Hämeen Sanomissa 1.5.2005 Hilja Mörsäri kirjoittaa ensimmäisen kritiikin Loistavasta puhalluksesta otsikolla Umpisolmuja ja keskustelun avauksia:

"Olen sivullinen. Selaa minua." Näin vaatimattoman kohteliaasti esittäytyy Lassi Kämäri aforismikokoelmassaan Loistava puhallus. Kirja on esikoisteos. Kämärin aforismeja on kuitenkin julkaistu jo aiemmin Parnassossa ja luettu useaan otteeseen Yleisradion Päivän mietelauseina.

Kirjan nimi sanayhdistelmänä herättää monenlaisia mielikuvia. Puhaltaa-verbillä on paljon merkityksiä: panna ilmavirtaa liikkeseen, muotoilla (esim. lasia), synnyttää (ääntä soittimesta) ja slangisanana huijata, petkuttaa, varastaa.

Yksi aforismeista kuuluu "Köyhyyden ihannointi, loistava puhallus." Näin merkityksen suunta paljastuu ja loistava-adjektiivi joutuu sarkastiseen valoon. Kirjan kokonaisuudesta voi lukea muitakin puhalluksen merkitysviitteitä.

Kämäri tunnustaa esikuvikseen Samuli Parosen ja Erno Paasilinnan. Näin hän ilmaisee rakentavansa yhteiskuntakriittisen ja satiirisen aforismiperinteen kivijalalle.

Tämäkö muka kyynikko

Kämäri on jakanut teoksensa viideksitoista sikermäksi. Otsikot ovt iskeviä, väljästi kuvakielisiä.

Moni aforismi sopisi useaankin aihealueeseen. Laajimpia sikermiä ovat Vallan ytimessä, Kielisuudelmia ja Kyynikon debet ja kredit. Näin painottuvat vallankäytön kritiikki, kirjallisen elämän ristiriidat, naurettavuudet ja paradoksit sekä myös "toisinajatelun", vastavirtaan kirjoittamisen kuopat ja ansat.

Kämäri on hyväksynyt epiteetikseen sanan kyynikko. Kirja ei kuitenkaan anna kuvaa kyynikosta.

Sanaan liittyvä välinpitämättömyyden ja kylmyyden merkitys on teoksen eetoksesta kaukana, vaikka kirjoittaja käy sumeilematta maailman vääryyksien, valheellisen hyveellisyyden ja kaikkinaisen "puhalluksen" kimppuun. Kuitenkin hän kehottaa - itseään ja muita: "Älä koskaan heitä toivoasi, ainakaan kovin kauas". Ei ole kyynikon puhetta.

Kokoelma on ulkonaisesti pieni, mutta sisältö tuntuu jopa hengästyttävän runsaalta. Lauseiden pikavalaisuun pääsevät koulut, kirkot ja kasarmit, kansa, poliitikot, lapset ja vanhukset, pakenijat ja päällekävijät, yleisen ja yksityisen rajamaasto, kaaos ja jähmettynyt järjestys, sairaus ja terveysterrorismi, suojelun ja tuhoamisen absurdi samuus.

Esikuvista omaan ilmaisuun

Kirjan loppusikermänä on Omistus Erno Paasilinalle. Kuivahko ja pidättyväinen tunnustus tuo mieleen Paasilinnan viimeiseksi jääneen kokoelman Ruumisarkun nauloja, sen Loppulauseet. Henkinen sukulaisuus kouraisee, vie sinne mistä ei tarvitse sanoin puhua. Karujen lauseiden alta välähtää runous.

Kämärin aforismeissa esikuvat ovat avoimesti läsnä, aiheissa, asenteissa ja ilmaisussa. Tekijä tunnustaa olevansa metsänreunasta irvistelijöiden sukua, kustantamonkin nimenä Susi.

Kuitenkin monet hauskat ja huvittuneesti itseään tiedostavat lauseet tuovat aforismiperinteeseen myös uutta rentoutta, avoimmuutta ja väljyyttä, jota vakavikkoesikuvissa harvoin huomaa. Lauri Voutilaisen piirroskuvitus antaa lisäpilkettä kirjan yleisilmeeseen.

Aforismikokoelmat ovat tavallisesti myöhäisiän tai ainakin tukevan keski-iän tuotteita. Kämärin kirjassa ei ole syksyn merkkejä. Se on virkistävä, keväinen teko. Se väittää, tokaisee ja on ehdoton, mutta samalla se yllyttää keskusteluun.