Hiljaisuuden historian esipuheessa Peter Englund kirjoittaa näin:

"Voimme tietysti vähät välittää menneestä. Ongelma on vain siinä, että menneisyys ei jätä meitä. 'Nykyhetkessä eläminen' kuulostaa kauniilta. Ongelma vain on, että se on niin vaikeata, melkeinpä mahdotonta. Maailma on nimittäin täynnään historian synnyttämiä ajatuksia, kuvia, konstruktioita, esineitä ja tapoja. Me elämme niissä joka päivä ja ne muovaavat meitä. Yksi syy niin monia vaivaavaan merkitysten ja identiteettien puutteeseen on, että emme enää kykene näkemään näitä ilmiöitä sellaisina kuin nen ovat, ja se muttaa meidät menneen tietämättömiksi vangeiksi. Lisäksi toinen vaara, kuluvan aikaan hukuttautuminen. Espanjalista kirjailijaa Juan Goytisoloa mukauillen: hän, joka elää vain nykyisyydessa, on myös vaarassa kadota sen mukana. Kiinnittäydy minuuttiin, niin tunti on hautaava sinut."

Miten lattealta tuntuukaan Kuolleiden runoilijoiden seuran Carpe diem- hokema Englundin perusteellisen vyörytyksen jälkeen. Englundin bagatelli on kyllä ollut riemastuttava. Se kertoo vetävästi erilaisia historioita, mm. ikävystymisen, ruuvimeisselin, hieromasauvan,silmälasien, hampurilaisen, modernin himon, hammasharjan jne. Suosittelen lämpimästi tutustumista kirjaan.

Äsken toikkaroin kauppakeskukseen hakemaan pojan pyörään uudet pedaalit. Tein siinä sivussa vierailun lelukauppaan pojan ehdotuksesta. Hiippailimme hyllyden välissä, kun takaa kuului naisen ääni: "Onnea kirjailijalle." Käännyin ja näin hymyilevät kasvot. "Niin, näin kirjailijan aamuteeveessä", nainen jatkoi. Sain kuulla myös, että naisen äiti oli ollut samalla alalla kuin minä ja on nyt eläkkeellä Oulun yliopiston kirjastosta. Lupasi ostaa kirjani veljelleen, koska hänestä tulee kuulemma byrokraatti.Mielenkiintoista.

Ilmeisesti on hyvin matala kynnys lähestyä julkisuuden henkilöitä, joihin minut(hah hah) nyt sitten yhden telkkaripätkän vuoksi luetaan. Näitä tapauksia on ollut jo muutamia.