Majanderin kommentti (HS 7.2.09) Sofi Oksasen saamaan Runeberg-palkintoon oli typerä.

On päätetty, että kirjallisuutta voi kilpailuttaa. Kilpailu on kilpailu. Paras voittaa. Voittajasta päättää palkintoraati. Olisiko sen pitänyt valita voittajaksi toiseksi paras jonkilaisen kohtuullistamisperiaatteen vuoksi. Ei, sen pitää valita voittajaksi se, joka on sen mielestä paras. 

Urheilukilpailuissa ei anneta kultaa sille joka jää hopealle siksi, että voittaja on voittanut liian monta kertaa tai kahminut liikaa palkintorahoja.

Majander:

"Omien raatikokemusteni perusteella voin silti paljastaa, että tässä maassa on ollut tapana noudattaa semmoistakin politiikkaa, jonka mukaan kaikkia tunnustuksia ei kaadeta yhden tekijän niskaan. Rahaa ja valokeilaa kun sentään tarvitsevat ja ansaitsevat muutkin.

Parhaan sijasta voikin toisinaan etsiä järkevää ja sopivinta. "

Siis epärehellistä politiikkaa. Kilpailuissa ei etsitä järkevää tai sopivinta vaan parasta. Palkintoraadin ratkaisun ei tarvitse olla rationaalinen vaan rehellinen.

Jätetään oikeuden jakaminen tuomioistuimille ja armon jakaminen kirkolle. Kumpikaan niistä ei kuulu kirjallisuuden kilpailuttamiseen.

Majanderin tunnustus kertoo, että raadit, joissa hän on istunut, eivät ole pyrkineet rehellisyyteen kirjaa kohtaan, vaan ne ovat ottaneet jumalallisen roolin, joka tutkii kirjailijan apurahoja, tulotasoa, myyntituloja ja jopa miettii liiallisen voittamisen vaikutusta kirjailijan verotukseen - ja psyykkeeseen!

Majander arvelee, että palkitsemalla Oksasen raati palkitsi itsensä. Kenet Majander arvelee palkitsevansa kommentoimalla palkitsemista valtakunnan suurimman ja seuratuimman  päivälehden kulttuuriosastolla?

Itsensä.