IV

KUOLEMA

"Kuolemanaiheet olivat tilitystä, mutta eivät paha asia. Pelko ei synnyttänyt kuoleman kuvia. En olisi pitänyt kohtuutomana, jos minun olisi pitänyt lähteä heti. Minulla on ollut hiton hyvä elämä. Olen mielestäni saavuttanut useimmat tavoitteeni ja kokenut enemmän kuin tarpeeksi, tai ainakin riittävästi."

Siinä puheli Henrik Tikkanen. Epämiellyttävästä asiasta, kuolemasta. Löysin piirroksen muistaakseni kirjasta johon oli koottu Tikkasen puheita ja kuvia elämästä ja kuolemasta, rakkaudesta, sodasta ja rauhasta. Kopioin sen ja panin raameihin. Tikkanen oli onnistuessaan osuva aforistikko, mutta enmmän minua ovat kiehtoneet Tikkasen kuvat. Ne eivät jätä kylmäksi. Monet niistä ovat makaabereja. Kuolema teloittaa enkelin niskalaukauksella, piru nussii lihavaa naista tai kenraalit irstailevat huorien kanssa. Toisaalta taas joukossa on herkkiä ja eroottisia kuvia, joiden kauneus on häkellyttävää. Tikkanen oli ilmeisesti hyvin kaksijakoinen persoona. Mutta kukapa meistä ei olisi?

Ihastuin aikoinaan Tikkasen piirrokseen, jossa kuolema ratsastaa hevosella.Kuolemalla on tyhjät silmäkuopat ja vieno hymy. Luiset raajat puristavat viikatetta ja sen viitta liehuu takana. Se on tulossa niittämään kypsää viljaa, kuoleman satoa. Tikkasen viiva on kuvassa ehjä ja erehtymätön, vääjäämätön, aivan kuin itse kuolema. Hevonen on sellainen tallustelija, Peppi Pitkätossun hevosen näköinen.

Monet ovat kysyneet lähes inhoten, miksi pidän moista piirrosta seinälläni. En osaa sanoa.Ainakin Tikkasen viivan takia ja sen takia, että elämässä on koko ajan mukana ripaus kuolemaa.