Mirkka Rekolalle myönnettiin toisena Samuli Paronen-palkinto. Ensimmäisen sai Helena Anhava. Loistava valinta! Ja joku vielä väittää, että aforistiikka on vanhojen miesten laji. Käyn vilkaisemassa, onko Hesari uutisoinut asiaa mitenkään. Unohdan koko jutun, kun törmään pariin mielenkiintoiseen juttuun.

" Meksikon pääkaupungista Méxicosta on löytynyt yli sata tähän asti tuntematonta Frida Kahlon ja Diego Riveran maalalausta. Löydöstä kertoi keskiviikkona meksikolainen La Jornada -lehti.

Maalaukset löytyivät salaisesta huoneesta Casa Azulista, talosta jossa taidemaalaripariskunta asui aikoinaan yhdessä. Talo on nykyään museona.

Maalaukset kuuluvat arkistoon, jossa on muun muassa taiteilijapariskunnan kirjeitä ja muita papereita. Asiantuntijat ovat luetteloineet arkiston sisältöä jo vuoden ajan.

Meksikossa juhlitaan tänä vuonna Kahlon syntymän satavuotisjuhlaa. Saksalaisen isän ja meksikolaisen äidin tyttären syntymästä tuli keskiviikkona kuluneeksi päivälleen sata vuotta."

Jostain syystä uutinen Frida Kahlosta (tumma ja tulinen) vie ajatukset virtuaaliystävä Minhiin, jonka kanssa piti mennä oikealle kaljalle huhtikuussa (!). Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, etten ole ollut aktiivinen asiassa. Aika ei ole kenenkään puolella.

Tunsin kerran naisen, jonka selkään oli tatuoitu f-aukot. Istuessaan alasti selin jalkojensa päällä naisen vartalo oli kuin elävä sello. Ikimuistoinen näky. Sekin liittyi jotenkin Frida Kahloon, mutta en muista miten.

Jostain mielijohteesta klikkaan Kirsi Pihan naama. Kirsi Pihan kirjalliset seikkailut vain jatkuvat. Hän ei lakkaa yllättämästä. Hänellä on selvästi ihmiselle harvinainen innostumisen lahja. Sellaisista ihmisistä ei voi olla pitämättä, vaikka yhteiskunnalliset näkemykset eivät natsaisi lainkaan. Nyt Kirsi Piha on lukenut Joseph Joubertia. Lainaan tähän pätkän kirjan esipuheesta, jonka on kirjoittanut Martti Anhava. Anhava taas lainaa Chateaubriandin muisteloista:

"Hra Joubert oli täynnä päähänpinttymiä ja omaperäisyyttä ja kaikki häntä tunteneet jäävät ikuisesti häntä kaipaamaan. Hän oli erikoislaatuisella tavalla mieleenjäävä ja sydämeenkäypä, ja kun kerran jouduitte hänen vaikutuspiiriinsä, hänen kuvansa pysyi mielessänne tosiasiana, päähänpinttymänä, pakkomielteenä, jota olisi mahdoton enää karkoittaa. Hän havitteli ennen kaikkea mielentyyneyttä eikä kukaan ollut häntä huolestuneempi, hän piti varansa torjuakseen sielunliikkeet jotka katsoi haitallisiksi terveydelleen ja aina hänen ystävänsä onnistuivat tekemään tyhjäksi varokeinot joihin hän oli ryhtynyt pysyäkseen aisoissa, sillä hän ei voinut estää itseään tempautumasta mukaan heidän suruihinsa tai iloihinsa; hän oli egoisti joka ajatteli vain toisia. Hän uskoi että voimia kootakseen hänen tuli usein sulkea silmänsä ja pysyä vaiti tuntikausia. Herra tietäköön millainen meteli ja myllerrys hänen sisikunnassaan oli vallalla tuon itsemäärätyn levon ja hiljaisuuden aikana! Ruokavaliota ja elämänjärjestystä hra Joubert vaihteli alinomaa; yhtenä päivänä hän eli maidolla, toisena jauhelihalla, ajaa täryytteli täyttä laukkaa mitä kurjimpia teitä pitkin tai tepsutti pikku askelin kujista sileimmillä. Lukiessaan hän leikkasi kirjoistaan pois sivut jotka eivät häntä miellyttäneet, ja siten kertyi hänen tarpeittensa myötäinen kirjasto joka koostui ohennetuista teoksista liian väljiin kansiin sidottuina."

Ja tässä vielä Kirsi Pihan poimimia ajatuksia itse kirjasta:

"Kirjojen paljous vie lukemisen halun ja tappaa siitä huvin."

"Mielikuvitus on tehnyt enemmän löytöjä kuin silmät."

"Teos joka tuoksuu auringolta, teos joka tuoksuu kynttilältä."

"Minne ajatukset menevät? Jumalan muistiin."

"Kauniita teoksia ovat vain sellaiset jotka ovat olleet pitkään, jos eivät tekeillä niin ainakin haaveiden kohteena."

"On mahdotonta rakastaa kahta kertaa samaa ihmistä."

"Minä en alkaisi tutkimalla onko tämä totta, vaan tutkisin pitääkö tämä uskoa."

"Kaikissa palavissa on jotakin vähän hullua ja kaikissa kylmissä jotakin vähän tyhmää."

"Kirjoja joista löytää kaiken – eikähän kirjasta löydä juuri muuta kuin mitä siihen panee, mutta hienot kirjat ovat niitä joista mieli löytää paikan johon se voi panna paljon asioita."

"Pikkutarkat saavat harvoin suuria aikaan."

"Kyllä, kaiken täydellisen onnen koostumukseen kuuluu väistämättömästi ajatus siitä että on sen ansainnut."

"Oma puhetapa ärsyttää."

"Ja on kenties oikein sanoa että lempeys erehtyy tai saa meidät erehtymään vähemmän kuin ankaruus."

"Uusista kirjoista koituu se suuri haitta että ne estävät lukemasta vanhoja."

"Aivot ovat säiliö; ei pidä luulla niitä lähteeksi."

"Pelko liittyy mielikuvitukseen, pelkuruus luonteeseen."

"Hiukseni aiheuttavat minulle päänsärkyä. Missä mielessä ja miten?"