Kirjallisissa piireissä herättää keskustelua ruotsalaisten kirjailijoiden manifesti. Hesarin kulttuuritoimituksessa jo kaipaillaan suomalaisten kirjailijoiden vastaavaa manifestia. Tyypillistä - mitä ruotsalaiset edellä, sitä suomalaisten pitäisi tehdä äkkiä perässä. Ehkä Hesari voisi tilata kirjallisen manifestin omalta älykkökenneliltään.

Nuoret kirjailijat hakevat yleensä kokemattomuuttaan täystyrmäystä. Tulee kokeneempi ja elämää nähneempi kirjailija, joka pudottaa märkäkorvat ensimmäisessä erässä polvilleen.

Kannattaa lukea Erno Paasilinnan puheenvuoro Eino Leino -seuran kokouksesta Hotelli Helsingistä 30.9.1980. Se on kokonaisuudessaan kirjassa Riita maailman kanssa. Lähtökohtana oli  Anja Kaurasen ja Esa Saarisen artikkeli Ylioppilaslehdessä.  Paasilinnan puheenvuoro alkaa näin:

"Minulla on edessäni vain tämä Ylioppilaslehden artikkeli. Se on hyvin innostunut, vaikka minusta innostus onkin kyvyn lajeista yksi vaarallisimpia. Mitä korkeampi sen aste on, sitä varmemmin kaikki itsekritiikki kaatuu sen alle. Tässä artikkelissa on siinä suhteessa oikein hyvin onnistuttu. Tyyli on peräisin 1920-luvulta, se on hautausmaitten tyyliä, ja outoa on että sitä käyttää nuoriso.

Palsta 1: mainitaan Elmer Diktoniuksen ajatelma: "Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät." Kirjoittajat ovat akateemisia kansalaisia ja käyneet koulua noin 20 vuotta. He ovat selviä laitoskasvatteja. Heidän tähänastisen elämänsä on vain yksi pitkä koulumatka kotoa yliopistoon. Minusta on rohkeaa puhua villeistä linnuista tällaisin edellytyksin. Koko nuoriso taas on paljon laajempi käsite: heidän joukossaan on varmasti villejä lintujakin. Emme tosin tiedä missä he ovat, koska he ovat villejä. Tässä hotellissa en usko heitä olevan..."