Kiskottiin laituri järvestä,

vietiin vene vajaan,

poimittiin pudonneet omenat.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Portilla vaari heilautti meille                                          

suurta syyskämmentään matkaevääksi

ja meidän kaikkien silmissä viipyi mennyt kesä.

 

Sain aamiaisen vuoteeseen, laulun,  kortteja ja runoja, Bob Dylanin muistelmat, halauksia ja rutistuksia. Don Corleone sanoi Kummisedässä, että ilman perhettä mies ei ole mitään. Minä toistan samaa espoolaisen omakotitalon makuuhuoneessa.

 

Soitin omalle isälleni. Juttelimme. Paljon jäi sanomatta.

 

Isälläni on rutkasti kädentaitoja. Toisin kuin minulla. Hän on rakentanut omat muistomerkkinsä maailmaan, muurannut ja timpuroinut. Kaikki on tehty kestämään satoja vuosia. Huolella. Ei vain sinne päin. Joskus, hyvin nuorena, yritin hahmottaa isäni kädellisyyttä toisessakin runossa, jota en nyt löydä arkistoistani. Jotenkin näin yksinkertaisesti se (muistinvaraisesti) meni: 

 

Isä

isäni

isäni kädet

 

näissä

kaikissa

rakennuksissa.