Donner istuu mainoksessa nojatuolissaan ja toteaa painavasti: "Lukeminen kannattaa aina." (Siitä tulee heti mieleen, että kirjoittaminen harvemmin). Kulissina on massiivinen seinänpeittävä kirjahylly. Lähemmässä tarkastelussa huomaa, ettei kirjahylly ole kirjaihmisen. Se on täynnä pompöösejä sarjoja, jopa samoja sarjoja moneen kertaan. Koko kirjahylly on pelkää sisustuselementti. Mainos aliarvioi pahasti kirjallisuuden ystävien havaintokykyä ja kaataa koko mainoksen itseään vastaan.

Jossain lehtihaastattelussa Ismo Alanko naureskeli, että hän yritti nuorena poikana tehdä vaikutuksen tyttöihin kirjoilla. Hän asetti Danten Jumalaisen näytelmän avoimena vuoteelleen, kun tyttöjä tuli käymään. Vanha kikka! Yksi kaveri väitti, että Homeroksen lukeminen julkisissa kulkuneuvoissa veti akateemista naista puoleensa kuin kärpäspaperi.

Jokin aika sitten törmäsin lehdessä ilmoitukseen, jossa tarjottiin kirjoja sisustuselementeiksi. Ensin järkytyin, mutta mietittyäni asiaa totesin, että onhan minunkin hyllyissäni sisustuselementtejä eli kirjoja, joita en koskaa lue tai saa luetuksi. Taru Sormusten Herrasta, Moby Dick, Salaman Finlandia-sarja, Grossmanin Elämä ja kohtalo,  Musilin Mies vailla ominaisuuksia, Dostojevskin Karamazovin veljekset jne. Olkoot siellä, ehkä lapset lukevat. Kari Suomalainen kertoi mainioissa muistelmissaan, että hänellä oli sodassa mukana pikku kirjasto. Se joutui keskelle tykistökeskitystä. Kranaatin sirpalekin pääsi vain puoleen väliin Karamazovin veljeksiä eli Karin mielestä oli kirjoja, joita ei edes tarvitse lukea loppuun

Turkka kuvailee kirjassaan Häpeä, miten vanha mies(Turkka) tutkii nuoren rakastajattarensa kirjahyllyä ensi visiitillä opiskelijasolussa ja tekee omat johtopäätöksensä tytön henkisestä kehityksestä. Tuttua?

Onhan kirja statussymboli, totta kai, mutta on se niin paljon muutakin, jota ei saa mahtumaan tällaisen lyhykäiseen pohdiskeluun isosta asiasta. Ainakin minulla on kirjan muotoinen reikä sydämessäni.