Olen edelleen Seppälän kirjan ääressä. Outo tuttuuden tunne valtaa mielen seuraavaakin juttua lukiessa.

"Suomeen oli saatu vihiä, että Siperiaan vaatimattoman retkikuntansa kanssa tutkimusmatkalle lähteneen tohtori Donnerin asiat olivat huonosti. Tämä oli menettänyt henkisen tasapainonsa ja perustanut jonkilaisen alkukantaisen yhteisön erän Obin sivuhaaran Toboljoen latvoille. Donner eli siellä kuin jumala paikallisten samojedien keskuudessa. Muuan alkuperäisen retkikunnan jäsen oli puhunut pakanallisista rituaaleista ja ihmisuhreista. Yleisen mooraalin ja tieteellisen etiikan nimissä yhteisö oli lakkautettava ja tohtori Donner oli kuljetettava takaisin kotimaahansa, elävänä tai kuolleena."

Mannerheim värvättiin heti hommaan. Hän lähti miehineen venäläisellä tykkiveneellä hakemaan Donneria, joka erinäisten seikkailujen jälkeen löytyi turvemajasta samojedikylästä. Donner oli sekaisin, punaisesta kärpässienestä, Mannerheim arveli. Donner kertoi saaneensa lähetystehtävän Erämaan jumalalta ja olevansa tuon jumalan poika maan päällä. Donner lähti köysissä Suomeen.

Tämähän on tuttu tarina, Joseph Conradin Pimeyden sydän, josta Coppola teki komean filmatisoinnin Ilmestyskirja nyt- ja Kai Donner olisi tietenkin eversti Kurtz.

Jos luet tätä blogia, Renny Harlin, ole hyvä!