Masentunut hirvi makaa kiskoilla kyljellään ja odottaa Helsingistä Tampereelle kulkevaa Pendolinoa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aamuhämärissä hirvi vielä lipoi suolatikkua tutulla paikalla metsän reunassa. Mustarastas lauloi kuusen latvassa ja syksyn ruska sai metsän tuntumaan siedettävältä paikalta. Hirvi ajatteli, että mennään nyt sitten päivä kerrallaan ja katsotaan miten pitkälle se riittää. Päivän mittaan harhat  palasivat. Hirvestä tuntui, että joku oli asentanut mikrofonin sen hampaisiin. Se sai käskyjä sitä kautta ja kuuli kummallisia ääniä.

 

Aikaisemmin näillä main ei liikkunut juurikaan lajitovereita, hirvi miettii. Panoreissullekin piti lähteä toisen kunnan alueelle. Nyt yhdessä nuoressa koivikossa saattaa olla 10 hirveä samaan aikaan syömässä. Se on kuin työmaaruokalassa, ahdistavaa, hirvi ajattelee ja nostaa raskasta päätään. Sen sarvet sojottavat hetken taivasta kohti, leukaparta heilahtaa, samettinen huuli väpättää ja pysty korva peilaa metsän ääniä.

 

Erakkoelämään tottunut hirvi ei seuraa kaivannut. Lisäksi metsänomistajat olivat alkaneet istuttaa kuusia koivujen tilalle, koska hirvet söivät koivun taimia mielellään. Ja kuusi maistui hirven suussa paperille. Hirvi oli täysin taljoin samaa mieltä hirvikantaa tarkkailevien asiantuntijoiden kanssa: kaatolupia oli myönnettävä reilusti enemmän. Mielipiteidensä takia hirvi ei nauttinut arvostusta muiden hirvien keskuudessa, selän takana nuoremmat hirvet kutsuivat sitä Linkolaksi.

 

Hirvi sairastui skitsofreniaan pari vuotta sitten. Sairaus kulki perinnöllisenä hirven isänpuoleisessa suvussa, ja monet esi-isät mielitauti oli ajanut itsemurhaan. Hirven isäkin juoksi rekan alle Lahdentiellä, kun sairaus sai siitä yliotteen eikä elämä enää tuntunut elämisen arvoiselta.

 

Siinä hirvi nyt makaa. Junaraiteilla. Se tuntee kylkiluidensa alla kiskojen teräksisen kylmyyden ja sen sieraimissa haisee kestopuisiin ratapalkkeihin imeytynyt ihmisen kusi. Taivaalla repaleiset pilvet kulkevat tuulen mukana etelään, pellon laidassa varikset repivät kuolleen myyrän raatoa palasiksi.

 

Hirven mieleen kiipeää hämärä muistikuva elokuvasta. Se kertoi venäläisen retkikunnan tutkimusmatkasta Etelä-Siperiaan Kiinan rajalle viime vuosisadan alussa. Siellä koskemattomalla taigalla retkikunta kohtasi goldi-heimoon kuuluvan metsästäjän. Mies oli perheensä kuoleman jälkeen elänyt metsässä ja metsästä. Se elokuva oli tehty rakkaudesta metsään, rakkaudesta luontoon. Mutta mikä ihme sen elokuvan nimi oli. Ilves, vanha ystävä, sen kyllä muistaisi, hirvi hymähtää ja muistelee sitä, kun he opiskeluaikoinaan maatalous-metsätieteellisessä kävivät yhdessä elokuva-arkistossa Eerikinkadun Orionissa.

 

Pendolinon etäinen jyrinä lähenee. Kohta juna ilmestyy hirven näkökenttään pienenä pisteenä joka kasvaa kasvmistaan. Kuuluu junapillin terävä huuto, sitten kuljettaja lyö jarrut lukkoon. Junan alta lentävä kipinäsuihku valaisee hämärtyvää syysiltaa.

 

Hirvi näkee, ettei juna pysty enää välttämään yhteentörmäystä. Viime hetkellä se nousee ylös raiteilta puutunein koivin ja lähtee jolkuttelemaan vastatuuleen kohti metsänrajaa. Se päättää kysyä ilvekseltä elokuvan nimeä ja ohjaajaa. Kun se lähestyy metsänrajaa, se näkee punalakkisia miehiä pusikossa ja kuulee kovan pamauksen. Ja samalla hetkellä kun luoti iskeytyy hirvittävällä voimalla sen kylkeen, hirvi muistaa elokuvan nimen ja sen päässä humisee metsä.