Olen tässä hitaasti kahlaillut lävitse Parnasson uutta itsemurhanumeroa. Numero pitää sisällään yllättävän monia kiinnostavia juttuja. Juhana Rossin Lopullinen ratkaisu jättää kysymyksiä ja hämmennystä lukijan mieleen. Veikko Ennalan käsittämättömän herkkäviritteinen ja kliininen kuvaus vaimon itsemurhasta ja sen jälkeen jättämistä tuntemuksista on kiistämätöntä maailmankirjallisuutta. Näytin artikkelia vanhemmalle ystävälleni, joka muisti artikkelin ilmestymisen. Hän sanoi, että Veikko Ennala-boomi tulee vielä. Kun h(H)ymyn tahrima menneisys unohdetaan ja pyyhitään Ennalan muiston suupielestä. Tärkein juttu minulle oli kuitenkin kirjasta Taigan erakot kertova artikkeli. Taigan erakot on Dersu Uzalan sukulaiskirja. Dersu on ollut minulle rakas kirja ja rakas elokuva. Taigan luonnon monimuotoisuus, ihmisen pienuus ja niukka selviäminen niissä ankarissa olosuhtessa ei lakkaa kiehtomasta minua.

Parnasson toimittaja Tero Tähtinen on ihastunut Harri Sirolan kirjaan Kaksi kaupunkia, samaan, johon Linkolakin ihastui. Tähtinen kertoo ostaneensa sitä pinon Kirjatorilta. Tunnen tyypin: en minäkään pystynyt jättämään parin markan Parosia alennuskaukaloon. Ostin ne ja jaoin ystävilleni saunansytykkeiksi. 

Sirola teki itsemurhan. Hyppäsi metron alle. Itsemurha pysäyttää aina, sanotaan. Se pysäytti Tähtisenkin, Sirolan lukijan, ja sai hänet jakamaan Sirolan kirjoja satunnaisiin osoitteisiin öiseen aikaan. Se oli Tähtisen komea tapa tehdä surutyötä. Olin vaikuttunut. Mutta Tähtinen unohti täysin erään pääosanesittäjän tässä tragediassa, unohti, kuten kaikki muutkin ovat unohtaneet. Sirola pilasi erään metrokuskin loppuelämän teollaan. Minä kysyn: millä oikeudella?

Kuka kirjoittaisi esseen metrokuskista kirjallisuuslehteen? Kuka jaksaisi pohtia hänen pystyynkuolleen sielunsa tuskaa ja painajaisista kärsivän mielensä rauhattomuutta? Siinä meni sentään saatanan hyvä metrokuski täysin tärviölle. Kuka pohtisi sitä? Mikä oli miehen työkyvyn menetyksen merkitys Helsingin liikennelaitokselle? Muistavatko tulevat sukupolvet tätä sankarimetrokuskia? Tuleeko hänestäkin klassikko, jos Sirolasta tulee klassikko? Siinä on joukko kysymyksiä, joihin taiteilijoiden itsemurhia glorifioivat kirjallisuusihmiset ja tämän blogin lukijat voisivat vastata.

Toivon, että metrokuski voi antaa joskus Sirolalle anteeksi. Toivon sitä metrokuskin puolesta.