Arto Paasilinna on arvostettu kirjailija maailmalla. Hän on myös arvostettu kirjailija Suomessa, jos mittarina pidetään myyntilukuja tai kirjastojen lainauslukuja. Se ei kuitenkaan tunnu riitävän kirjailijalle. Hän haluaisi myös kollegoiden ja kriitikkojen ihailun. Hän haluaisi kaiken. 

Arto Paaasilinnan elämä on viime aikoina ollut värikästä. Hän on ollut lööpeissä tiheään. Samaan eivät suomalaiset kirjailijat pysty silläkään saralla. Paasilinna on väkivaltainen persoona. Hän keskustelee mieluiten nyrkeillä sekä ammatti- että amatöörikriitikkojen kanssa, esittää kritiikin kritiikkiä. Se ei ole ole sivistynyt tapa, mutta se on suhteellisen vastaansanomaton. Autoilijana tai alkoholinkäyttäjänä Paasilinna ei ole yhtä taitava kuin kirjailijana tai nyrkkeilijänä.

Arto Paasilinnan meriitiit maailmalla ovat vaikuttavat. Hänen kirjojaan on käännetty 45 kielelle ja ylistäviä arvosteluja satelee joka puolelta maailmaa. Hänelle on ehdotettu jopa Nobel-palkintoa. Silti hän toistelee kuin hemmoteltu lapsi: "Minua ei ymmärretä Suomessa."

Paasilinna on kultainen nousukas. Hän on vanhan unionin menestyskirjailija. Hän käyttäytyy öykkärimäsiesti ja rehvastelee ilma mitään rajaa. Paasilinnalle sattuu ja tapahtuu. Sellaisen kirjailijan elämän seuraaminen on minusta helvetin piristävää.

Suomessa on jo riittävästi kirjailijoita, joiden verhottu itseihailu on läpinäkyvää ja pseudonöyryys oksettavaa. He ylpeilevät sillä, että ovat marginaalissa. Surkeaa itsepetosta. Aivan kuin kirjailijat eivät piittaisi lukijoista.