Ajankohtaiset keskustelut ovat selvästi inspiroineet minua. Putsailen vanhoja tedostoja ja kaikenlaista mielenkiintoista ja vähemmän mielenkiintoista löytyy. Ehkä seuraava novellihahmotelma herättää blogini lukijoissa ikäviä muistikuvia tutusta tapahtumasta. Taas puhutaan kissoista.

IHMISENTAPPOVIDEO<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen taitelija, vasta sen jälkeen kissa, on Monnilla tapana luonnehtia itseään.

 

 

Aamupäivällä syväkyykyn inhottavimmassa asennossa Helsingin atleettiklubilla Monni saa 

 

nerokkaan taiteellisen idean: hän päättää tappaa kodittoman ihmisen kirveellä,

 

videoida tapon ja runkata spermat murhatun ihmisen kasvoille. Siinä olisi viesti, jota kylminkään

 

kissa ei voisi liikuttumatta katsoa. Siinä olisi viesti kolealle markkinavetoiselle yhteiskunnalle,

 

joka ei piittaa pätkääkään pienimmistään. Tämän teon jälkeen Monni tulee nousemaan taitelijana

 

aivan uudelle tasolle, moraalin yläpuolelle, hyvän ja pahan tuolle puolen.

 

 

Suihkun jälkeen Kaapeliravintolassa Monni kirjoittaa muistiin muutamia avainsanoja ranskalaisilla 

 

viivoilla mustaan vihkoon:

 

- Nietzsche

- Pekka Töpöhäntä

- Linkola

- kirves

- Kiasma?

- isompi asunto?

- uuden galleristin hankkiminen

- tiedotusvälineet 

 

Seuraavana päivänä Monni käy ostamassa K-raudasta kirveen. Rahat eivät riitä järeään 

 

Fiskarsin halkaisukirveeseen, joten hän tyytyy tylsähköön retkikirveeseen. Tappaako tällä ihmisen?

 

hän kysyy myyjältä. Myyjä ei sano mitään, katsoo vaan pitkään ja kohauttaa hartioitaan 

 

kyllästyneenä. Taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva ystävä suostuu lainaamaan Monnille

 

videokameran ja jalustan melkoisen kynsinnän ja fyysisen suostuttelun jälkeen.

 

 

Kun kuvausvälineistö on valmiina, Monni marssii ihmistensuojeluyhdistyksen 

 

toimitiloihin etsimään sopivaa koditonta ihmistä. Jokin kauan sitten kadotettu värähtää hänen sydämessään, kun hän näkee

 

eräässä häkissä kaljun ja kulmakarvattoman ihmisen, joka on puettu afrikkalaiseen värikkääseen paitaan ja Niken- verkkareihin. Ihminen on uros, harteikas ja hyvinsyönyt.

 

-         Tuon ihmisen minä haluan, Monni sanoo.

 

-         Jammun? kysyy ihmistenhoitaja.

 

-         Jammuko sen nimi on?

 

-         Jammu Käki.

 

-         Jammun minä haluan, Monni sanoo.

 

Monni kivettää sydämensä, kun Jammu kehrää sen sylissä ja hieroo kaljuaan vasten 

 

Monnin turkkia. Hän vie Jammun suoraan kuvauspaikalle ja asettaa sen kameran eteen seisomaan.

 

Hän käynnistää kameran ja suuntaa putken kohti Jammua. Ihminen katsoo häntä typerän 

 

luottavaisesti, kun hän lähestyy sitä kirves kädessä.

 

-         Ihan rauhassa vaan, Jammu, ihan rauhassa. Tehdään vähän taidetta, Monni sanoo.

 

Jammu säpsähtää Monnin äkkinäistä tassun heilautusta. Sen silmät laajenevat ja se yrittää liukua pois kirveen alta. Mutta liian myöhään, kirves raapaisee sen selkärankaa ja se kellahtaa maahan mölähtäen. Monni nostaa kirveen uuteen iskuun ja lyö. Mutta se ei osu kunnolla ja ihmisen valitus jatkuu. Vielä yksi isku kaulaan ja ihminen on kahdessa osassa. Kaikki kestää vain kuusi sekuntia.

 

Monni kaivaa pötkylän turkistaan ja alkaa vemputtaa. Masturbointi kestää kauan, kun ajatus karkailee. Monni on näkevinään, että ihmisen verkkokalvoilla lukee Fiskars. Hän miettii, että lähtisikö Fiskars sponsoroimaan häntä, jos hän ujuttaisi näkynsä videoon. Lopulta Monnin sperma roiskahtaa ihmisen, Jammu Käen, irti lyödyn pään päälle ja Monni sammuttaa videokameran.

 

Vuotta myöhemmin ihmisoikeusaktivistit haastavat Monnin oikeuteen. Hänet tuomitaan sakkoihin ihmisrääkkäyksestä. Valtion taidemuseo ostaa Monnin koostaman videoteoksen, mutta Elokuvatarkastamo kieltää sen näyttämisen.

 

Kaikki menee täsmälleen Monnin suunnitelmien mukaan. Hänestä tulee kuuluisa ja hänen taiteensa myy. Hänen nimensä tulee jäämään taidehistoriaan.

 

Muutaman kissakirjalijan naukaisut tai ihmisoikeusaktivistin uhkailusoitot eivät Monnia hetkauta. Monni on taiteilija, rehellinen ja vastuussa vain itselleen.