Arska ja Silava käryttävät halvimpia pikkusikareja paikallisen kuppilan huonosti valaistussa pöydässä. Finninaamat mekkaloivat biljardipöydän äärellä, mutta se ei miehiä hetkauta. He luovat kaihoisia katseita rehevään punapäähän, Anitaan, joka valuttaa kaljaa hanasta tiskillä kuolaavien röllimahojen kolpakoihin.

- Sanohan Arska rehellisesti, koska olet viimeksi päässyt parran päälle? Silava kysyy.

- Häh?

- Niin, että kakaisehan, koska olet sipaissut tuheroa?

- Sipaissut tuheroa? On siitä aikaa. Yli kymmenen vuotta. Olisko ollut amiksen talviriehassa? Olin kyllä silloin aika myräkässä, enkä ole satavarma, sainko.

- Oho.

- Näin on päässyt käymään Rummukaisen Ananiaksen pojalle, Arskalle.

- Eiköhän korjata tilanne heti? Lähdetään Tallinnaan...

- Meikäläinen ei mättäästä maksa. Jotain periaatteita sentään…

- Mitäs jos pokaisit Anitan!

- Vou. Millä lihaksilla! On sitä karskimmatkin karjut yrittäneet - turhaan.

- Käytät retorisia keinoja.

- Retorisia keinoja? Nyt heilahti kyllä yli hilseen...

- Puhetaitoa, kaunopuheisuutta, keskustelutaitoa...Kuiskaat sille jotakin kaunista.

- Ai niinkö, että sä oot hoikka?

- Ei sellaista voi sanoa. Sillähän voi olla vaikka syöpä tai jokin jäytävä tauti.

- Nyt mä tiedän, mä kehasen sen rauhallisuutta ja lempeitä silmiä.

- Se saattaa olla sekakäyttäjä. Diapameja ja tuopinjämiä. 

- Jos mä kysyn siltä, että onko sillä pentuja?

- Liian henkilökohtaista, sehän voi kärsiä lapsettomuudesta.

- Entä jos mä ylistän sen duunia?

- Vihaa varmasti työtään.

- Entä opinnot?

- Tuskin on valmistunut koskaan. Opiskeli suomea yliopistolla. Se vaan jämähti tänne Matinkylän ostarin paikalliseen.

- Voi vittu sentään, nyt mä luovutan.

- Hyvä ratkaisu. Lähdetään leffaan.

- Kattoon mitä?

- Brokeback Mountainia. Se on kuulemma pirtsakka.

- Ai pirtsakka. Mä olen kuullut että se on suorastaan ihku.

- Ihku? Vou.

Arska ja Silava kiskaisevat tuopit naamaan, nousevat ylös ja oikovat turojaan. Ovelta he heilauttavat vielä kättään Anitalle ja hymyilevät kuin pikkupojat, joilla on salaisuus.