Luen parhaillaan Markku Envallin kirjaa Tanssia neulankärjellä. Kirvesmies tarkastelee toisen kirvesmiehen jälkeä ammattimiehen silmällä, samoin aforistikko toisen aforistikon kokoelmaa. Jatkuvasti tekee mieli kommentoida, varioida, joskus jopa mestaroida. Viisaampaa olisi tietenkin olla hiljaa.

Kriitikko Jukka Petäjä kirjoittaa mm. seuraavasti Envallin uudesta kokoelmasta (HS 6.6.08):

"Tässä mielessä Envallille aforistiikka merkitsee meditaation ja puhtaan ajattelun välinettä, joka kaihtaa journalistisesti seksikkäiksi nousseiden pintailmiöiden populistista kommentointia julkisuuden markkinatorilla.

Se ei estä häntä kuitenkaan ottamasta kantaa.

"Jos maatilat tekisivät eläimilleen saman kuin yritykset henkilöstölleen, eläinsuojelulaki puuttuisi asiaan." "

Petäjä kiittää Envallin kannanotosta, mutta ei vaivaudu lukemaan lausetta kunnolla. Envall väittää, että yritykset kohtelevat henkilöstöään huonommin kuin maatilat eläimiään. Lause on epätosi.Maatilat nimittäin murhaavat eläimensä. 

Lukemisen jälkeen tärkeintä on luetun ymmärtäminen. Pienestä kiinni.

Vielä 80-luvulla Alibin lukijoita pidettiin omituisina, pervoina, lähes psykopaatteina. Nykyisin Ilta-Sanomat ja Iltalehti kertovat rikoksista täysin samalla tavalla ja tarkkuudella. En koskaan nähnyt kenenkään ostavan Alibin irtonumeroita kioskilta, en tosin koskaan nähnyt kenenkään ostavan pornolehteäkään kioskilta, mikä on ihme tarjontaan nähden. Suurin osa näiden lehtien lukijoista oli ilmeisesti tilaajia.

Muistan että löysimme nassikoina erään sukulaisnaisen miehen vintiltä kasan Alibeja ja Jalluja. Mies joutui heti pervon kirjoihin meidän silmissämme. Muistan jopa säälineeni sukulaisnaista. Kuvittelin, miten hän joutui iltaisin antautumaan tuolle saastaisia lehtiä lukevalle limanuljaskalle jossain täisessä loukossa.

Journalismissa pätevät kysynnän ja tarjonnan lait. Sitä kirjoitetaan, mitä halutaan lukea. Suomalainen lukija on raaistunut, samoin media. Sivistystaso on noussut ja kansa on koulutettua, mutta sivistys ei olekaan sitä mihin sitä käytetään kuten Samuli Paronen aikoinaan oivalsi.

En voi kuin hämmästellä ihmisiä, jotka haluavat yhä lisääntyvän annoksen uutisointia kauheuksista. Mikä meissä on vikana?

Arvoisat bloggaajat, älkää väitelkö minun kanssani, minä olen sentään ylioppilas Kämäri.

Supon oveen Ratakadulle oli spreijattu sininen hakaristi. Oliko se kannanotto vai tuntevatko nuoret historiaa.

Ohrana on edelleen ohrana.

Hakaristi on vanha onnen symboli vai pitäisikö sanoa vanhentunut onnen symboli, koska onnea se ei tuonut ainakaan juutalaisille tai saksalaisille. 

Olen fanittanut Jimiä ensimmäisestä soinnusta ja murahduksesta lähtien. Äänitin radiosta kelamankalla Electric Ladylandin ja peli oli heti menetetty. En nyt lähde äijää ylistämään sen enempää, ilmoitan vain, että aion hankkia kaiken mahdollisen elävän kuvamatskun oivallisten Teeman dokkareitten (Dick Cavett Shown Hear My Train Comin' oli tykki) innoittamana. Omistan sitä jo nytkin paljon. Saa tarjota.

Kun esikoistyttäreni syntyi, totesi eräs vanhempi sukulaismies, että ehtiihän sitä vielä poikia tekemään. Olin lähellä pimahtaa. Onneni hetkellä tämä moukka yritti latistaa ja olla jotenkin parempi, olla mies.

Siitä lähtien olen ollut yliherkkä kaikelle patriarkaaliselle sonnalle, jota valitettavasti kuulee päivittäin

Synnytysosastolla etsitään munia jalkojen välissä, varpajaisissa pojalliset meuhkaavat ja  suunnittelevat suuria, poikia kuskataan harrastuksiin tyttöjen kustannuksella.

Onneksi elämä kostaa. Tytöt jyräävät yliopistoihin ja pojat jäävät auttamatta jalkoihin.

Olen usein pohtinut, että miten paljon nämä pojalliset miehet arvostavat vaimojaan. Tuskin paljoakaan, koska vaimot ovat olleet joskus tyttöjä.

Pikkuasiat paljastavat paljon miehistä. Aina löytyy jotakin mihin nainen ei pysty. Nainen ei osaa rokata, ajaa autoa, ryypätä, kirjoittaa, soittaa kitaraa jne. Paskanmarjat.

Oma vammaisuuteni paljastuu lähinnä siinä, mitä luen, mutta lupaan parantaa tapani.

Blogimaailmassakin on keskustelu paljon surupornosta. Yhtä hyvin voitaisiin keskustella katastrofi-, murha-, väkivalta-, pelko- tai onnettomuuspornosta. Me saamme kummallisia kiksejä toisten kärsimyksistä.

Edellä mainitut tuntuvat myös ylittävän uutiskynnyksen. Ne ovat uutisia. Monesti aiemmin olen jo todennut, ettei hyvästä ole uutiseksi. Siksi piti jopa kehittää "loppukevennys" uutisiin.

Kerronpa teille, mitä kuulin eilen.

Olin tekememässä erinäisiä hankintoja Kampin CO:lla, kun aloin kuunnella toimittajan puhetta taustalla pauhaavassa radiossa. Hän kertoi yksityiskohtaisesti Mannerheimintien ja Hakamäentien risteyksessä tapahtuneesta moottoripyöräonnettomuudesta. Motoristi kuoli. Lopetettuaan puheensa hän pani soimaan Clashin Straight To Hell. Aika erikoinen valinta tässä yhteydessä.

Kiitos muuten sanasta "suruporno", jonka löysin Ikkunaiineksen kommenttiosastolta. Siellä on käyty hyvää keskustelua aiheesta.

Kiilan hallituksen kokous Zinnkelleristä oli ohi. Kävelin pitkin Liisankatua, kun silmiini osui seuraavanlainen lause: "Kuljetuksia maaseudulle autoillamme." Teksti kolahti heti. Siinä oli sellaista leppoisaa luotettavuutta, juhlallisuutta välttelevää arkipäiväisyyttä, lohtua. Toki se herätti minussa myös hilpeyttä, koska olen mustan huumorin ja kielen ystävä. Juuri tällaisesta lauseesta voisi tulla suomen kielessä idioomi. Aivan samoin kuin kuolleet vaihtavat hiippakuntaa, päästävät kylmän pierun tai siirtyvät ajasta ikuisuuteen.

Olisi helpottavaa todeta, että ei, ei hän ole kuollut, me vain kuljetimme hänet maaseudulle autoillamme. Kaunista.

Ai niin - lause oli tietenkin Mikko Monosen ruumisarkkuliikkeen ikkunassa Liisankau 25:ssa.

Benedictus XVI vierailee Amerikassa ensimmäistä kertaa. Ja kun paavi on liikkeellä, sekin on merkittävää, minne hän ei mene. Paavi ei nimittäin vieraile Bostonissa, jossa 5000 katolilaiseen papistoon kuuluvaa on syytetty yli 12 000 lapsen ja nuoren seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 

Roomalaiskatolilaisen kirkon sisään on selvästi luikerellut itse saatana. Ennen vanhaan ei oltaisi huudeltu paavin perään vaan paikalle olisi lähetetty inkvisitio hoitelemaan hommaa.

Onko seksuaalinen häirintä todella näin yleistä ja tavallista työpaikoilla? Se näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Ne, joilla on valtaa, jahtaavat niitä, joilla sitä ei ole - johtajat alaisiaan., ylemmät alempiaan.

Kuinka kauan me aiomme hyysätä moista sikamaisuutta?

Viina on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sen holtittomaan käyttöön kuuluvat ylilyönnit ja epäonnistumiset ihmisuhteissa, töissä ja raha-asioissa.

Työpaikallla ei käyttäydytä niin kuin kapakassa. Siellä ei puristella eikä lääpitä naisia. Ei ehdotella yhdyntää eikä juoda viinaa.

Teki mieli katsoa, millainen hallitus siunaa johtajan sikailun ja dokaamisen työpaikalla ja seminaareissa. Yllättävin nimi hallituksessa oli Risto Volanen, valtakunnan moralisti, kepulainen kuten veli Väyrynenkin.

Dylan tuskin tunsi Sandemosen Janten lakia, mutta kuvaa sen silti suvereenisti laulussaan Rainy Day Women # 12 & 35. Ihmisten ongelmat ovat yleismaailmallisia. Janten laki oli muuten Kalervo Palsan huoneentauluna. Aivan samoin se olisi voinut olla esimerkiksi Pellon kivittämän Timo K. Mukan huoneentauluna.  Parin viskin jälkeen muistelen, että Paasilinna taisi puhua Mukka-kirjassaan Sandemosesta. Saatan muistaa väärin. Täytyy tarkistaa aamulla.

Janten lain säännöt:

1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.

Rainy Day Women # 12 & 35 sanat:

Well, they'll stone ya when you're trying to be so good,
They'll stone ya just a-like they said they would.
They'll stone ya when you're tryin' to go home.
Then they'll stone ya when you're there all alone.
But I would not feel so all alone,
Everybody must get stoned.

Well, they'll stone ya when you're walkin' 'long the street.
They'll stone ya when you're tryin' to keep your seat.
They'll stone ya when you're walkin' on the floor.
They'll stone ya when you're walkin' to the door.
But I would not feel so all alone,
Everybody must get stoned.

They'll stone ya when you're at the breakfast table.
They'll stone ya when you are young and able.
They'll stone ya when you're tryin' to make a buck.
They'll stone ya and then they'll say, "good luck."
Tell ya what, I would not feel so all alone,
Everybody must get stoned.

Well, they'll stone you and say that it's the end.
Then they'll stone you and then they'll come back again.
They'll stone you when you're riding in your car.
They'll stone you when you're playing your guitar.
Yes, but I would not feel so all alone,
Everybody must get stoned.

Well, they'll stone you when you walk all alone.
They'll stone you when you are walking home.
They'll stone you and then say you are brave.
They'll stone you when you are set down in your grave.
But I would not feel so all alone,
Everybody must get stoned.

Dylan sai Pulitzerin. Varmasti olisi ansainnut sen jo aikaisemmin. Äijä on ollut hurjassa vedossa viimeisillä levyillä Time Out Of Mind, Love and Theft ja Modern Times. Ääneenkin on tullut uutta soivuutta. Lieneekö elämän vai Daniel Lanois'n vaikustusta?

Minulla on nyt kaikki Dylanin levyt kuuntelussa. Just nyt parasta on Nashville Skylinen Girl From The North Country, joka on yhteisesitys Johnny Cashin kanssa.

On ravitsevaa ylellisyyttä seurata lyriikoita samanaikaisesti kuuntelun kanssa.

Well, if you're travelin' in the north country fair,
Where the winds hit heavy on the borderline,
Remember me to one who lives there.
She once was a true love of mine.

Well, if you go when the snowflakes storm,
When the rivers freeze and summer ends,
Please see if she's wearing a coat so warm,
To keep her from the howlin' winds.

Please see for me if her hair hangs long,
If it rolls and flows all down her breast.
Please see for me if her hair hangs long,
That's the way I remember her best.

I'm a-wonderin' if she remembers me at all.
Many times I've often prayed
In the darkness of my night,
In the brightness of my day.

So if you're travelin' in the north country fair,
Where the winds hit heavy on the borderline,
Remember me to one who lives there.
She once was a true love of mine.

Billy Braggin ja Wilcon yhteinen kahden levyn Woody Guthrie-projekti kestää kuuntelua. Vaikka lähtökohta oli aika hullu. Tai ehkä juuri siksi. Valotan ideaa vähän.

Woody Guthrie asui Mermaid Avenuella, Coney Islandilla, 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa. Hän kirjoitti siellä satoja lauluja, joita hän ei koskaan levyttänyt. Kun hän kuoli, jäljelle jäivät vain lyriikat. Bragg ja Wilco ovat kirjoittaneet lauluihin uudet melodiat.

Täydellisesti onnistuu myös vieraileva raikasääninen laulaja Natalie Merchant.

Olen ihan fiiliksissä.

Pitkä on matka syksystä kevääseen, ainakin jos se mitataan euroissa. Se musiikkitalo, joka maksoi syksyllä 124 miljoonaa euroa, maksaa keväällä vain 90 miljoonaa euroa. Eli hinnanalennusta tuli 34 milljoonaa euroa. Ja vaikka hinta laski, rakennusmateriaaleista ei tarvitse tinkiä. 

Aika hullua. Ilmeisesti tässä kokeiltiin kepilllä jäätä - eli ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Jos tällainen kusetusyritys ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, se täyttää ahneuden.

Arno Kotro kirjoitti tänään Metro-lehden kolumnissa titteleistä. Hän kertoi, että aikoinaan hänen ystävänsä parodioi tittelihakuisia ihmisiä nimeämällä itsensä puhelinluettelossa asiantuntijaksi.

Mutta kuten vitsit usein Kotron muistelokin on muuttunut todellisuudeksi. Yrityskulttuurin matkiminen, organisaatiouudistukset, tietoyhteiskunnan vaatimukset ja palkkojen korjaamistarve ovat synnyttäneet  työpaikoissa joukon dynaamisia mutta megalomaanisia ammattinimikkeitä. Eräs niistä on tietoasiantuntija, joka on otettu käyttöön kirjastoissa. 

Tieto on niin valtava käsite, että sitä on hankalaa kuvata sanoin. Tuntuu mahdottomalta, että pieni ihminen voisi olla tietoasiantuntija. Minusta tuntuu, että jos henkilö olisi parikymmentävuotta sitten väittänyt olevansa tietoasiantuntija, hän olisi lähtenyt valkotakkisten miesten kainalossa pitkälle lomalle pehmustettuun huoneeseen.

En tiedä, kenellä on kanttia esiintyä tai kertoa olevansa tietoasiantuntija esimerkiksi atomifyysikkojen tai tähtitieteilijöiden seurassa. Tai kirvesmiesten tai metsureiden. Tai muusikoiden tai kirjailijoiden. Ehkä tietoasiantuntijuus kaipaisi jotakin tarkentavaa tai selventävää etuliitettä osaamisalueesta. Muuten syntyy tahaton mielikuva henkilöstä, joka esiintyy kaikkien alojen asiantuntijana. 

Tieto on valtaa, totesi englantilainen filosofi ja lordikansleri Sir Francis Bacon (1561-1626). Samoin asiantuntijuus. Ja valtaa moni halajaa, vaikka repussa olisi vähän heikommatkin eväät. 

Näinä päivinä koko Suomen kansa elää kauhistuttavan pelon ja hirvittävän inhon vallassa.

Maahan on julistettu kansallinen hätätila ja ulkonaliikkumiskielto. Eduskunta säätää poikkeuslakia. Presidenttiä on pyydetty palaamaan ensi tilassa Bukarestista kotiin. Kaikki ikäluokat on kutsuttu palvelukseen ja joukkoja siirretään maan rajoille. Uusia poliiseja ja upseereja koulutetaan pikakoulutuksella. Kodinturvajoukkoja aseistetaan. Kokomuuspoliitikko Ben Zyskowicz toivoo Suojeluskuntien palauttamista ja parlamentin siirtämistä Vaasaan varmuuden vuoksi.

Kaikille kansalaisille on annettu lupa tappaa. Sääliä ei tunneta edes naisia eikä lapsia kohtaan. 

Rahan antaminen tuntemattomille on ankarasti kielletty. Maksimirangaistus hyväntekeväisyydestä on 12 vuotta kuritushuonetta.

Kansalaiset hamstraavat sisäfilettä, hanhenmaksaa, kaviaaria ja konjakkia kaappeihin. Bensatynnyreiden ja kaasupullojen myynti on kasvanut. Mahdollisuutta ostaa lisäsähköä Venäjältä ja Ruotsista kartoitetaan.

Kansalaiset, medborgare, olkaa valmiita, kerjäläisarmeija hyökkää!

Lanseerattiinko A-talkissa tänään ensimmäistä kertaa uusi yhteiskuntakelpoinen ammattinimike, blogisti. Oli siinä naurussa pitelemistä. Onneksi Aamulehden blogistina esiintyi kaikkien alojen mestarihuijari, yleiskonsultti  ja silmänkääntäjä Jussi Lähde, joka pulpahtaa silloin tällöin pinnalle yhtä varmasti kuin salapaska lastenaltaassa.

Ilmeisesti blogisteja ovat siis jonkun lehden lipun alla bloggaavat ja siitä palkkaa nauttivat henkilöt. Voisinko minä alkaa kutsua itseäni blogistiksi? Olisiko se laitonta? Kävisikö Jarkko Tontti herjaamaan minua Suomen blogistiliiton tulevan jäsenen ominaisuudessa? Vai olisinko minä vapaa blogisti? En tietenkään, koska ollakseni vapaa blogisti minun pitäisi nauttia taiteilijaeläkettä, saada apurahaa, blogata kaikkiin mahdollisiin lehtiin, kritisoida muiden bloggauksia ja nuolla blogilautakuntien persettä.

Blogistille on kai mahdotonta keksiä toimivaa suomenkielistä vastinetta, vaikka sellainen on sentään keksitty seminologillekin.

Blogisti on virtuaalikolumnisti.

Näen jo sieluni silmillä seuraavan kirjani tittelinkipeän ja typerän esittelyteksin alun: Lassi Kämäri, aforisti ja blogisti.

Harvalle tulee mieleen, kun istuu kesällä aurinkoisella Walhallan terassilla Suomenlinnassa oluella ja antaa merituulen hyväillä hipiäänsä, että tässä istutaan teloituspaikan liepeillä. Jos oikein pinnistää ja sydän on vasemmalla puolella, saattaa kuulla Emil Turpeisen huudon, kun valkoisen teloitusryhmän luodit iskeytyvät hänen nälän kiusaamaan kehoonsa.

 

Elokuun 15. päivänä 1918 tuomittiin Emil Turpeinen avunannosta valtiopetokseen ja murhasta kuolemanrangaistukseen ja ikuisiksi ajoiksi kansalaisluottamuksen menetykseen. Hän vietti viimeiset hetkensä päävahdissa 25.9.1918, käytävän päässä olleessa yksityissellissä. Kun hän kirjoitti jäähyväiskirjettä äidilleen, avoimesta ikkunasta kuului, kuinka teloitusryhmälle opetettiin pihalla oikea tapa ampua punikki.

 

Tässä on pöytäkirja kuolemantuomion täytäntöönpanosta: 

                                                                

 

1 §

 

Klo 5 e.p.p. ilmoitti v.t. apulaisjohtaja Jalava vanginvartijain läsnäollessa vangeille Ylioikeuden päätökset ja että rangaistuksen täytäntöönpano tapahtuu samana päivänä tuntia myöhemmin.

 

                                                                 2 §

 

Lääkäri ilmoitti, että syytä kuolemantuomion täytäntöönpanon lykkäytymiseen ei löydy.

 

                                                                 3 §

 

Vankilan saarnaajat valmistavat vangin kuolemaan.

 

                                                                 4 §

 

Pöytäkirjuri luki Valtiorikosylioikeuden päätökset läsnäolijoille.

 

                                                                 5 §

 

V.t. apulaisjohtaja jätti vangit Paikallismajurin sijaiselle ammuttavaksi.

 

                                                                 6 §

 

Vangit ammuttiin Gustafsvärdin linnoituksen luona.

 

                                                                 7 §

 

Lääkäri totesi, että vangit olivat kuolleet.

 

 

Isossa Mjölössä Sulo Wuolijoki vietti ruhtinaallista elämää rivivankiin verrattuna Hella Wuolijoen toimittaman runsaskätisen avun turvin ja lohkaisi ehkä pienessä konjakkihutikassa: "Herra se on herra helvetissäkin." Samaan aikaan täyteenahdetuissa kasarmeissa vangit, joilla vielä riitti voimia, koettivat epätoivoisesti saada lisäravintoa. Kissat syötiin nahkoineen ja puista revittiin kuoret.

 

Suomenlinnan vankileirin 1918- 1919 historia on verenpunainen.

 

 

Kuulin työkaveriltani, että Risto Niemi-Pynttäri on nostanut Hiidenkivessä (2/2008) Minhin haarakonttorin esimerkiksi sosiaalisesti vivahteikkaasta blogiproosasta. Olemme työkaverini kanssa (joka ei bloggaa) pitkäaikaisia Minh-faneja, joten yhdymme Niemi-Pynttärin sanomaan.

Minhin rehellisyys, rohkeus ja avoimmuus ovat tuttuja monille lukijoille. Samoin hänen värikäs, tempperamentikas ja nerokkaita uudissanoja vilisevä välillä tajunnanvairtamaisesti soljuva tapansa ilmaista itseään. Minhin haarakonttorin lukijamäärät ovat olleet jatkuvassa nousussa ja hänen lukijansa ja kommentoijansa ovat selvästi sitoutuneet haarakonttorin emännän nopeisiin mielialanvaihteluihin.

Minusta kustantajien kannattaisi alkaa vakavissaan tarkastella blogien tarjontaa sillä silmällä. Monilla blogeilla on jo valmis lukijakunta.

Esimerkiksi Minhin tilityksessä on helppo nähdä vähintään 2000-luvun Sonjan O:n veroista tilitystä ja arjen kapinaa ja ymmärrystä. Minh on oman sukupolvensa verraton tulkki. Hän kirjaa ylös sekä omat että ympäröivän maailman tapahtumat ja ajatukset. Hän on jo kirjailija.

Lukekaapa huviksenne ja  iloksenne Minhin blogia ja rakastukaa kieleen. Löydätte täysin ehtymättömän ja rikkaan sanvaraston lisäksi valtavan määrän sukkahousurajoitteisia uudissanoja ja elämän rosoa.

Niemi-Pynttäri toteaa artikkelissaan, ettei kirjoittamisen opetus huomioi puhetta. Ei tietenkään huomioi. Kirjoittamisen opettaminenhan on vanhan toistamista, ei uuden keksimistä tai lanseeramista. Sattuma on säästänyt Minhin kaltaisen ihanuuden kirjoittamisen opettajien natsistiselta kuoleman kosketukselta; he olisivat kyenneet "puhdistamaan" ja tasapäistämään Minhin kielen ja tuhoamaan hänen synnynnäisen lahjakkuutensa alle nanosekunnissa.

Terveisiä sinkkupäällikölle!

Ike sai mennä.

Suomalaisen poliittisen kulttuurin mukaisesti Ike on jo sairauslomalla. Eilen vielä niin vahvaksi julistautunut mies, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Niin elämä yllättää. Sama toimintamalli tuntuu olevan ratkaisuna muillakin poliitikoilla yksityiselämän ja työelämän ongelmiin; heti vaan sairauslomalle.

Entä jos siivooja lähtisi jokaisesta rakkausongelmasta sairauslomalle? Tai betoniraudoittaja löisi hanskat naulaan, kun flaksi ei kävisi Vanhan kellarin suonikohjubailuissa? Entä vanhempi kirjastovirkailija, jonka sauvasta loppuu patteri? Onko työterveyshuollolla tarjolla hänelle pitempiä sairauslomia? Ei ole.

Suomessa duunari hukuttaa murheensa perinteisesti työhön ja viinaan. Duunarilla ei ole henkistä elämää tai tunteita. Vielä haudan partaalta duunari ryömii työpaikalle kuolemaan tai tartuttamaan työtovereilleen samaa tautia, koska duunari ei ole koskaan elämässään hakenut sairauslomaa henkisten kärsimysten tai väsymyksen takia, vaikka ne ovat duunarin joka päiväistä kauraa.

Suomalaisen poliitikon sairausloman yleisin syy alkaa olla julkisuuden pakoilu. Pääministerikin oikein suosittelee sitä. Suomi ei elä enää työstä.

Hyvinvointivaltiossa elää pahoinvointikansa ja kansaa näyttää edustavan valtiopäiville valittu pahoinvointikansanedustaja