Olen ajatellut vittua koko aamun. En sano sitä siksi, että siinä olisi jotakain poikkeuksellista, vaan sanon sen siksi, että olen ajatellut erästä tiettyä vittua.

Bussissa työkaveri, naispuolinen, alkoi puhua minulle vitusta. Arveli kai, että minä olen vitun asiantuntija. Hän kertoi, että nuorempi hänen pojistaan oli päässyt vitun makuun. Kerroin, että hyvä, vitusta se pienikin ponnistaa. Vitusta on kirjoitettu mainio satiiri, anna se pojalle joululahjaksi, neuvoin, lyö poikaa oikein kunnon vitulla päähän. Äiti piti ideaa sopivan vittumaisena ja psykologisesti nerokkaana.

Nyt en vain muista, mistä Erno Paasilinnan kokoelmasta Vittu löytyy. Siksi pyydänkin Teitä, rakkaat lukijat, auttakaa miestä, joka etsii epätoivoisesti Vittuaan.