Black%20Angel%20Closeup2%20cropped.jpg

Kirjoitin pari sanaa Kiiltomatoon Hesarin invaasiosta Blogistaniaan. Tässä sama teksti:

Innostuin blogien mahdollisuuksista, kun kirjallisten foorumien keskustelupalstat Kiiltomadossa ja Rihmastossa alkoivat hyytyä. Rihmasto nikeltyi vanhojen aiheiden jankuttamiseen. Se oli kuin dementoitunut vanhus, joka ei enää muistanut mistä vasta oli juteltu. Kiiltomadon keskustelupalstan pilasi Kiiltomadon toimitus tempoilevalla sensuuripolitiikallaan ja moderoinnillaan.

Minusta blogien syntyminen oli vallankumouksellinen jättiaskel demokratian suuntaan. Ne antoivat äänen ja megafonin niille, joilla sitä ei aiemmin ollut. Jokainen bloggaaja sai tilaa ajatuksilleen, ansaitsi sitä tai ei.

Kun homma alkoi kasvaa, mainostajat löysivät Blogistanian. Ajattelin, että se on ok, koska tokihan jonkun pitää maksaa viulutkin. Jos mainosraha pyörittää Blogistaniaa, niin sillä selvä. Sana pysyi kuitenkin vapaana.

Näin Blogistanian kehitysnäkymät ja mahdollisuudet rajattomina, kattona virtuaalitaivas. Välillä tuntui, että valtamedian keskustelu oli pelkkää pölyttynyttä lätinää, harhaista paapatusta, blogit olivat koko ajan askelen edellä. Blogeissa keskusteltiin ajankohtaisista aiheista huomattavasti mielenkiintoisemmin ja terävämmin kuin Punaisessa langassa tai Fuhrmanin nahkarahilla. Mihin enää tarvittiin Maikkaria tai Yleä? Blogistan korvasi komeasti kyseiset yhtiöt, joissa ainoa elonmerkki oli viime aikoina ollut henkilöstön ankara saneeraaminen.

Olin ylpeä Blogistaniasta ja bloggaamisen korkeasta tasosta. Siksi järkytykseni olikin suuri, kun joitakin päiviä sitten Hesarin kuukausiliitteen Anssi Miettinen luikerteli Blogistaniaan tekemään juttua bloggamisesta ja blogeista ja aivan tolkun ihmiset olivat heti rähmällään. Samat ihmiset, jotka olivat suu vaahdossa edellisellä viikolla kritisoineet Erkon tehdasta, riensivät nyt "auttamaan" toimittajaa, jotta totuutta Blogistaniasta ei vääristeltäisi. Mitä helvetin totuutta? Eihän sellaista ole olemassakaan. Blogistanian vahvuus on juuri totuuden ja normiston puuttuminen. Se minua ainakin on viehättänyt.

Koin bloggaajien reaktion yhtä masentavana kuin olen kokenut suomalaisten kirjailijoiden vaikenemisen Helsingin Sanomien edessä. Holapan Finlandia-puheen jälkeen en ole kuullut yhdenkään kirjailijan esittävän painavaa, julkista kritiikkiä Helsingin Sanomien kulttuurihegemoniaa vastaan, epävirallista kritiikkiä olen kuullut sitäkin enemmän, lähes päivittäin.

Olen jo liian monta kertaa kertonut miksi blogit kiinnostavat Hesaria. Näin kirjoitin 24.2.2005 täällä Kiiltomadossa otsikolla "Vallankumous on ohi":

"Kiitos mot, tässä jutussa ei ole edes yritelty peitellä, mistä on kysymys: SanomaWsoy haluaa saaliin jaolle.

Varmaa on se, että kansalaisjournalismi lipuu mediataloihin, jos mediatalo keksii keinon kansalaisten rahastamiseen. Ja se on jo keksinyt, mainostamisen.

Merkillistä, että äkkiä SanomaWsoyn toimitusjohtaja on äärimmäisen kiinnostunut yhdysvaltalaisten teinityttöjen sielunelämästä, luku- ja kirjoitusharrastuksesta. Luulen että takana lepattaa aavemaisesti euron seteliä muistuttava lippu, jossa on suomalaisen teinitytön kasvot.

"Lehdilläkin on hirveästi tekemistä nuorten tavoittamisessa ja meidän täytyy huomioida muun muassa blogikulttuuri. Eri lehdet ovat ottaneet tässä erilaisia toimintatapoja, Pentikäinen sanoo."

Mistä lähtien SanomaWsoy on yrittänyyt tavoittaa nuoria? Mutta ne nuorille mainostajat, jotka tuovat euronsa mediataloon...

Jutun lopussa tulee selvää tekstiä Pentikäisen suusta:

"Suomalainen verkkomainonta kasvoi viime vuonna noin 35 prosenttia."

"Ilta-Sanomien sähköiset tuotot yli tuplaantuivat. Oikotie kasvoi runsaat 80 prosenttia. Myös Taloussanomissa digitaalisten palveluiden kasvu on ollut internet-mainonnan kasvua suurempaa. Olemme onnistuneet kasvattamaan markkinaosuuttamme."

Myyntimies saapuu aina lopulta paikalle.

Ja siinä vaiheessa, kun blogien tulee olla poliittisesti korrekteja ja täynnä mainoksia, vallankumous on ohi."

Olen aina rakastanut allegorioita ja musiikkia.Kun näppäimistö kohta levähtää, kuuntelen Tuomari Nurmion kestävintä tuotantoa: "...lasten mehuhetki päättyi ikävästi, musta enkeli vei päivänsankarin...".