Monesti olen seisahtanut luonnossa lähes neitseelliselle paikalle, järven rantaan tai kalliolle, josta on auennut henkeäsalpaava näkymä. Olen ihmetellyt suuresti, kun seurassani ollut ihminen on vakavissaan alkanut unelmoida talon rakentamisesta sille paikalle. Hän on kaatanut puheissaan jo puita oikealta ja vasemmalta, ruopannut rannan, rakentanut saunat ja laiturit, miettinyt ikkunoiden ja terassien suuntaa suhteessa aurinkoon, pihan asfaltoinnin hintaa, aitoja, tien rakentamista, sähkö- ja puhelinlinjojen vetämistä, maalämpöpumppua ja kunnallistekniikkaa. Sellainen on ihminen.

Olisiko kyseinen paikka vielä sen jälkeen ylväs ja koskematon, kun sen keskellä jököttäisi suorakulmio, talo, ihmisen luovuuden korkein saavutus. Kuin finni luonnon kasvoilla.  

En minä ulkomaisille ihmisille esittelisi mitään yksitoikkoisia rakennuksia, ihmisten naurettavia aikaansaannoksia, elotonta kaupunkikuvaa. Minä veisin ne metsään, joka ei ole koskaan sama.