Kainuun Sanomat 9.10.2004 juttu "Aktiiviset vanhukset nauttivat korkeakulttuurista":

"Vuoden vanhus mallia 2002, 87-vuotias Helvi Torvinen harrastaa kirjallisuutta ja runoutta sekä käy kuuntelemassa erilaisia luentoja. Sokeuden vuoksi Torvinen ei pääse lukemaan kaikkia haluamiaan kirjoja.

"Uuden runokirjan ilmestyessä tekee ruumiillisesti kipeää, kun ei voi lukea", Torvinen sanoo.

Hänellä on mittava kokoelma radiosta nauhoitettuja Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelmia.

"Opettelen runoja ulkoa, että muisti säilyisi", Torvinen kertoo.

Iloa hän ammentaa myös ruoanlaitto-harrastuksestaan ja kukkien kasvatuksesta. Tärkeitä ovat myös läheiset ystävät, joiden kyydissä pääsee liikkumaan harrastuksiin.

"Me halutaan tutustua kaikkeen. Ne on ilon aiheita."

"Huumoria pitää riittää, ei elämässä muuten selviä", Torvinen toteaa. Hän siteeraa vielä aforismikokoelman julkaisutta eduskunnan kirjaston hoitaja Lassi Kämäriä.

"Surun jaksaa kestää, mutta ilotonta elämätä ei.""

Tämä on monessakin suhteessa varsin riemastuttava googletus. Olenko minä " nautittavaa korkeakulttuuria"?  Heh heh. Eikä minua se haittaa, etten minä ole koskaan moista lausetta suustani päästänyt. Kaikkihan tietävät miten iloton veikko minä olen. Voisin kyllä ajatella lausetta toisin päin:

"Ilon jaksaa kestää, mutta surutonta elämätä ei."

Onkohan Helvi Torvinen vielä hengissä?