Suomi on pieni maa. Täällä vihataan aina yhtä asiaa kerrallaan. Nyt kun poliitikkojen yksityiselämän retostelu on jäämässä taka-alalle, voidaan alkaa vihata mediaa, tuota kasvotonta hirviötä, joka tulee sisään jokaiseen kotitalouteen koputtamatta ja kysymättä, ostamatta ja tilaamatta.

Kansa on viaton, katsoja on viaton, lehtien ostaja ja lukija on viaton, kuluttja on viaton, bloggaaja on viaton, Kemppinen on viaton, Saara on viaton ja minä se vasta viaton olenkin.

Olen aika yksinkertainen ihminen, koska ajattelen, että sitä saa, mitä tilaa. Media toimii  kysynnän ja tarjonnan lakien (mikä klisee!) mukaan. Merkilliseltä tuntuu ajatus, että lehdet kirjoittaisivat sellaisia juttuja, joita lukijat eivät ostaisi. Niiden markkinointiosastot kyllä tuntevat ihmisen (ostajan) todellisen luonteen, pahuuden.

Kannattaa miettiä seuraavan kerran kun ostaa iltapäivälehden, että olenko se juuri minä, joka rahoitan näiden hyeenalaumojen toimintaa ja moraalittomuutta omilla lukutottumuksillani. 

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, että lukija on raaistunut, ei yksin media. Ne kävelevät käsi kädessä. Ei liene sattumaa, että elokuvateatterit täyttyvät katastrofielokuvien, silmittömän väkivallan ja murhaajien katsojista. Samoista aineksista koostuvat uutiset: Kiinan maanjäristykset, Myanmar, ravintola-ammunnat, liikenneonnettomuudet, moottoripyöräkerhot...

Mediavihamielisyys on nyt muotia, kohta se on unohdettu, kun keksitään uusi, yhteinen vihollinen.

Aikamoista hurskastelua on esittää että on itse eettisemmän median (mikä se on?) potentiaalinen suurkuluttaja, kun koko oma blogihistoria on täynnä iltapäivälehdistä suoraan poimittuja aiheita, ideoita ja uutisointeja. Enkä puhu nyt vain itsestäni.