Jari Halonen julistaa, ettei taidetta enää ole.  Hän näkee, että viihde  on korvannut ja korvaa taiteen. Ja ne, jotka eivät lähde mukaan viihteen voittokulkuun vaan jäävät kellareihin, ovat hulluja tai lahjattomia.

Puhuminen kellareista kertoo, että Halosen kuva taiteesta on toivottoman romantisoitu. Taide ei ole pitkään aikaa ollut kellareissa. Se on gallerioissa, oopperoissa, ateneumissa, kirjastoissa, teattereissa, musiikkitaloissa, radiossa, televisiossa, kirjailijataloissa jne. Taide oleilee enimmäkseen yhteiskunnan tukemissa lämpimissä ja kuivissa tiloissa.

Halonen on jääänyt oman romantisoidun taidekuvansa vangiksi. Ja nyt hän vetää överiksi  Jerry Halloweenina, kliseisenä, amerikkalaisia idiottimaisuuksia matkivana rakkauden apostolina. Ohjelman on varmasti tarkoitus olla parodiaa, mutta se kääntyy parodiaksi parodiasta, 2000-luvun paskanheittoksi tv:n eteen jäätyneen katsojan silmille.

Jari Halosesen kaltaiset ad/hd-tapaukset haluavat määrittellä tasaisin väliajoin oman suhteensa taiteeseen ja tarjota sen yleisölle ainoana totuutena. Mutta ei se niin mene, ei sitä kukaan osta.

En ole muutenkaan nähnyt ristiriitaa taiteen ja viihteen välillä. Hyvä taide kyllä viihdyttää minua, on se sitten Dostojevskiä tai Linnaa. Se mikä viihdyttää muita, on taas jokaisen oma asia. Tai se miksi sitä kutsutaan, viihteeksi vai taiteeksi.

Mutta varmaa on, että taidetta on.