Matkustin bussilla Paimioon läpi vehreiden peltojen, maiden, jotka olivat joskus muinoin olleet meren pohjaa. Mitähän touhuavat varakkaat isännät ökytaloissaan juuri nyt, mietin. Katsovat ehkä ikkunasta laajoja peltojaan ja nauravat, kun vihreät setelit nousevat maasta kuin taikurin hatusta. Mutta ympäröivän kesän vihreä heleys silitti synkät juonteeni , avasin kylmän oluen ja syvennyin Peter Singerin kirjaan Oikeutta eläimille.

Tuomas Anhava rakasti taidetta. Jos häntä kiinnosti vaikkapa kuvataide Kemissä, hän matkusti sinne junalla, katsoi näyttelyn läpi ja palasi junalla kotiin. Se tuntui komealta. Minulla ei ole varaa eikä aikaa moiseen ylellisyyteen. Paimion suhteen tein poikkeuksen. Matkustin sinne kuuntelemaan seminaarin ja palasin kotiin. Seminaarissa alustivat Kaisa Häkkinen, Markku Envall ja Kari Klemelä.

Kaisa Häkkinen kertoi, ettei eskimoilla ja intiaaneilla ole omia alkuperäisiä sanalaskuja. Hän antoi meille myös pohditavaksi varsin hauskan sananlaskun, joka koostuu virheistä, mutta ajaa silti asiansa:

"Hylkeellä valaskala ongitaan."

Markku Envall alusti aiheesta "Miten aforismeja kirjoitetaan?". Hän piti aihetta huonona kysymyksenä ja siksi hyvänä kysymyksenä. Hän sanoi, ettei aforismeja kirjoiteta, aforismeja syntyy. Hän kehoitti lukemaan ja rakastamaan aforismeja. Hän vertasi hyvää lauseetta puutahurin poimimaan hedelmään. Kun tekee pohjatyöt kunnolla, tippuu hedelmä lopulta käteen, melkein itsestään.

Envallin aforsimiaseistus:

1. Muistikirjat

2. Kirjoituspöytä, tietokoneenruutu, vimeistelyssä printti ja lyijykynä

3. Lukijoina lähimmäiset, ateljeekriitikot (itse keksin tähän vaiheeseen liittyvän arvostelun "säälimättömällä rakkaudella)

4. Käsikirjoituksen muokkaminen

5. Lähettäminen kustantamoon

Kari Klemelä kääntää kirjallisuutta sloveniasta suomeksi. Hänen verrattomia käännöksiään Zarko Petanin aforismeista löytyy osoitteesta www.kolumbus.fi/kari.klemela/

Tapasin paikan päällä myös ensimmäistä kertaa kirjoittajakollega Hannu Parosen, jolta oli ilmestynyt äskettäin esikoiskokoelma Aamu kävelyllä. Vaihdoimme kirjoja ja keskustelimme aforismeista, Paavo Haavikosta. Mainitsin Paroselle tietenkin hänen sukunimensä velvoitteesta ja painolastista.

Jälkikeskustelussa kiinnostavin teema oli ajatus kirjallisen kulttuurin muistia passivoivasta vaikutuksesta. Totesin sen heti itsessäni. Muistin tuskin kymmentä omaa lausettani. Mieleen tuli Kalevalan laulajien viiden megan kovalevy.

Palasimme Envallin kanssa samalla bussilla Helsinkiin. Kahdessa tunnissa ehdimme puhua monista teemoista: aforismeista, alustamisesta, kuolemasta, kirjan tulevaisuudesta, traumojen vaikutuksesta kirjojen syntymiseen, totuudellisuudesta. Väittelimme myös Erno Paasilinnan lauseesta " Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.".  Envall piti lausetta puolitotuutena ja korosti työn tekemisen merkitystä. Minusta lause taas on jälkiviisaus, joka ei sovi elämän ohjenuoraksi.