Aloin miettiä erästä hyvin tavanomaista mutta vaiettua asiaa. Nainen sanoo, ettei voi saada lapsia sterilisaation vuoksi. Mies voisi sanoa samaa vasektomian seurauksena. Mutta kas, eräänä kauniina päivänä nainen kertoo olevansa raskaana.

No eipä siinä sitten mitään, ihme on tapahtunut, lapsi syntyy ja lapsella on äiti ja isä.

Mies on miljonääri. Moni saattaa alkaa miettiä, oliko naisella tosiaan putket poikki vai käyttikö nainen ylipäänsä mitään ehkäisyä. Sitä miettivät ainakin ankarasti sukulaiset, jotka olisivat perineet miehen.

Naisen teko olisi moraalisesti tuomittava, mutta olisiko se sitä myös juridisesti. Voisiko mies tai suku saada näyttöä harhaanjohtamisesta, petoksesta? Ja muuttaisiko se mitään ? Oikeus lähtisi kuitenkin tarkastelemaan asiaa lapsen edun kannalta, joka onkin oikea lähtökohta.

Onkohan kyseisiä asioita käsitelty suomalaissa tuomioistuimissa?