Olen tehnyt merkillisen havainnon: suomalainen mies antaa mieluiten elämänsä tärkeimmät haastattelut kirves kädessä ja yleensä halonhakkuuhommissa. Oli sitten kysymyksessä urheilija tai virkamies, kaupunkilainen tai maalainen.

Tavoitellaanko siinä haanpääläisen tukkijätkän rentoutta ja elämän rosoa? Vai onko siinä väistyvän miehen uhmakkuutta? Kyllä minä vielä perkele jaksan, motin halkoja...Vai halutaanko olla metsänpoikia Tapiolan tantereella?  Vai tahdotaanko muistuttaa perhettä, että taustalla on edelleen lumihanki ja viimeinen erhe?

Itse näkisin suomalaisen tosimiehen mieluummin istuttamassa kuin pilkkomassa puita.