Herkesin pohdiskelemaan erästä tabua(niitäkin on), kun luin työmatkalla Metro-lehteä. Juicen äidistä on tehty kirja ja Juicea haastateltiin. Juice tilitti jutussa(muistinvaraisesti) näin: "Pidän äitini tekemisistä, kuulun itsekin niihin." Aika hyvä lohkaisu.

Tämä toi mieleeni usein toistetun ajatuksen siitä, että lapsi on suurinta mitä ihminen voi elämässään tehdä. Minusta asia ei ole ollenkaan niin itsestäänselvä. Lauseen röyhkeä toistelu ja esiintuominen perustuu enemmänkin vallankäyttöön, enemmistön totuuteen. Se on monessa tapauksessa melko epärehellistä puhetta. Voiko Mozartin, Einsteinin tai Tolstoin aikaansaannosien tärkeyttä tai suuruutta verrata heidän saaminsa lapsiin? Tai penisiliinin keksijän? Tai sähkön valjastajan?

Tietenkin vertaaminen on tarpeetonta, mutta toisaalta oikeutettua, koska lapsekkaat nostavat lapsensa saavutuksien vuoren huipulle.

Ymmärrän kyllä jatkuvuuden merkityksen, mutta se ei oikeuta moiseen ylimitoitettuun rehvasteluun ja ehdottomuuteen. Samalla myös mitätöidään tahallisesti/tahattomasti lapsettomien elämä.

Seppo Puttosen haastattelu Radio Suomen Kirjailijapersoonassa tuli ulos tänään klo.15.40. Kerroin kirjasta, mutta enemmän itsestäni. En ollut läheskään niin huono kuin pelkäsin. Tämä sopii hyvin otsikon "Ylimitoitettua rehvastelua" alle.