Muutti osoitteeseen:

loistavapuhallus.blogspot.com

Eduskunnan palkkiotoimikunta on 28.9.2010 pitämässään kokouksessa päättänyt tarkistaa kansanedustajien palkkiota 1.11.2010 alkaen.

- Terve.

- Terve vaan. Arvaa mitä?

- No?

- Mä en ole enää runoilija!

- Ihan tosi! Voiksen noin vain päättää?

- Voi.

- Mä luulin, että runot ovat melkein ylhäältä annettuja, mystisiä, ainutlaatuisen inspiraation tuotteita.

- Raakaa työtä se mulle oli. Sitäpaitsi mä olin aina prosaisti, runoilijanakin.

- Onneksi kukaan ei huomannnut.

- Nii-i. Ei kerrota kenellekään. 

- Ei.

Sinut voidaan ampua, piestä, dumpata täyteen lääkkeitä, tappaa, repiä kappaleiksi, hypnotisoida, manipuloida, raiskata, murhata, polttaa, tiputtaa korkealta, haudata maan alle, räjäyttää, hukuttaa, murtaa henkisesti, hakata sairaalakuntoon, leikellä, vangita, sulkea kaiken ulkopuolelle, amputoida, huumata, aliarvioida, kivittää - mutta vain rakkaus voi särkeä sydämesi.

Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan,
julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan.
Hura-huh-hah-hei!
Mistä halvimmalla saadaan,
sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La.

Hävitetään Lepakot ja muutkin parasiitit,
Eduskuntatalon eessä roihuu makasiinit.
“Halle-luja-hei!”,
huutaa nollatoleranssi,
juhlii vartiontiliikkeet ynnä FPS.

Yhteiskunnan yllä liehuu taantumuksen viiri,
turvakameroilla luodaan pelon ilmapiiri.
Hura-huh-hah-hei!
Holhoava esivalta,
putkaan tarranliimaajat ja talonvaltaajat.

Miksi kaikki tuntee Johanna “Maatalous” Tukiaisen,
niinkun Kolmensepän kodittoman romanialaisen?
Halle-luja-hei!
Turhuuksien roviolle se on Seiska-päivää, Idols ynnä MTV.

Pissiksillä luottokortit valtavasti lainaa,
unholaan on vaipunut jo Veikko Hursti vainaa,
Hura-huh-hah-hei!
Heitä pois ja osta uusi,
Visa, pikavippi, karhukirje, maksuhäiriö.

Ja keväisin ne kodittomat sulatellaan jäästä,
katkokävelylle, mutaa katkolle ei päästä.
Halle-luja-hei!
Suomen päihdepolitiikka:
pamit, pervitiini, Subutex ja sunnuntai.

Kurtze ynnä Puonti sekä Pynnönen ja Piippo,
juolahtaakin mieleen Lahti, Hemohes ja hiihto.
Hura-huh-hah-hei!
Vinkkimiehen viskipullo se on valeosto, vasikka ja KRP.

Maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkkaan,
jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan.
Hura-huh-hah-hei!
Oikeistopopulistit:
Halme, Halla-Aho, Jörg Haider, Ku Klux Klan.

Sekos ADHD-instituutin aivosähköposti,
kun Pekka Erik Auvinen kakskakkosensa osti.
Hura-huh-hah-hei!
Holmlundi haulikoille,
lahtas Kauhajoen Matti toistakymmentä.

Kun hyvinvointivaltiota Helsingissä luodaan,
julkisivuduunarit ne Tallinnasta tuodaan.
Hura-huh-hah-hei!
Mistä halvimmalla saadaan,
sillä niin me tehdään Helsingistä Shangri-La.

- Paleface/ Helsinki Shangri-La

http://paavo.vuodatus.net/blog/125153/makasiinin-luona/#comments

Pienoisnäytelmä. Tapahtuu Helsingin kirjamessuilla. Henkilöt: Himo Nännikäinen, kirjailija ja tavallinen veronmaksaja, veronmaksaja

- Hei, kuka sinä olet?

- Olen Himo Nännikäinen, elävä ja vaatimaton kirjallisuuden klassikko.

- Vau. Ihailen sinua. Sinähän olet mies, joka antoi kasvot selibaatille.

- En antanut vain kasvoja, annoin koko ruumiini. Kukas sinä sitten olet?

- Olen veronmaksaja, tavallinen veronmaksaja.

- Hyi helvetti!

- Mitä nyt?

- Minulle on turha valittaa, että kirjailijoiden apurahat revitään tavallisen veronmaksajan selkänahasta. Niin sanottu tavallinen veronmaksaja on kateellinen, ahne, taikauskoinen ja kaunainen moukka. Hän ei koskaan ymmärrä hienon ja jalon päälle, vaan vaatii huolellisesti valikoitua roskaa. On aivan oikein, että sellaiset joutuvat kustantamaan kaltaisteni nerojen elämisen ja luomistyön.

- Minä maksan mielelläni kaltaistesi epätavallisten kirjailijoiden elämisen ja luomistyön.

-  Se on mitätön hinta maksettavaksi siitä, että nykyiset ja tulevat lukijapolvet saavat nauttia tuottamistani huikeista visioista ja kirkkaista ajatuksista.

- Odotan suurella kiihkolla tulevia mestariteoksiasi.

- Ja jos joku väittää minun laiskottelevan, vilkaiskoon listaa julkaisemistani ja suomentamistani teoksista.

- Mahtaako pelkästään listan vilkaisu riittää? Minä voisin vaikka perehtyä niiden sisältöön.

- Ei se kannata. Olet typerys. Häivy silmistäni!

Ne, joille kirjoitan, eivät lue.

Tämä alakuloisen rehellinen oivallus teki minuun suureen vaikutuksen, kun luin Olli Hyvärisen painavaa esikoisaforismikokoelmaa Vielä kerran tulee toisenlainen aika.

Kukapa ei haluaisi kuulijaa, jos on kerrottavaa. Kukapa ei haluaisi lukijaa, jos kirjoittaa. Harvempi meistä raapustelijoista vain ymmärtää oman kirjoittamisensa toivottomuutta saati sen kohderyhmää tai sen puutetta. Olli Hyvärinen selvästi ymmärtää.

Olen kiitollinen, että Jarmo Papinniemi päätti julkaista Parnassossa (4/2010) Olli Hyvärisen sikermän Suoraan sanottuna. Se on parasta aforistiikkaa, mitä Suomessa on julkaistu pitkään aikaan. Se hakkaa kirkkaasti nämä Anhavan suomentamat tylsät ja keskeneräiset luonnostelijat, ranskalaiset Chamfortin ja Joubertin, joilta en ole lukenut yhtäkään sellaista lausetta, jonka takia olisi kannattanut kaataa metsää.

Meillä on viime aikoina huudeltu runollisen ja sumean viheraforistiikan perään. Olen tutustunut siihen enkä ole innostunut. Siinä kun ei oikein synny kumpaakaan, ei hyvää aforismia eikä hyvää runoa. Kuten vanha sutkaus asian tiivistää: "Ei synny lasta eikä paskaa." Ehkä siksikin Hyvärisen avoimen yhteiskunnallinen, ajankohtainen, terävä ja kielellisesti kaunis aforistiikka on niin piristävää. Kiitos siitä.

Hyvärisen kielen kylmä toteavuus on lopullinen kuin laukaus päähän. Sitä lukiessa veri läikähtää. Tässä muutamia esimerkkejä:

Kuoli kielensä tähden. Se kyynel on kurssissaan.

Lähde kritiikki, pese kätesi ja jalkasi vihollisen veressä.

Orvot huutokaupataan viattomien lasten päivänä.

Blogistanin sinertyneessä keinovalossa piikittelee kulttuuri.

Hennalan kuulaasta kesäyöstä ja Köyliönjärven jäältä runous alkaa.

Absoluuttinen vapaus, poliitiikan kyllästämä poeetikko lausui, ja kielsi kantaaottavuuden.

Hyödyttömät idiootit rehabilitoidaan.

Kauneudella ja ajattelulla ei ole järkevää tekemistä.

On tehtävä surutyötä tai kannettava vastuuta. Tai lausuttava puhtaasti sonetti.

Tutkija Elina Jokinen väittää (HS 3.9.2010), että keskeiset kirjailijat elävät valtion tuella. Hän on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan Vallan kirjailijat. Jokisen mielestä vapaata kirjailijaa voisi Suomessa kutsua vallan kirjailijaksi tai valtion kirjailijaksi.

Olen ollut vuosia samaa mieltä. En ymmärrä, miten eräs kahlehdituimmista ja jääveimmistä ammattiryhmistä voisi kutsua itseään missään suhteessa vapaaksi.

"Jos apurahajärjestelmä on kirjailijan elinehto, silloin kirjailija elää järjestelmän ehdoilla", Jokinen sanoo.

Ja juuri siihen järjestelmään kirjailija sitoutuu kynsin ja hampain ja juuri sen seurauksia kirjailija sitten toteuttaa orjallisesti. Mitä vapautta se on?

Suomalainen kirjailija ei uskalla kritisoida rehellisesti juuri mitään tai ketään. Hän elää jatkuvan pelon ilmapiirissä. Hän miettii, mitä jos se istuukin apurahalautakunnassa? Entä jos kirjaani ei enää arvostella valtalehdessä? Entä jos se tunteekin kustantajani? Entä jos se on kirjakauppias? Entä jos se on kriitikko?  Entä jos Parnasso ei enää julkaisekaan? Onko se Seppo Puttonen? Mitähän Mervi Kantokorpi tästä ajattelee? Entä jos minua ei kutsutakaan Linnan juhliin?

Suomi on pieni ja epärehellinen maa. Jokainen on palveluksen velkaa jollekin. Niiden palveluksien maksamisesta tulee loputon kierre, jossa rehellisyys ja kriittisyys unohtuvat.

Nykyisen järjestelmän pitäisi tukea laadukasta ja vähän myyvää kirjallisuutta, kirjallisuuden monimuotoisuutta, marginaalisempaa ja kokeellisempaa tekstiä. Mutta sitä se ei juuri tee. Kirjailija Pirjo Hassinen lipsauttaa siitä liikuttavan ja tahattoman aikalaistodistuksen jutun lopussa:

"Kun olen katsonut apurahojen saajien listoja, en ole huomannut yllätyksiä. Minun mielestäni se noudattaa sitä käsitystä, mitkä ovat hyviä, relevantteja kirjailijoita."

Aivan. Ei yllätyksiä. Listat suosivat "hyviä, relevantteja kirjailijoita". Keitä ne ovat? Ja kenen mielestä? Eikö listojen pitäsi suosia hyviä, relevantteja kirjoja kirjailijoiden sijaan? Eikö listojen pitäisi tukea nuoria lahjakkuuksia eikä palkita pitkää kirjallista uraa?

En voi sietää Juha Vuorisen kirjoja, mutta hän tiivistää hyvin kirjailijan eksistenssin dilemman:

"Jos ei pysty kirjoittamisella rahoittamaan harrastustaan, niin pitää vaihtaa harrastusta."

Viitaten Hesarin juttuun Kirjailija on vallan elätti (HS 3.9.2010) Julkaisin tämän 1.10.2007:

"Haavikon kerrotaan sanoneen Hannu Salamalle: Jos aikoo elää kirjoittamalla, on sitten kirjoitettava niin, että elää sillä." - Tuula-Liina Varis

Kari Levola on toimittanut Tammelta ilmestyneen  esseekokoelman Kirjailijan työmaat. Levola on Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. Kirjassa äänensä saavat kuuluville 16 kirjailijaa 560 jäsenestä. 

Ylempänä Haavikko tiivistää minusta oleellisen. Eli jos ei elä kirjoittamalla, kannatta vaihtaa ammattia tai kouluttautua uuteen ammattiin. Sitähän lause käänteisesti tarkoittaa. Niin tehdään kaikissa muissakin ammateissa, joissa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Koko vapaan kirjailijan käsite ymmärretään Suomessa minusta omituisesti. Onko vapaa kirjailija todella sellainen kirjailija, joka elää kustantamojen armopaloista, lautakuntien ja säätiöiden lipomisesta, palkintojen metsästämisestä, pätkätöistä, journalismista tai taiteilijaeläkkeestä? Minusta kirjailija on huomattavavasti vapaampi, jos hän saa säännöllisen toimentulon päivätöistä. Muun ajan hän on vapaa kirjailija, ja ainakin kieli on puhdas. Toki on myös Haavikon kaltaista vapautta, mutta hän kutsuukin itseään liikemieheksi eikä kirjailijaksi.

Kirjallisuuden paradoksi: lukeminen kannattaa, kirjoittaminen ei. 

Onneksi eivät kaikki ammatissaan kärsivät ja huonosti palkatut, puhumattakaan kaikista saneeratuista, kirjoita kurjuudestaan, ainakaan kirjoja. Voisi kirjasyksyn sato olla vielä laimeampi.(viittaus Suomen Kuvalehden kolmeen tutkijaan).

Otsikoihin nostetut asiat peilaavat yhteiskunnan tilaa. Hyvinvointivaltiossa tärkeiksi nousevat nekin asiat, jotka eivät mahdu ihmisen tarvehierarkiassa tuhannen tärkeimmän joukkoon, kuten kirjailijan työ, runouden tila, proosan yhteiskunnallisuus, aforismien lyyrisyys, luomisen pakko jne.

Valittaminen ei ole uskottavaa, kun on särvintä pöydässä. Yhdenkään kirjailijan en ole kuullut kertovan tai lukenut kirjoittavan mitään omakohtaisiin kokemuksiin perustuvaa leipäjonoista tai Veikko Hurstin järjestämien joulujen tunnelmasta. Oma perse on tietenkin jokaisella lähinnä. Kirjailijallakin.

Viitaten Hesarin juttuun Kirjailija on vallan elätti (HS 3.9.2010) Julkaisin tämän 4.11.2006:

Kuka on vapaa kirjailija? Ei ainakaan se, joka elää apurahoilla, lautakuntien tai säätiöiden lipomisella tai palkintojen armonpaloilla. Kirjailijan vapaus on nykyään vitsi. Suurin osa kirjailijoista elää linnun elämää ja yrittää raapaista särvintä kaikesta muusta kuin kirjojen kirjoittamisesta.

Huonosti myyvät  kirjailijat eivät enää uskalla sanoa mistään mitään julkisesti, kun ne pelkäävät rahavirtojen tyrehtymistä. Suomalaisen kirjallisuuden apurahajärjestelmä alkaa jo olla sananvapauden este. Hesaria ei uskalletta kritisoida ignoroinnin tai huonojen kritiikkien pelossa. Kustantamoista ei sanota mitään, ettei vain polteta siltoja mihinkään suuntaan. Jopa pienkustantamoiden ankkurit antavat lausuntoja ja esiintyvät itseään suurempina asiantuntijoina lähes joka areenalla ja kirjailijat ovat nöyrää poikaa, kumartavat näitäkin nilkkejä, talousmiehiä, jotka repivät ylimielisyytensä ja erinomaisuutensa  kirjailijan hengentuotteista. Harvempi puree ruokkivaa kättä, mutta moni nuolee ruokkivan käden persettä. Se on säälittävää. Joskus kirjailijoita kunnioitettiin kustantamoissa, pidettiin hyvinä työntekijöinä. Nyt kirjailijat ovat pelkkiä riiston välikappaleita, puuvillapeltojen neekereitä, joiden rojaltit kahmivat kirjallisuuden rakastajiksi naamioituneet euronpyörittäjät ja kirjanpitäjät.

Paljon on kirjoitettu siitä, ettei Suomessa elä kirjailijana. Olen ennenkin sanonut, että jos tuohivirsuntekijä ei elä tuohivirsujen tekemisellä pitää vaihtaa ammattia. Se on niin yksinkertaista. Kysynnän ja tarjonna lait. Jos kaikki ne ihmiset, jotka eivät saa elantoaan haluamastaan ammatista, alkaisivat syytellä siitä valtiovaltaa tai kuluttajia, tämä maa olisi äkkiä konkurssissa. Jos kirjailijan työllä ei elä, pitää tehdä jotakin muuta. Koska kirjailijan ammattiin ei ole koulutusta, ei ole myöskään mitään kiintiöitä. Mielestäni Suomessa on aivan liikaa kirjailijoiksi itseään luulevia, jotka vaativat kirjailijan kohtelua ja valtiovallalta tukijaisia. 

Ihmettelen, ettei Hannu Raittilakaan löydä kustantamojen välistävedosta mitään sanottavaa. Kirjailija saa kirjan tuotosta noin 18 prosenttia. Se on helvetin vähän tekijälle. Todellisia kusettajia kirja-alalla ovat kustantamot, kirjojenvälitys ja kirjakaupat. Ja kaiken taustalta löytyvät samat omistajatahot. Ja siihen kun vielä niputetaan Hesari/Sanoma Oy, joka on suurin omistajataho. Aika kafkamaista. 

Miettikää, hyvät kirjailijat, millaista siipeilijöiden joukkoa teidän työnne elättää. Kuinka kauan te aiotte hyysätä tätä sikamaisuutta?

Näyttää siltä, että Savukeitaan kapteeni Hytönen on kustantanut mestari Halla-ahon vaalikirjan. Kirjan nimeksi on keksitty Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?

Kirjoittajat on ilmeisesti pyritty valitsemaan objektiivisesti. Arja Alho, Jukka Hankamäki, Timo Hännikäinen, Jukka Mallinen, Husein Muhammed, Katja Kettu, Jussi K. Niemelä, Sirpa Pietikäinen ja Mike Pohjola. 

Mutta mihin on unohdettu itse Jussi Halla-aho ja Halla-ahon nasevin pilkkaaja Jarkko Tontti?

Kutsun kirjaa vaalikirjaksi siksi, että sekä negativinen että positiivinen kirjoittelu tuntuu nyt putoavan Halla-ahon uurnaan eli kaikki julkisuus on Halla-aholle positiivista julkisuutta.

Jos olisin Ville Hytönen, kiinnittäisin huomiota Savukeitaan kirjojen graafiseen asuun. Ne ovat niin amatöörimäisiä, että ne luovat tahattoman mielikuvan myös sisällön heppoisuudesta.

Parhaimmillaan kirjan ulkonäkö tuottaa esteettistä nautintoa lukijalle.

Halla-ahon ajatuksien selityskirjan kustantaminen ja toimittaminen osoittaa Ville Hytöseltä oivallista, lähes populistista, markkinointisilmää. Toisaalta kyseisestä henkilöstä vaikeneminen tekisi maailmasta paremman paikan.

Hiukset harvenevat.

Hampaat harvenevat.

Ystävät harvenevat.

Päivät harvenevat.

Rivit harvenevat.

Yö ympärilläni tihenee.

Olen viettänyt vapaaherran elämää juhannuksesta asti ja jatkan samoilla linjoilla pitkälle elokuuhun.

Maailmani on ollut sunnuntaihin saakka jalkapallon muotoinen. Katsoin lähes kaikki matsit. Tällaisena helteisenä päivänä voi vähän jälkiviisastella.

Eiköhän viimeistään nyt olisi aika lopettaa Englannin suitsuttaminen? Menestystä tuli viimeksi vuonna 1966.

Afrikka on vielä kaukana kärjestä. Tosin suomalaisena sen sanominen tuntuu röyhkeältä huhuilulta.

Saksa on paska maa, mutta loistava jalkapallomaa.

Brasilia (ikisuosikkini vuodesta 1970) oli pettymys. Joukkueesta puuttuivat Ronaldinhon, Ronaldon ja Roberto Carlosin kaltaiset pelaajat, jotka pystyvät ratkaisemaan otteluita yksin. Kaka samoili varjojen mailla.

Halimalla ei synny maailmanmestareita. Maradona ei saanut ehkä paperilla parhaasta materiaalista tarpeeksi irti. Messi ei kestänyt paineita.

Hollanti oli liikaa Sneijderin ja Robbenin varassa. Kun kummallekaan ei osunut hyvä päivä loppuotteluun, tuli hopeaa.

Espanjaa alettiin pitää ikuisena MM-kisojen alisuorittajana. Nyt tiedettiin, että vain ihme (tai Brasilia) vie Espanjalta kullan. Ottelun ratkaisi Iniesta, jonka otteista välittyi alusta asti nälkäisyys. Robben ei kestänyt paineita, Iniesta kesti - Espanja voitti.

Vihdoinkin Don Quijote voitti taistelun tuulimyllyjä vastaan.

Tämä on ollut hieno loma. En ole lukenut kirjoja. En ole kirjoittanut lausettakaan. En ole blogannut enkä pyörinyt blogeissa tai facebookissa. Olen täysin vieraantunut arkeni tylsyydestä.

Olen seurannut pihapönttöjeni vuokralaisten elämää (kaikissa kolmessa syntyi elämää). Ja lasten riemua kesästä. Se on vilpitöntä.

Aurinko paistaa meidät. Meidän mittarissa  varjossa juuri nyt 29,1 C. Kesä jatkuu. Kesä.

- Kauhea surina tämän WSOY:n hollantilaisen bossen lausunnosta.

- Mitä se sanoi?

- Se sanoi, että “on tärkeää, että kustannuskonseptin  taustalla on kiinnostava persoona. Ihmiset eivät halua vain kirjaa, he  haluavat kirjailijan".

- No mutta mitäs uutta siinä on?

- Ei mitään.

- Viime vuosina suomalainen kirjailija on vastannut  kustantamonsa jokaiseen huutoon kuin koira vihellykseen.

- Niinpä. Kirjan kirjoittaminen ei enää riitä, nyt kirjailija myy itseään.

- Huoraa.

- Ennen riitti kirjan kirjoittaminen.

- Riittää se vieläkin joillekin.

- Kenelle?

- Juha Seppälälle.

- Seppälä on poikkeus. Kirjailijat ovat kiinnostuneita pelkästään itsestään.

- Se on tälle narsistiselle ajalle tyypillistä.

- Vaikka maailma palaa ympärillä...

- Vaikka maailma palaa ympärillä nämä epatot hautautuvat kauan sitten kuolleiden ranskalaisten kirjailijoiden pölyisiin kirjoituksiin ja muuhun hevosenmassaan. 

- Mutta eihän tämän hollantilaisen puheet edes kipinöi.

- Kirjalliseen herkkänahkaisuuteen kuuluu oman asian korostaminen ja suhteellisuudentajun puute.

- Oletko sinä ajanut itsesi henkiseen umpikujaan?

- Olen.

- Oletko sinä ajanut itsesi sosiaaliseen umpikujaan?

- Olen.

- Oletko sinä ajanut itsesi kirjalliseen umpikujaan?

- Olen.

- Miltä nyt tuntuu?

- Tuntuu HEL-VE-TIN hyvältä.

- Tiedätkö sinä, että äärimmäisyydet kiehtovat minua?

- Olen huomannut.

- Olisin voinut olla natsi.

- Niinkö?

- Toisaalta olisin varmasti ollut mukana salaliitossa Hitleriä vastaan...

- Kuule, oletko sinä koskaan vilkaissut peiliin?

- Miten niin?

- Näetkö sinä tosiaan itsesi arjalalaisen ryhdikkäänä sinisilmäisenä Wehrmachtin upseerina?

- Näen.

- Minä näen sinut kirjoituspöytäsi takana runkkaamassa. Yksinäisenä ja itkuisena.

- Herran jestas!

- Mitä nyt ?

- Mitä ihmettä sinun nenäsi alla on ?

- Ai nämä. Löysin ne eilen Alepan pakastealtaasta.

- Ovatko ne todella kalapuikot?

- Ovat. Ne julistavat kaikkien torjuttujen ja saamattomien miesten alakuloa.

- Torjuttujen ja saamattomien miesten? 

- Niin, esimerkiksi sellaisten kepulaisten nuhjuisten  ressukoiden, joiden ei sallita ahdistella seksuaalisesti työtovereitaan. Tai Ilkka Kanervan.

- Mutta Kanervahan on höylännyt elämässään enemmän kuin laki sallii...

- Ehkä, mutta hän on ollut viime aikoina feministien ikävän ajojahdin kohteena. Häneen suhtaudutaan kuin muinaisjäännökseen.  Kukkona tunkiolla ovat Alexander Stubbin kaltaiset...

- Lehtien mukaan Kanerva on hakeutumassa hoitoon.

- Annetaan se hänelle anteeksi, hän ei tiedä, mitä hän tekee.  

Suomen katolinen kirkko on pahoillaan naispiispan valinnasta Helsingissä, kertoo Kotimaa-lehti.

"Olemme pahoillamme, että piispaksi valittiin nainen."

Katolinen kirkko on pahoillaan. Se on ollut viime aikoina jatkuvasti pahoillaan. Sitä ennen se ei ollut juuri koskaan pahoillaan. Se oli hiljaa taivaallisessa ja ylivoimaisessa koskemattomuudessaan ja siunasi maallisten asiamiestensä mustaakin mustemmat perversiot.

Nyt kun Suomen katolilaisella kirkolla olisi ollut tilaisuus olla vaiti, se avasi suunsa. 

Eniten ihmettelen, miksi katolilaiset naiset hyväksyvät miesten johtaman katolilaisen kirkon, joka ei hyväksy eikä arvosta heitä.

Entä jos Jumala onkin nainen? Tai entä jos Jumala onkin?

- Sinun uskontosi on maailman typerin ja sinä luet kirjaa, jonka teksti on rakennettu vihalle.

- Minä vai?

- Sinä. Minulla on vapaus sanoa se.

- Varmasti on.

- Sinä kuulut kamelinnussijoiden viidenten kolonnaan.

- Aika rumasti sanottu...

- Oli tai ei - minulla on oikeus sanoa se.

- On toki.

- Minä en liity Suomen Penin, koska se vastustaa Jussi Halla-ahon oikeutta käyttää sananvapautta eikä aja minun etuani.

-  Onko joku sitten pyytänyt sinua liittymään Suomen Penin jäseneksi?

- Ei ole, mutta minä ilmoitan sen varmuuden vuoksi nyt, ettei kukaan vaan pyydäkään.

- Rauhoitu. Ovatko humanistiset tai islamilaiset ääriryhmät loukanneet sinun oikeuttasi käyttää sananvapautta?

- Eivät ole vielä, mutta minussa on Theo Van Goghin stigma.

Kemppinen peruu puheensa ja tunnustautuu sanaleikkien ystäväksi. En minäkään ole koskaan ymmärtänyt puhumista "pelkästä sanaleikistä". Sanojen järjesteleminenhän on tervettä leikkiä ja luovuutta, joka aloitetaan jo pilttinä.

Tässä taannoin eräs kirjailijaksi julistautunut  vakuutti, että minun asioiden abstrahointi kykyni on viisivuotiaan tasoa. Kiitos! Ei minua ole koskaan niin jykevästi kehuttu.

Bloggauksensa lopuksi Kemppinen siteeraa joitakin mestarileikittelijöitä laululyriikan puolelta. Seuraavassa laulussa Tuomari Nurmio antaa sellaisen työnäytteen, että oksat pois. Siinä tunnelma ja riimi hakevat vertaistaan.

http://www.youtube.com/watch?v=zs9C4uL-1gA&feature=related

Vilu työntää viltin alle
Laihaa polveaan
Työmiehet makaa hiljaa
Kuuden hengen kopeissaan
Taivaasta laaksoon lapsiansa
Katsoo kylmä pölykuu
Jossain kaukana takertuu
Toisiinsa kuumat suut
Täällä savuun nukahtaa
Nukkuu ja herää taas
Vain öisin intiaanit ratsastaa
Aavaa preeriaa

Mestari tuo perjantaina
Kottisalkun parakkiin
Hän tuoksuu kuten tuntematon
Kukka tropiikin
Viimeisen tilin jotkut saa
Tukat kammataan
Pirssillä pakoon pääsee
Grilli Mustaan Mölyapinaan
Tulilientä tappavaa
Kuivat kurkut lutkuttaa
Vain öisin intiaanit ratsastaa
Aavaa preeriaa

Veli joko uuvuit joko heitit toivosi
Väsynyttä kättä leikkaa
Julma sirkkeli
Ajatuksen säteellä
Ei yhtään ystävää
Hiki haisi uneen upposi
Viimein pieni pää
Silloin villi huuto kaikuu
Kirveet verta janoaa
Vain öisin intiaanit ratsastaa
Aavaa preeriaa