Viime aikoina mediassa ja blogeissa on kirjoitettu paljon Mannerheimin sukupuolisesta suuntautumisesta. Minulle Mannerheimin sukupuolinen suuntautuminen on ihan sama. En osaa sanoa onko minulla Mannerheimista yleensäkään mitään uutta kirjoitettavaa - varsinkin kun olen lukenut Juha Seppälän ja Veijo Meren kirjoja - mutta ehkä jotakin sentään.

Mannerheimin saavutukset ovat mittavat sekä hyvässä että pahassa. Hänessä kun yhdistyy feminiininen kaunosielu ja säälimätön ammattisotilas. Samaan aikaan kun hän jättää taakseen esimerkiksi ainutlaatuisen valokuvakokoelman Aasian matkoiltaan ja kirjallisesti loistavat päiväkirjat, häntä varjostaa tuhansien tielle jääneiden ihmisten murhaaminen ja murhauttaminen.

Ei sotilas tapa, sotilas murhaa.

Mannerheimin naissuhteet olivat hämäriä. Paremmin hän tuntui viihtyvän poikaporukoissa, kasarmien pierun ja sperman tuoksussa tai teltan pukkisängyn kovassa syleilyissä kuin seuraelämän kiemuroissa. Avioliitto venäläisen naisen kanssa oli selvästi pelkkää ekonomiaa Mannerheimin pelivelkojen hoitamiseksi. 

On selvää että Mannerheimin ja Hemingwayn kaltaiset ylimaskuliiniset eläintenmurhaajat peittelevät menneisyyden aaveita kaapeissaan. 

Medialla on tapana rahdata haastatteluun joku puolilaho isänmaata kukkuva käkikello, jos marskia arvostellaan. Näiden Mannerheim-ristiriipunnan erikosmiesten lausunnot marskista ovat yhtä todistusvoimaisia kuin lapsen lausunnot omasta isästään.

Pisteet Mikael Jungnerille. Hän lupasi täällä viikolla, että Yle ei taivu kalvan kalistelijoiden uhkausten edessä polvilleen.

Seuraavassa katkeransuloisessa kuvauksessa Juha Seppälä tiivistä jotakin hyvin oleellista Mannerheimista. Pätkä on kirjasta Suomen historia: 

" Pilvinen päivä. Vihollisen jalkaväkiosasto oli ahdettu pieneen metsäsaarekkeeseen, saimme yhä tulta vastaamme. Kutsutin Bibikovin luokseni, kysyin miksei eskadoora ollut edennyt vihollista kohti. Jäljellä on enää neljätoista miestä, luutnantti vastasi.

- Pelkäättekö, kysyin.

Sillä kysymyksellä tapoin Bibikovin. Hänen silmissään leimahti, hän johti välittömästi miehensä eteenpäin ja kaatui melkein heti eskadooransa kärjessä. Prikaati puhdisti metsikön. Hyppäsin ratsailta ja polvistuin nuoren luutnantin ruumiin ääreen, suutelin häntä suulle.

Bibikovin kuolema jätti minuun reiän, josta vaivattomasti mahtuivat talonpoikaisarmeijan tuhannet sotilaat, kymmenet ruotsalaiset vapaaehtoiset Kalevankankaalla, Summan ja Kollaan kiusatut miehet, kommunistien ja punakaartilaisten jälkeläiset , leireillä tapetut punikit, kesän neljäkymmentäneljä sankarit, niitä kulki siitä mustasta aukosta kuin karvaköyttä eikä se tuntunut enää miltään sen jälkeen kun olin suudellut luutnantti Bibikovin kalvaita, verenmakuisia huulia."

Mutta puhutaan Mannerheimista mitä puhutaan hän eli sellaisen elämän, josta syntyi legenda.