bell.jpg

Joskus sitä vaan väsyy bloggaamiseen. Siirtyy avecin kanssa vuoteeseen ja ahmii. Nukahtaa voipuneena ja kuiskaa, ettei tämä ole pitkään aikaan ollut näin hyvää.

Niin minulle kävi. Kolmena iltana peräkkäin. Avec odotti sängyllä avoinna kuin kirja ja minua vietiin heti uutisten jälkeen.

Avec oli ihmeellinen. Se vittuili raskaasti akateemisille, koulutetuille idiooteille, joiden pinnallinen elämä oli rakennettu tutkintojen ja menestyksen varaan kuin korttitalo.

Avec jätti välimerkit pois, kerronta soljui musiikin lailla eteenpäin. Suorastaan virtasi.

Avec haisi vienosti shampoolle ja mäntysuovalle, ei millekään hajuvedelle, jolla on typerä ulkolainen nimi.

Avec oli Tarantinonsa katsellut. Se oli Kill Billin kotimainen inkarnaatio. Täysin ylivoimainen beibe!

Avecin kanssa oli mentävä loppuun asti. Sinne missä vain sumukellot moikuvat.

Kyllä Röyhkä on nyt kirjoittanyt parhaan kirjansa. Avecin Harrin itseironisessa kertojaäänessä on kaikuja Turkasta ja Tarantinosta. Tästä Kinnusen Tapanikin, Turkumän in Newcastle, tykkää.