Honoré Daumierin maalaus Don Quijote ja Sancho Panza noin vuodelta 1868

Kirjailijat ruokkivat aikamoista ruokakuntaa: kustantamoja, kriitikoita, tutkijoita, opettajia, kirjakauppiaita, journalisteja, kulttuuritoimituksia...Siihen nähden ihmetyttää, miten surkea on kirjailijoiden tulotaso. 

Kirjailijat saavat kustantamon myymästä kirjasta noin 20 %. Se on tosi vähän se. Varsinkin kun tietää, että suuret kustantamot omistavat myös kilpailulainsäädännön vastaisesti sekä kirjakaupat että jakelurenkaankin (ja Loisto-pokkarit). Eli vetävät käytännössä kirjasta 80 % siivun.

Suurten kustantamojen aika alkaa olla ohi siinä vaiheessa, kun kirjailijat tajuavat oman arvonsa ja mahdollisuutensa.

Me elämme nyt täysin erilaisessa maailmassa. Digitaalisuus on mullistanut painopuolen totaalisesti. Se on nopeaa ja halpaa. Riskinotto vähenee, koska on mahdollisuus ottaa pieniäkin painoksia.

Internet (esimerkiksi kirjalliset blogit) on globaali ja toimiva kanava markkinointiin, mainostamiseen ja kirjan myymiseen. Ei tarvita enää mitään välikäsiä. Lukija voi ostaa kirjan suoraan kirjailijalta.

Nimekkään kirjailijan on suorastaan järjetöntä jäädä ison kustantamon nyljettäväksi, koska kysyntää riittää.

Ehkä kirjailijalle riittää tulevaisuudessa apuriksi Sancho Panza, yleismies/-nainen, joka hallitsee ateljeekriitikon ja kustannustoimittajan hommat, markinnoinnin ja myymisen lipevät koukerot. Kirjailija voi keskittyä oleelliseen, kirjoittamiseen.

Toimiva malli voisi olla myös muutamien an kirjailijoiden perustama osuuskunta, jolla olisi helposti varaa ostaaa jopa digipainokone ja hoidella esimerkiksi yhdessä Sancho Panzan palkkakuluja.

Kaari Utrion paja, joka suoltaaa hienoja kirjoja, on käsittääkseni hyvä esimerkki suurten kustantamojen tarpeettomuudesta. Se toimii perheen voimin.