Ike sai mennä.

Suomalaisen poliittisen kulttuurin mukaisesti Ike on jo sairauslomalla. Eilen vielä niin vahvaksi julistautunut mies, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Niin elämä yllättää. Sama toimintamalli tuntuu olevan ratkaisuna muillakin poliitikoilla yksityiselämän ja työelämän ongelmiin; heti vaan sairauslomalle.

Entä jos siivooja lähtisi jokaisesta rakkausongelmasta sairauslomalle? Tai betoniraudoittaja löisi hanskat naulaan, kun flaksi ei kävisi Vanhan kellarin suonikohjubailuissa? Entä vanhempi kirjastovirkailija, jonka sauvasta loppuu patteri? Onko työterveyshuollolla tarjolla hänelle pitempiä sairauslomia? Ei ole.

Suomessa duunari hukuttaa murheensa perinteisesti työhön ja viinaan. Duunarilla ei ole henkistä elämää tai tunteita. Vielä haudan partaalta duunari ryömii työpaikalle kuolemaan tai tartuttamaan työtovereilleen samaa tautia, koska duunari ei ole koskaan elämässään hakenut sairauslomaa henkisten kärsimysten tai väsymyksen takia, vaikka ne ovat duunarin joka päiväistä kauraa.

Suomalaisen poliitikon sairausloman yleisin syy alkaa olla julkisuuden pakoilu. Pääministerikin oikein suosittelee sitä. Suomi ei elä enää työstä.

Hyvinvointivaltiossa elää pahoinvointikansa ja kansaa näyttää edustavan valtiopäiville valittu pahoinvointikansanedustaja