Viimeiset viikot olen surffannut jatkuvan kannustuksen ja samettisen palautteen aallokossa. Elo on ollut ihanaa, euforista, ja maata ei näy. Uskon, että tilanne on silti hallussa, koska kusipäisyyteni ja itsekkyyteni on joka tapauksessa vakio. Ja jos hölskyn, niin sitten hölskyn.

Siitä tulikin mieleeni, että poreileva velvollisuuteni on jakaa tätä iloa muillekin. Olen huomannut, että kevät on blogeissa on ollut palkintojen ja palkitsemisen aikaa. Ja koska minut ohitettu ja jätetty huomioimatta, aion jakaa tästä päivästä eteenpäin joka vappu oman blogini palkinnon Loistavan puhalluksen. Olen tämän palkinnon diktaattori, raati ja einomakunen. Se on kirjapalkinto. Se jaetaan sellaisesta blogikirjoituksesta, joka täyttää kaksi kriteeriä.

1. Tekstin pitää olla sekä kielellisesti että sisällöllisesti merkittävä

2. Tekstin pitää antaa ääni niille, joilla sitä ei ole: lapsille, vanhuksille. eläimille, luonnolle, vammaisille, sairaille, köyhille, syrjäytyneille jne.

Tunsin suunnatonta riemua ja viiltävää kateutta tämän vuotisen voittajatekstin karhean kuvauksen äärellä. Jälki on tällaista, kun osaa, kun ihmisellä on kirjoittamisen lahja. Kun kaikki on kohdallaan. Helmi. Mykistävää. Surin vain sitä, että juttu jäi niin vähälle huomiolle.

En aio jaaritella enempää, vuoden 2005 Loistava puhallus-palkinnon saa Saaran blogi kirjoituksestaan Ristus junassa, joka on kirjoitettu 20.maaliskuuta 2005.