Kun esikoistyttäreni syntyi, totesi eräs vanhempi sukulaismies, että ehtiihän sitä vielä poikia tekemään. Olin lähellä pimahtaa. Onneni hetkellä tämä moukka yritti latistaa ja olla jotenkin parempi, olla mies.

Siitä lähtien olen ollut yliherkkä kaikelle patriarkaaliselle sonnalle, jota valitettavasti kuulee päivittäin

Synnytysosastolla etsitään munia jalkojen välissä, varpajaisissa pojalliset meuhkaavat ja  suunnittelevat suuria, poikia kuskataan harrastuksiin tyttöjen kustannuksella.

Onneksi elämä kostaa. Tytöt jyräävät yliopistoihin ja pojat jäävät auttamatta jalkoihin.

Olen usein pohtinut, että miten paljon nämä pojalliset miehet arvostavat vaimojaan. Tuskin paljoakaan, koska vaimot ovat olleet joskus tyttöjä.

Pikkuasiat paljastavat paljon miehistä. Aina löytyy jotakin mihin nainen ei pysty. Nainen ei osaa rokata, ajaa autoa, ryypätä, kirjoittaa, soittaa kitaraa jne. Paskanmarjat.

Oma vammaisuuteni paljastuu lähinnä siinä, mitä luen, mutta lupaan parantaa tapani.