vuorlym3.jpg

Finlandia-palkintoehdokuuksista päättäneen valintaraadin jäsenen Tiina Lymin lausunnosta on noussut melkoinen haloo aina niin rehellisessä, tunnollisessa ja varmasti selkään puukolla sohivassa suomalaisessa kirjallisuuden kentässä, ja vieläpä täällä suvaitsevassa Blogistaniassakin:

"Montako ehdokaskirjaa luit?

- En laskenut, mutta en lukenut kaikkia liki kahtasataa. Jos raadin kaksi muuta jäsentä sanoivat "nou", niin se riitti syyksi jättää kirja lukematta."

Yritetäänpä nyt mekin välillä olla rehellisiä, tai edes realisteja. Väitän, että lukeakseen kannesta kanteen liki kaksisataa kirjaa niin lyhyessä ajassa kuin valintaraati sen tekee, sitä pitäisi tehdä täyspäiväisesti. Eikä taitaisi siltikään ehtiä. Kaikki eivät kykene lukemaan kirjoja samanlaisella intensiteetillä kuin Väyrynen Dostojevskia.

Sitäpaitsi intohimoton kirjojen lukeminen on yhtä työlästä ja puisevaa hommaa kuin intohimoton rakasteleminen.

Minulla on ollut etuoikeus istua erilaisten aforismikilpailujen valintaraadeissa ja tälläkin hetkellä olen valitsemassa Vuoden aforismikirjaa 2006. Ja voin vakuuttaa, ettei kaikkia kirjoja tarvitse lukea vain lukemisen takia.

Kun kuva kärjestä alkaa muodostua, ei niitä kirjoja, jotka jäävät kärjen taakse tarvitse lukea enää kokonaan. Muutama sivu riittää. En ole vielä koskaan tavannut kirjaa, jossa paska yhtäkkiä muuttuisi kullaksi, varsikin kun yleensä kirjan alku miinoitetaan lukijan tajunnan räjäyttämiseksi. Toki kirjaa pitää arvostella kokonaisuutena, mutta voittajakirjoissa pitää kestää jokaisen osa-alueen:  alun, keskiosan ja lopun.

Aforismikilpailuraadeissa jokainen raatilainen on tuonut luettujen joukosta omat kärkikirjansa keskusteluun ja niistä on ensin käyty perusteellinen keskustelu ja sitten äänestetty.

Arvostan Tiina Lymin vilpitöntä vastausta. Se ei ole juurikaan ristiriidassa omien kokemuksieni kanssa. 

Jos tässä rehellisyyttä kaivataan, ehdokaskirjat pitäisi valita ensimmäisen lukukerran jälkeen ja ilman tekijän nimeä. Samoin Finlandia-palkinnon saaja. Ja lopullisen valinnan tekevää diktaattoria tulisi säilyttää ilmatiiviissä pakkauksessa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pimeässä kellarissa koko kirjavuosi.

Lisää aiheesta löytyy Anita Konkan Sanat-blogista ja sen kommenttilootasta.