Vihreä puhe lannoittaa, mutta kannattaako sitä välillä vähän pöyhäistä paholaisen haarukalla.

Urbaanit vihreät saavat äänensä nuorilta, siksi ne veivät vaalitilaisuutensa Tavastialle, sähköisen rokin mekkaan, luonnottomaan tilaan. Sinne, missä desibelit häivyttävät alleen sen tosiasian, että rock kuluttaa ihan jumalattomasti energiaa. Muistan, miten maaseutulavoilla aina ensimmäiseksi paukahtivat sulakkeet, kun rokkibändit imaisivat voimavirtaa hieman ahnaammin kuin tango-orkesterit.

Eikö vihreiden pitäisi juhlia vaalimenestystä akustisesti vaikka Seurasaaren ulkomuseossa nuotiotulilla.

Kukaan ei muista enää Koijärveä, jossa kaveria ei jätetty. Vaikka vihersotien veteraani ja vihreä ideologi Soininvaara saikin massiivisen äänivyöryn.

Vihreiden kettingit roikkuvat nyt nahkahousujen vyölenkeissä Tavastian takahuoneessa.

Jotain helvetin falskia tässä city-vihreydessä on - jotain yhtä falskia kuin mustassa autossa, joka tupruttelee tyhjäkäynnillä pakokaasujaan puhemiehenaukiolla ympäristöministeriä odotellessaan.

Luulin joskus, että isoin ansio Helsingin rantojen suojelusta taviksille kuuluu vihreille, mutta sekin on kuulemma Pekka Korpisen kuningasprojekti.