|
|
|||
|
26.10.2006 - 23:12
Kirjamessut on kummallinen tapahtuma. Ihmisen pitää maksaa siitä, että pääsee ostamaan kirjoja. Esimerkiksi Hullujen Päivien-asiakkaan ja kirjamessujen asiakkaan motiiveissa ja toiminnassa ei ole mitään näkyvää eroa. Samanlaisessa massapsykoosissa säntäilee silmälasipäinen bibliofiili harvinaisten kirjojen perässä kirjamessuilla kuin kurttuinen mummo Stokkalla halpojen narutangojen perässä. Samanlaista tyytyväisyyttä tuntien molemmat rahtaavat merkkikassinsa kotiin. Samanlaisia hyödyttömän tavaranpalvojia ovat kumpainenkin. Häpeällisintä on kuitenkin se, että kirjamessujen bibliofiili tuntee vielä sivistyksen ja tiedon tuomaa sokeaa ylemmyyttä Hullujen Päivien tavaranhaalijaa kohtaan. Seksimessuillakin tapaa rehellisempää jengiä kuin kirjamessuilla. Olen viime aikoina kuullut puhuttavan kirjojen messualennuksesta. Paskanmarjat - kirjoissa on messulisä minun kokemukseni mukaan. Sama kirja, joka lähtee Kirjatorilta uutena 2 eurolla, maksaa messuilla 20 euroa käytettynä. Koko kirjamessuformaatti pyörii täysin markkinoiden ehdoilla. Sitä rakennettaan koko ajan tehokkaammaksi, tuottavammaksi ja isommaksi. Ja tietenkin ollaan helvetin huolestuneita siitä, mihin suomalainen kirjallisuus on menossa. Ja sananvapaus. Ja kieli. Ja kirjailija. Ja Anja Snellmanin aerobic-tossut. Ja Jukka Orman kitaralaukku. Kirjamessut ovat syvä loukkaus kirjaa ja sen lukijaa kohtaan. Kirja ei kaipaa mitään Superbowlin kaltaista tapahtumaa seurakseen. Lukeminen on hiljaisuutta. Se on lukijan yksinäistä keskustelua kirjailijan kanssa. Se ei ole mikään joukkuepeli, joka kaipaisi isokannuisia superbabyja heiluttamaan huiskaansa hissimusiikin tahdissa. Turha edes kysyä - tietenkin olen tulossa kirjamessuille hakemaan todistusvoimaa paskapuheilleni, narsismilleni ja tosikkomaisuudelleni. Jos jollain on asiaa, kannattaa ilmoittautua.
|
Kirjoittaja
Prosperon havaintoja aikalaishulluudesta vuodesta 2005. " Nil fuit, nil sum, nil desidero." En ole ollut, en ole, en kaipaa. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Loistava puhallus - lauseita
LOISTAVA PUHALLUS - Lauseita - kirjan kolmas painos myynnissä Akateemisessa Kirjakaupassa. Kirjaa voi tilata myös suoraan tekijältä kamari.lassi@saunalahti.fi tai 040-7036689 hintaan 10 euroa. Laskuri
|
||
Minkä pinon tekstiä olenkaan lukenut massapsykoosin ympäröimänä. Ellen olisi pystynyt lukemaan missä tahansa ja milloin tahansa ja missä tahansa asennossa, en olisi kyennyt lukemaan paljon mitään.
Sitä paitsi minkä määrän matskua olen kirjoittanut messuilla ja markkinoilla. Olen salakuuntelija, muiden ihmisten puuhien vainooja. Keskellä hektistä säntäilyä vasta yksin onkin. Ajatustensa kanssa. Ja sanelimensa : = )
Dekkarilauantai lupaa houkuttelevia aiheita: Onko rikosnovelli rikosromaanin pienoismalli? Millainen asennekasvattaja dekkari on? Ollakseen suosittu, pitääkö dekkarin kuvata marginaalisia ilmiöitä?
Jos tämä prkleen papukaijapuistossa saatu korva- ja muu ontelotulehdus sallii - ja salliihan se näillä perheen vanhoilla resepteillä! - , missäs minä muualla kuin kuuntelemassa, murhistako saadaan naapurisopua moniarvoiseen maailmankylään.
Minut tuntee siitä vanhasta messuilunoitahatusta. Ei voi erehtyä.
Hesaan saavun vasta aikaisintaan la-iltana, päähän koskee jo valmiiksi - näiden messujen kanssa on vähän kuin siinä vanhassa sanonnassa koskien naisen kanssa olemista:
Kun niiden kanssa ei voi olla, ja kun niitä ilmankaan ei voi olla!
Terveisiä kaikille!
Tapani
Kirja on minulle pyhä. En edes oikein siedä keskustelua kirjasta, analysoinnista puhumattakaan. Vihjeitä luettavista kirjoista toki otan vastaan.
Vakavasti puhuen: Turunkin messut ovat osittain samaa sarjaa, mutta ei ihan. Turussa ovat mielenkiintoisimmat pienet puljut, en silti tiedä vaikka niitä olisi Hesassakin? Ja Turussa on täydestä ja sankasta väkijoukosta johtuen hirveä meteli, jota ei kestä jollei pääse nojailemaan kivan tuttuporukan kanssa jonnekin Turun messukeskuksen nurkkakeitaaseen. Ihan vaan pienellä kiertelyllä ja vaivaakaan näkemättä olkalaukkuuni kasautui taas tusinan verran sellaisia uusia ja vanhoja runokoeolmia, joita ei hyllyissäni ennestään ollut. Eli ainakin Turussa kannattaa käydä!
Suomen PEN ja Amnesty maksoivat messuosastostaan käsittääkseni ihan saman neliöhinnan kuin kaikki muutkin näytteillepanijat.
PS
Onneksi kukaan ei pakota ketään tulemaan kirjamessuille... :)
Suvaitsevin terveisin
Anja Snellman