Kirjamessut on kummallinen tapahtuma. Ihmisen pitää maksaa siitä, että pääsee ostamaan kirjoja.

Esimerkiksi Hullujen Päivien-asiakkaan ja kirjamessujen asiakkaan motiiveissa ja toiminnassa ei ole mitään näkyvää eroa. Samanlaisessa massapsykoosissa säntäilee silmälasipäinen bibliofiili harvinaisten kirjojen perässä kirjamessuilla kuin kurttuinen mummo Stokkalla halpojen narutangojen perässä. Samanlaista tyytyväisyyttä tuntien molemmat rahtaavat merkkikassinsa kotiin. Samanlaisia hyödyttömän tavaranpalvojia ovat kumpainenkin.

Häpeällisintä on kuitenkin se, että kirjamessujen bibliofiili tuntee vielä sivistyksen ja tiedon tuomaa sokeaa ylemmyyttä Hullujen Päivien tavaranhaalijaa kohtaan. Seksimessuillakin tapaa rehellisempää jengiä kuin kirjamessuilla.

Olen viime aikoina kuullut puhuttavan kirjojen messualennuksesta. Paskanmarjat - kirjoissa on messulisä minun kokemukseni mukaan. Sama kirja, joka lähtee Kirjatorilta uutena 2 eurolla, maksaa messuilla 20 euroa käytettynä.

Koko kirjamessuformaatti pyörii täysin markkinoiden ehdoilla. Sitä rakennettaan koko ajan tehokkaammaksi, tuottavammaksi ja isommaksi. Ja tietenkin ollaan helvetin huolestuneita siitä, mihin suomalainen kirjallisuus on menossa. Ja sananvapaus. Ja kieli. Ja kirjailija. Ja Anja Snellmanin aerobic-tossut. Ja Jukka Orman kitaralaukku.

Kirjamessut ovat syvä loukkaus kirjaa ja sen lukijaa kohtaan. Kirja ei kaipaa mitään Superbowlin kaltaista tapahtumaa seurakseen. Lukeminen on hiljaisuutta. Se on lukijan yksinäistä keskustelua kirjailijan kanssa. Se ei ole mikään joukkuepeli, joka kaipaisi isokannuisia superbabyja heiluttamaan huiskaansa hissimusiikin tahdissa.

Turha edes kysyä - tietenkin olen tulossa kirjamessuille hakemaan todistusvoimaa paskapuheilleni, narsismilleni ja tosikkomaisuudelleni. Jos jollain on asiaa, kannattaa ilmoittautua.