Sanotaan, ettei kuolleista saa puhua pahaa. Niin. Minusta on kyllä syytä pyrkiä näkemään ihmiset totuudellisesti ja rehellisesti - sekä elävät että kuolleet.

Suomessa on totuttu kiiltokuvamaisiin nekrologeihin ja elämäkertoihin, joissa täydelliset ihmiset purjehtivat läpi elämän onnen ja menestyksen myötätuulessa.

Itse en ole vuosiin pystynyt katsomaan amerikkalaisia henkilökuvia. Niissä vyörytetetään lähes poikkeuksetta joukko puhuvia päitä ylistämään kuollutta suurmiestä tai -naista.

Jokainen tajuaa, että moinen henkilöpalvonta on falskia.

Nyt Niklas Herlin tilittää isästään sokeroimatta. Hänen mielestään hänen isänsä oli "pelkkä pystyyn nostettu paska" ja "kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika". Niklas Herlin myös esittää, että Pekka Herlin "olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin. On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään."

Tarkoittaako Niklas Herlin siis, että hänessä jatkuvat Pekka Herlinin hulluimmat ja sairaimmat geenit? Vai tarkoittaako hän nuorempia sisaruksiaan?

Varmasti Niklas Herlin kuitenkin tajuaa, että ilman isänsä ojentamaa taloudellista ja statuksellista kultalusikkaa hän ei olisi yhtään mitään. Hänellä ei olisi lehteä kirjoitusalustana eikä kirjakustantamoa harrastuksena.

Mutta ilmeisesti tämä arrogantti ja rikas paskiainen jäi lapsena vaille isänsä rakkautta - ja sitähän ei rahalla korvata.

Toki ymmärrän, että media nostaa mieluiten julkisuuteen räävittömyydet ja ikävät asiat - todennäköisesti Pekka Herlinin elämäkerrasta piirtyy kuva särmikkäästä ihmisestä vahvuuksineen ja heikkouksineen.