- Terve vaan. Arvaa mitä?
- No?
- Mä en ole enää runoilija!
- Ihan tosi! Voiksen noin vain päättää?
- Voi.
- Mä luulin, että runot ovat melkein ylhäältä annettuja, mystisiä, ainutlaatuisen inspiraation tuotteita.
- Raakaa työtä se mulle oli. Sitäpaitsi mä olin aina prosaisti, runoilijanakin.
- Onneksi kukaan ei huomannnut.
- Nii-i. Ei kerrota kenellekään.
- Ei.
]]>Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan,
julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan.
Hura-huh-hah-hei!
Mistä halvimmalla saadaan,
sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La.
Hävitetään Lepakot ja muutkin parasiitit,
Eduskuntatalon eessä roihuu makasiinit.
“Halle-luja-hei!”,
huutaa nollatoleranssi,
juhlii vartiontiliikkeet ynnä FPS.
Yhteiskunnan yllä liehuu taantumuksen viiri,
turvakameroilla luodaan pelon ilmapiiri.
Hura-huh-hah-hei!
Holhoava esivalta,
putkaan tarranliimaajat ja talonvaltaajat.
Miksi kaikki tuntee Johanna “Maatalous” Tukiaisen,
niinkun Kolmensepän kodittoman romanialaisen?
Halle-luja-hei!
Turhuuksien roviolle se on Seiska-päivää, Idols ynnä MTV.
Pissiksillä luottokortit valtavasti lainaa,
unholaan on vaipunut jo Veikko Hursti vainaa,
Hura-huh-hah-hei!
Heitä pois ja osta uusi,
Visa, pikavippi, karhukirje, maksuhäiriö.
Ja keväisin ne kodittomat sulatellaan jäästä,
katkokävelylle, mutaa katkolle ei päästä.
Halle-luja-hei!
Suomen päihdepolitiikka:
pamit, pervitiini, Subutex ja sunnuntai.
Kurtze ynnä Puonti sekä Pynnönen ja Piippo,
juolahtaakin mieleen Lahti, Hemohes ja hiihto.
Hura-huh-hah-hei!
Vinkkimiehen viskipullo se on valeosto, vasikka ja KRP.
Maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkkaan,
jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan.
Hura-huh-hah-hei!
Oikeistopopulistit:
Halme, Halla-Aho, Jörg Haider, Ku Klux Klan.
Sekos ADHD-instituutin aivosähköposti,
kun Pekka Erik Auvinen kakskakkosensa osti.
Hura-huh-hah-hei!
Holmlundi haulikoille,
lahtas Kauhajoen Matti toistakymmentä.
Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan,
julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan.
Hura-huh-hah-hei!
Mistä halvimmalla saadaan,
sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La.
- Paleface/ Helsinki Shangri-La
http://paavo.vuodatus.net/blog/125153/makasiinin-luona/#comments
]]>- Hei, kuka sinä olet?
- Olen Himo Nännikäinen, elävä ja vaatimaton kirjallisuuden klassikko.
- Vau. Ihailen sinua. Sinähän olet mies, joka antoi kasvot selibaatille.
- En antanut vain kasvoja, annoin koko ruumiini. Kukas sinä sitten olet?
- Olen veronmaksaja, tavallinen veronmaksaja.
- Hyi helvetti!
- Mitä nyt?
- Minulle on turha valittaa, että kirjailijoiden apurahat revitään tavallisen veronmaksajan selkänahasta. Niin sanottu tavallinen veronmaksaja on kateellinen, ahne, taikauskoinen ja kaunainen moukka. Hän ei koskaan ymmärrä hienon ja jalon päälle, vaan vaatii huolellisesti valikoitua roskaa. On aivan oikein, että sellaiset joutuvat kustantamaan kaltaisteni nerojen elämisen ja luomistyön.
- Minä maksan mielelläni kaltaistesi epätavallisten kirjailijoiden elämisen ja luomistyön.
- Se on mitätön hinta maksettavaksi siitä, että nykyiset ja tulevat lukijapolvet saavat nauttia tuottamistani huikeista visioista ja kirkkaista ajatuksista.
- Odotan suurella kiihkolla tulevia mestariteoksiasi.
- Ja jos joku väittää minun laiskottelevan, vilkaiskoon listaa julkaisemistani ja suomentamistani teoksista.
- Mahtaako pelkästään listan vilkaisu riittää? Minä voisin vaikka perehtyä niiden sisältöön.
- Ei se kannata. Olet typerys. Häivy silmistäni!
]]>Olen ollut vuosia samaa mieltä. En ymmärrä, miten eräs kahlehdituimmista ja jääveimmistä ammattiryhmistä voisi kutsua itseään missään suhteessa vapaaksi.
"Jos apurahajärjestelmä on kirjailijan elinehto, silloin kirjailija elää järjestelmän ehdoilla", Jokinen sanoo.
Ja juuri siihen järjestelmään kirjailija sitoutuu kynsin ja hampain ja juuri sen seurauksia kirjailija sitten toteuttaa orjallisesti. Mitä vapautta se on?
Suomalainen kirjailija ei uskalla kritisoida rehellisesti juuri mitään tai ketään. Hän elää jatkuvan pelon ilmapiirissä. Hän miettii, mitä jos se istuukin apurahalautakunnassa? Entä jos kirjaani ei enää arvostella valtalehdessä? Entä jos se tunteekin kustantajani? Entä jos se on kirjakauppias? Entä jos se on kriitikko? Entä jos Parnasso ei enää julkaisekaan? Onko se Seppo Puttonen? Mitähän Mervi Kantokorpi tästä ajattelee? Entä jos minua ei kutsutakaan Linnan juhliin?
Suomi on pieni ja epärehellinen maa. Jokainen on palveluksen velkaa jollekin. Niiden palveluksien maksamisesta tulee loputon kierre, jossa rehellisyys ja kriittisyys unohtuvat.
Nykyisen järjestelmän pitäisi tukea laadukasta ja vähän myyvää kirjallisuutta, kirjallisuuden monimuotoisuutta, marginaalisempaa ja kokeellisempaa tekstiä. Mutta sitä se ei juuri tee. Kirjailija Pirjo Hassinen lipsauttaa siitä liikuttavan ja tahattoman aikalaistodistuksen jutun lopussa:
"Kun olen katsonut apurahojen saajien listoja, en ole huomannut yllätyksiä. Minun mielestäni se noudattaa sitä käsitystä, mitkä ovat hyviä, relevantteja kirjailijoita."
Aivan. Ei yllätyksiä. Listat suosivat "hyviä, relevantteja kirjailijoita". Keitä ne ovat? Ja kenen mielestä? Eikö listojen pitäsi suosia hyviä, relevantteja kirjoja kirjailijoiden sijaan? Eikö listojen pitäisi tukea nuoria lahjakkuuksia eikä palkita pitkää kirjallista uraa?
En voi sietää Juha Vuorisen kirjoja, mutta hän tiivistää hyvin kirjailijan eksistenssin dilemman:
"Jos ei pysty kirjoittamisella rahoittamaan harrastustaan, niin pitää vaihtaa harrastusta."
]]>"Haavikon kerrotaan sanoneen Hannu Salamalle: Jos aikoo elää kirjoittamalla, on sitten kirjoitettava niin, että elää sillä." - Tuula-Liina Varis
Kari Levola on toimittanut Tammelta ilmestyneen esseekokoelman Kirjailijan työmaat. Levola on Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Kirjassa äänensä saavat kuuluville 16 kirjailijaa 560 jäsenestä.
Ylempänä Haavikko tiivistää minusta oleellisen. Eli jos ei elä kirjoittamalla, kannatta vaihtaa ammattia tai kouluttautua uuteen ammattiin. Sitähän lause käänteisesti tarkoittaa. Niin tehdään kaikissa muissakin ammateissa, joissa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Koko vapaan kirjailijan käsite ymmärretään Suomessa minusta omituisesti. Onko vapaa kirjailija todella sellainen kirjailija, joka elää kustantamojen armopaloista, lautakuntien ja säätiöiden lipomisesta, palkintojen metsästämisestä, pätkätöistä, journalismista tai taiteilijaeläkkeestä? Minusta kirjailija on huomattavavasti vapaampi, jos hän saa säännöllisen toimentulon päivätöistä. Muun ajan hän on vapaa kirjailija, ja ainakin kieli on puhdas. Toki on myös Haavikon kaltaista vapautta, mutta hän kutsuukin itseään liikemieheksi eikä kirjailijaksi.
Kirjallisuuden paradoksi: lukeminen kannattaa, kirjoittaminen ei.
Onneksi eivät kaikki ammatissaan kärsivät ja huonosti palkatut, puhumattakaan kaikista saneeratuista, kirjoita kurjuudestaan, ainakaan kirjoja. Voisi kirjasyksyn sato olla vielä laimeampi.(viittaus Suomen Kuvalehden kolmeen tutkijaan).
Otsikoihin nostetut asiat peilaavat yhteiskunnan tilaa. Hyvinvointivaltiossa tärkeiksi nousevat nekin asiat, jotka eivät mahdu ihmisen tarvehierarkiassa tuhannen tärkeimmän joukkoon, kuten kirjailijan työ, runouden tila, proosan yhteiskunnallisuus, aforismien lyyrisyys, luomisen pakko jne.
Valittaminen ei ole uskottavaa, kun on särvintä pöydässä. Yhdenkään kirjailijan en ole kuullut kertovan tai lukenut kirjoittavan mitään omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa leipäjonoista tai Veikko Hurstin järjestämien joulujen tunnelmasta. Oma perse on tietenkin jokaisella lähinnä. Kirjailijallakin.
]]>Kuka on vapaa kirjailija? Ei ainakaan se, joka elää apurahoilla, lautakuntien tai säätiöiden lipomisella tai palkintojen armonpaloilla. Kirjailijan vapaus on nykyään vitsi. Suurin osa kirjailijoista elää linnun elämää ja yrittää raapaista särvintä kaikesta muusta kuin kirjojen kirjoittamisesta.
Huonosti myyvät kirjailijat eivät enää uskalla sanoa mistään mitään julkisesti, kun ne pelkäävät rahavirtojen tyrehtymistä. Suomalaisen kirjallisuuden apurahajärjestelmä alkaa jo olla sananvapauden este. Hesaria ei uskalletta kritisoida ignoroinnin tai huonojen kritiikkien pelossa. Kustantamoista ei sanota mitään, ettei vain polteta siltoja mihinkään suuntaan. Jopa pienkustantamoiden ankkurit antavat lausuntoja ja esiintyvät itseään suurempina asiantuntijoina lähes joka areenalla ja kirjailijat ovat nöyrää poikaa, kumartavat näitäkin nilkkejä, talousmiehiä, jotka repivät ylimielisyytensä ja erinomaisuutensa kirjailijan hengentuotteista. Harvempi puree ruokkivaa kättä, mutta moni nuolee ruokkivan käden persettä. Se on säälittävää. Joskus kirjailijoita kunnioitettiin kustantamoissa, pidettiin hyvinä työntekijöinä. Nyt kirjailijat ovat pelkkiä riiston välikappaleita, puuvillapeltojen neekereitä, joiden rojaltit kahmivat kirjallisuuden rakastajiksi naamioituneet euronpyörittäjät ja kirjanpitäjät.
Paljon on kirjoitettu siitä, ettei Suomessa elä kirjailijana. Olen ennenkin sanonut, että jos tuohivirsuntekijä ei elä tuohivirsujen tekemisellä pitää vaihtaa ammattia. Se on niin yksinkertaista. Kysynnän ja tarjonna lait. Jos kaikki ne ihmiset, jotka eivät saa elantoaan haluamastaan ammatista, alkaisivat syytellä siitä valtiovaltaa tai kuluttajia, tämä maa olisi äkkiä konkurssissa. Jos kirjailijan työllä ei elä, pitää tehdä jotakin muuta. Koska kirjailijan ammattiin ei ole koulutusta, ei ole myöskään mitään kiintiöitä. Mielestäni Suomessa on aivan liikaa kirjailijoiksi itseään luulevia, jotka vaativat kirjailijan kohtelua ja valtiovallalta tukijaisia.
Ihmettelen, ettei Hannu Raittilakaan löydä kustantamojen välistävedosta mitään sanottavaa. Kirjailija saa kirjan tuotosta noin 18 prosenttia. Se on helvetin vähän tekijälle. Todellisia kusettajia kirja-alalla ovat kustantamot, kirjojenvälitys ja kirjakaupat. Ja kaiken taustalta löytyvät samat omistajatahot. Ja siihen kun vielä niputetaan Hesari/Sanoma Oy, joka on suurin omistajataho. Aika kafkamaista.
Miettikää, hyvät kirjailijat, millaista siipeilijöiden joukkoa teidän työnne elättää. Kuinka kauan te aiotte hyysätä tätä sikamaisuutta?
]]>Kirjoittajat on ilmeisesti pyritty valitsemaan objektiivisesti. Arja Alho, Jukka Hankamäki, Timo Hännikäinen, Jukka Mallinen, Husein Muhammed, Katja Kettu, Jussi K. Niemelä, Sirpa Pietikäinen ja Mike Pohjola.
Mutta mihin on unohdettu itse Jussi Halla-aho ja Halla-ahon nasevin pilkkaaja Jarkko Tontti?
Kutsun kirjaa vaalikirjaksi siksi, että sekä negativinen että positiivinen kirjoittelu tuntuu nyt putoavan Halla-ahon uurnaan eli kaikki julkisuus on Halla-aholle positiivista julkisuutta.
Jos olisin Ville Hytönen, kiinnittäisin huomiota Savukeitaan kirjojen graafiseen asuun. Ne ovat niin amatöörimäisiä, että ne luovat tahattoman mielikuvan myös sisällön heppoisuudesta.
Parhaimmillaan kirjan ulkonäkö tuottaa esteettistä nautintoa lukijalle.
Halla-ahon ajatuksien selityskirjan kustantaminen ja toimittaminen osoittaa Ville Hytöseltä oivallista, lähes populistista, markkinointisilmää. Toisaalta kyseisestä henkilöstä vaikeneminen tekisi maailmasta paremman paikan.
]]>Maailmani on ollut sunnuntaihin saakka jalkapallon muotoinen. Katsoin lähes kaikki matsit. Tällaisena helteisenä päivänä voi vähän jälkiviisastella.
Eiköhän viimeistään nyt olisi aika lopettaa Englannin suitsuttaminen? Menestystä tuli viimeksi vuonna 1966.
Afrikka on vielä kaukana kärjestä. Tosin suomalaisena sen sanominen tuntuu röyhkeältä huhuilulta.
Saksa on paska maa, mutta loistava jalkapallomaa.
Brasilia (ikisuosikkini vuodesta 1970) oli pettymys. Joukkueesta puuttuivat Ronaldinhon, Ronaldon ja Roberto Carlosin kaltaiset pelaajat, jotka pystyvät ratkaisemaan otteluita yksin. Kaka samoili varjojen mailla.
Halimalla ei synny maailmanmestareita. Maradona ei saanut ehkä paperilla parhaasta materiaalista tarpeeksi irti. Messi ei kestänyt paineita.
Hollanti oli liikaa Sneijderin ja Robbenin varassa. Kun kummallekaan ei osunut hyvä päivä loppuotteluun, tuli hopeaa.
Espanjaa alettiin pitää ikuisena MM-kisojen alisuorittajana. Nyt tiedettiin, että vain ihme (tai Brasilia) vie Espanjalta kullan. Ottelun ratkaisi Iniesta, jonka otteista välittyi alusta asti nälkäisyys. Robben ei kestänyt paineita, Iniesta kesti - Espanja voitti.
Vihdoinkin Don Quijote voitti taistelun tuulimyllyjä vastaan.
Tämä on ollut hieno loma. En ole lukenut kirjoja. En ole kirjoittanut lausettakaan. En ole blogannut enkä pyörinyt blogeissa tai facebookissa. Olen täysin vieraantunut arkeni tylsyydestä.
Olen seurannut pihapönttöjeni vuokralaisten elämää (kaikissa kolmessa syntyi elämää). Ja lasten riemua kesästä. Se on vilpitöntä.
Aurinko paistaa meidät. Meidän mittarissa varjossa juuri nyt 29,1 C. Kesä jatkuu. Kesä.
]]>