Eerolla oli limainen kuontalo. Aivan kuin ison eläimen nuolaisema. Se valui klimppeinä päätä myötäillen alas niskaan. Eero klenkkasi toista jalkaa. Sillä oli jumalattoman huono ryhti, sisäänpainunut rintakehä ja keltaiset naskalihampaat. Sen hengitys haisi mädäntyneelle eläimelle.

Päivisin pelattiin Eeron ja parin muun potilaan kanssa paskahousua päivähuoneen pöydän ääressä. Hulluilla oli hauskaa aina kun hoitajasta tuli paskahousu.   

Yhtenä iltana me ryypättiin teddy-poikien kanssa. Meillä oli vaaleanpunaiset Valintalaon muhkurapussit täynnä kaljaa. Siinä pöheikössä lähellä sairaalaa oli suojainen paikka, paskaojan rannassa. Sen löyhkäävän ojan vastarannalla lymyili kumarainen hahmo. Se vaani meiltä jääviä tyhjiä pulloja.

- Tu tänne klenkka, niin saat turpaan, Jarkki huusi sille ja kirmasi ojaan niin että vesi pärskyi.

Klenkka livahti pusikoiden varjoihin.

Vasta viikkoja myöhemmin tajusin, että sen täytyi olla Eero. Jäin miettimään, että mahtoiko se olla se sama ilta, kun Eero oli tehnyt sairaalan asuntoalueella pikkutytölle tuhmaa ja sitten tappanut sen.

Eero oli isän ja tyttären poika.