Tutkija Elina Jokinen väittää (HS 3.9.2010), että keskeiset kirjailijat elävät valtion tuella. Hän on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan Vallan kirjailijat. Jokisen mielestä vapaata kirjailijaa voisi Suomessa kutsua vallan kirjailijaksi tai valtion kirjailijaksi.

Olen ollut vuosia samaa mieltä. En ymmärrä, miten eräs kahlehdituimmista ja jääveimmistä ammattiryhmistä voisi kutsua itseään missään suhteessa vapaaksi.

"Jos apurahajärjestelmä on kirjailijan elinehto, silloin kirjailija elää järjestelmän ehdoilla", Jokinen sanoo.

Ja juuri siihen järjestelmään kirjailija sitoutuu kynsin ja hampain ja juuri sen seurauksia kirjailija sitten toteuttaa orjallisesti. Mitä vapautta se on?

Suomalainen kirjailija ei uskalla kritisoida rehellisesti juuri mitään tai ketään. Hän elää jatkuvan pelon ilmapiirissä. Hän miettii, mitä jos se istuukin apurahalautakunnassa? Entä jos kirjaani ei enää arvostella valtalehdessä? Entä jos se tunteekin kustantajani? Entä jos se on kirjakauppias? Entä jos se on kriitikko?  Entä jos Parnasso ei enää julkaisekaan? Onko se Seppo Puttonen? Mitähän Mervi Kantokorpi tästä ajattelee? Entä jos minua ei kutsutakaan Linnan juhliin?

Suomi on pieni ja epärehellinen maa. Jokainen on palveluksen velkaa jollekin. Niiden palveluksien maksamisesta tulee loputon kierre, jossa rehellisyys ja kriittisyys unohtuvat.

Nykyisen järjestelmän pitäisi tukea laadukasta ja vähän myyvää kirjallisuutta, kirjallisuuden monimuotoisuutta, marginaalisempaa ja kokeellisempaa tekstiä. Mutta sitä se ei juuri tee. Kirjailija Pirjo Hassinen lipsauttaa siitä liikuttavan ja tahattoman aikalaistodistuksen jutun lopussa:

"Kun olen katsonut apurahojen saajien listoja, en ole huomannut yllätyksiä. Minun mielestäni se noudattaa sitä käsitystä, mitkä ovat hyviä, relevantteja kirjailijoita."

Aivan. Ei yllätyksiä. Listat suosivat "hyviä, relevantteja kirjailijoita". Keitä ne ovat? Ja kenen mielestä? Eikö listojen pitäsi suosia hyviä, relevantteja kirjoja kirjailijoiden sijaan? Eikö listojen pitäisi tukea nuoria lahjakkuuksia eikä palkita pitkää kirjallista uraa?

En voi sietää Juha Vuorisen kirjoja, mutta hän tiivistää hyvin kirjailijan eksistenssin dilemman:

"Jos ei pysty kirjoittamisella rahoittamaan harrastustaan, niin pitää vaihtaa harrastusta."