Tänään keksitty novelli Simpukankuoria. Kiitos inspiroivasta keskustelusta Tuulisuojalle.

 

Tyttö poimii simpukankuoria vesirajasta. Välillä hän polvistuu hiekalle tutkimaan aarteitaan, välillä

 

hän kiljahtelee ilosta ja heiluttaa tuoreinta löytöään rannalla loikoilevalle äidilleen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

-         Krister, katso miten suloinen tyttö, nainen sanoo vieressään lukevalle miehelleen. Mies nostaa katseensa kirjasta ja tähyilee naisen osoittamaan suuntaan.

 

-         Niin on, mies vastaa.

 

-         Minkähän ikäinen tyttö on?

 

-         Voisi olla vaikka neljä vuotias.

 

-         Tai viisi.

 

-         Tai viisi...joo.

 

-         Meidän Amandan ikäinen.

 

-         Ajattelin muuten viedä ne nuket ja vaatteet keräykseen heti kun palataan Suomeen.

 

-         Voi kun Amanda olisi täällä!

 

-         Kulta, kuulitko sinä, mitä minä äsken sanoin? 

 

-         Tuosta tytöstä ja Amandasta tulisi varmaan kavereita.

 

-    Voisin ihan hyvin alkaa kirjoittaa taas kotona. Repisin vaaleanpunaiset tapetit pois ja maalaisin seinät sinisiksi. Pinnasängyn paikalle ikkunan alle mahtuu kirjoituspöytä...

 

-         Tytöt rakentaisivat hiekkalinnan rannalle. Ja pikkuämpäreillä kakkuja...

 

-         Mirkku, muistitko sinä ottaa lääkkeet aamulla?

 

-         Ehkä Amanda lainaisi barbejaan tytölle.

 

Meri on  jadenvihreä, auringonsäteet kirjailtua kultalankaa aalloissa. Mies hymyilee surumielisti

 

ja puristaa naisen kättä lempeästi.

 

-         Mirkku, ei ole mitään Amandaa, ei ole koskaan ollutkaan.

 

-         Krister, älä hupsuttele, tietenkin on.

 

-         Ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan.

 

-         Amanda on mummolla. Soitetaanko mummolle ja jutellaan Amandan kanssa?

 

-         Ei soiteta, mummo pelästyy.

 

-         Minäkin pelästyin noita sinun hassuttelujasi. Sano Krister, että sinä laskit leikkiä.

 

Tuuli pörröttää avoimen kirjan sivuja viltillä. Mies kääntyy katsomaan rannalla leikkivää

 

tyttöä ja hänen silmissään on kyyneleitä. 

 

-         Minä laskin leikkiä, hän sanoo ja painaa päänsä käsiensä väliin.

 

Suuren aallon vaahtoinen kieli ylettyy tytön jalkoihin saakka. Tyttö pinkoo kirkuen turvaan

 

äitinsä syliin. Seuraava aalto pyyhkii hänen paljaiden jalkojensa jäljet hiekalta. Rannalle

 

jää vain ympäriinsä hajonnut kasa simpukankuoria.