Ikkunasta kantautuu sisälle hätääntyneen hevosen hirnahdus. Isäntä rientää ovelle todistamaan, kun naapurin kesävieraiden kakarat kivittävät navetan vieressä pollea, joka on sidottu pitkään riimuun. Heittelevät murikoilla ja hihkuvat ilosta aina kun kivi kumahtaa tamman kylkeen ja se säpsähtää ja yrittää päästä kauemmas kiusaajistaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pikaistuksissaan isäntä poimii seinältä haulikon. Aikoo ensin vähän räiskiä pentuja suolapanoksilla, mutta tulee sitten toisiin ajatuksiin ja laskee haulikon pirtin nurkkaan. Päättää antaa lapsille opetuksen. Sellaisen opetuksen, joka ei ihan helposti unohdukaan. Eivätköhän opi sen jälkeen jättämään viattomat luontokappaleet rauhaan.

 

Navetan vieressä jatkuvat lasten julmat leikit. Poika on hontelo ja silmälasipäinen. Hän on johtaja. Hän kertoo tytölle mihin kohtaan kannattaa tähdätä. Tyttö on suttuinen, pisamanaama. Risat sukkahousut jalassa ja oljenvaaleissa hiuksissa sininen nauha. Tunteeton pikku hirviö, joka viskoo kiviä kuin kone ja nauraa säksättää päälle.

 

Isäntä hiipii omenapuiden välissä ja viinimarjapensaiden varjoissa lasten selustaan. Sadistisessa kiihkossaan lapset eivät ymmärrä edes seurata ympäröivää maailmaa. Isäntä hyppää karviaispensaan takaa esiin ja iskee suonikkaat kouransa lasten niskaan. 

- Mitäs täällä tapahtuu?

 

Pojan silmälasit tippuvat maahan. Ja rätsähdys kertoo, että hän astuu hätäännyksissään niiden päälle. Poika yrittää kääntää päätään, tarkentaa harittavaa katsettaan isäntään. 

- Päästä irti, huutaa tyttö, sattuu.

- Arvaa sattuiko hummaa äsken, kun te kivititte sitä, isäntä sanoo ja höllää hieman otettaan.

- Ei me edes osuttu siihen, poika sanoo.

- Ettekö?

- Ei osuttu, tyttö sanoo. Ei kertaakaan.

- Saastaiset nulikat, kehtaatte vielä valehdella! Näinhän minä!

- En mä osunut, mutta Päivi kyllä...

- Turpa kiinni, poika. Yritätkö ketale vielä vierittää syyn kaverisi niskoille?

 

Isäntä irrottaa otteensa tytön ja pojan niskasta.  Hän pujottaa molempien kaulaan mukanaan tuomat köydet, joissa on hirttosilmukka. Köysien toiset päät hän sitoo kiinni läheisen koivun runkoon. Lapset seisovat alistuneina paikoillaan. 

- Katsotaanpas nyt  riiviöt, miltä teistä tuntuu, kun minä kivitän teitä.

 

Isäntä poimii hiekkatien reunasta erikokoisia kiviä ja alkaa heitellä itkusta ja pelosta tutisevia lapsia. Isommat kivet hän heittää viuhuen läheltä lasten ohi ja pieniä varovasti lasten jalkoihin. Ei niin, että ne sattuisivat, mutta niin, että ne vähän pelottavat. 

- Armoa, lapset rääkyvät, ei me enää koskaan heitetä hevosta kivillä...

 

Isäntä alkaa jo heltyä, mutta heittää vielä muutaman kiven. Poika laskee alleen, kompastuu omiin jalkoihinsa ja osuu isomman kiven lentoradalle. Terävä kivi puhkaisee pojan silmän ja poika tipahtaa kontilleen verissään. Samalla hetkellä lasten vanhemmat ilmestyvät hangot olalla navetan takaa pihapiiriin. Ovat heinätöistä tulossa. 

- Setä tappoi Juhan, tyttö kirkuu kurkku suorana tulijoille.

 

Isäntä on polvistuneena pojan viereen. Pojalla on köysi kaulassa ja silmästä valuu verta. Tyttö yrittää riuhtoa silmukkaa kaulastaan ja saa sen lopulta pois. Pojan ja tytön vanhemmat lähestyvät juosten paikkaa ja hangot ovat tanassa kuin peitset. 

- Setä tappoi Juhan, tyttö korisee uudelleen kaula punaisena.

- Enhän minä tahallaan...kivittivät vanhaa konia…, isäntä mumisee ja repii tukkaansa.- Halusin vain antaaa kunnon opetuksen...

 

Aurinko peittyy mustaan pilveen, kun ensimmäinen terävä isku jysähtää isännän kylkeen.