cow1.jpg

 

Gangesin rantamilla lönkyttelee lehmä. Välillä se roiskauttaa kultaisen suihkun tai lapiollisen lantaa virran vietäväksi. Virrassa peseytyvät ihmiset väistävät kunnioittavasti tätä vapaasti vaeltelevaa lehmää. Kukaan ei tee elettäkään vahingoittaakseen tai ajaakseen lehmää pois, kun se kaataa pyykinpesijöiden korit ja tallustelee mutaisin sorkin yli valkoisten lakanoiden. Se on hindujen pyhä eläin, elämän vertauskuva, jota ei saa loukata tai vahingoittaa.

Lehmää naurattaa. Se on hyvällä tuulella. Se on lukenut tarkasti aamun lehdet. Uutiset olivat hyviä, pitkästä aikaa. Kalkutan lähellä maalaiskylässä väkijoukko oli lynkannut ulkomaalaisen autoilijan, joka oli törmännyt lajitoveriin. New Delhissä taas äärihindulaiset mielenosoittajat olivat vaatineet hotelleja poistamaan naudanlihan ruokalistoilta.

Muttei jotain hyvää ettei huonoa: jokin aika sitten lehmän korviin oli kantautunut, että joissakin osissa Intiaa naudanlihaa syötiin ja jopa myytiin syötäväksi. Aluksi lehmä ei uskonut uutisia, mutta se sai kirjeen kaukaiselta serkultaan, joka vahvisti pöyristyttävän uutisen.

- Eikö mikään ole enää pyhää, lehmä tuhahti suureen ääneen ja söi koko kirjeen.

Lehmä nousee virrasta ja suunnistaa temppelien pihojen kautta väkijoukkoon. Aurinko kimmeltää sen vettä valuvissa kyljissä. Se kaartelee rauhallisesti ja tottuneesti katujen vilskeessä. Erilaisten moottoriajoneuvojen surahtelevassa sekamelskassa pyhyys on sen suojatie. Joskus öisin se tuntee olonsa epävarmaksi kurjimmilla ja köyhimmillä alueilla, joissa ihmisiä kuolee nälkään kuin kärpäsiä. Se tuntee itsensä melkein neljällä jalalla kulkevaksi pihviksi. Suurilla valtakaduilla, toreilla ja temppeleiden pihamailla on turvallisinta märehtiä kaikkina vuorokauden aikoina.

Basaarien varjoissa lehmä seisahtuu erään kauppakojun viereen kuuntelemaan uutisia radiosta:

"YK arvioi, että v. 2015 noin 15 prosenttia maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä.
Vuonna 1990 peräti 30 prosenttia ihmisistä joutui tulemaan toimeen alle dollarilla päivässä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />


Köyhyyden puolittuminen oli yksi YK:n vuosituhattavoitteista. Inhimillisen kehityksen raportti 2003 toteaa tavoitteen toteutuneen paljolti Kiinan ja Intian talouskasvun ansiosta.

YK pelkää kaikkein rutiköyhimpien maiden asukkaiden elinolojen kuitenkin kurjistuvan entisestään. Tilanne on vakavin eteläisessä Afrikassa."

Ainakin Intiaa odottaa parempi tulevaisuus, ajattelee lehmä ilahtuneena.

Pari jainalaista tulee lehmää vastaan hengityssuojat kasvoilla. Tällainen elämänkunnioitus palauttaa lehmän itseluottamuksen, uskon sen omaan tulevaisuuteen ja ihmiseen. Niin kauan kun lehmällä on uskonto kilpenään, se säilyttää erikoisasemansa intialaisessa yhteiskunnassa. Eniten lehmä pelkää pyhyytensä uudelleenarviointia. Se tajuaa kirkkaasti miten hataralla pohjalla sen pyhyys loppujen lopuksi seisoo. Se taitaa olla pyhyyden ongelma kaikkialla maailmassa. Koskaan ei voi ennustaa millainen kapina tulevien sukupolvien päässä kytee.

Illansuussa lehmä päättää mennä temppeliin kiittämään Vishnua ja Shivaa siitä, että lehmä on pyhä, yhä.