p8.jpg

Ote novellista Veitsenheittäjä:

Tamppasin mattoja parvekkeella ja vilkuilin välillä rannalle yön aikana noussutta isoa telttaa. Tuuli pullisteli teltan sinivalkoista kangasta kuin trumpettia soittavan neekerin poskia ja natisutti teltan kiinnitysvaijereita ja -tolppia. Teltta oli pystytetty hiekalle merenrantaan. Sen vieressä oli pari asunto- ja kuljetusvaunua sekä niitä raahaava rekannuppi ja pakettiautoja. Pari haalariasuista apumiestä ahkeroi muurahaisina teltan ympärillä.

- Täällä haitee noltun patka, naapurin pikkupoika selitti kovaan ääneen alhaalla pihalla.

Talonmies haravoi pudonneita lehtiä kasoiksi ja kuunteli puolella korvalla pojan puheita. Pojan puheet näyttivät huvittavan häntä. Välillä hän kuivasi tuulen kostuttamia silmiään näppylähanskoihin.

- Silkukten noltun patka haitee, poika huusi edelleen.

- Ei se mikään sirkus ole eikä täällä mikään norsun paska haise. Ei tuolla teltassa eläimiä ole. Minä meinaan näin, kun ne tulivat yöllä, talonmies valisti poikaa.

- Noltun patka haitee. Iti tanoi.

- Missäs se sinun isäsi norsun paskaa on haistanut? Eihän se ressukka ole hevosta isompaa otusta eläissään nähnyt. Kerran on käynyt Ruotsissa raveissa, Elitloppetissa. Taitaa isäsi puhua paskaa.

- Noltun patkaa te on.

- Ei ole. Mutta kuules poika, tuolla teltassa esiintyy tänään maailmankuulu veitsenheittäjä Manolito. Tuonne tolppaan on liimattu mainos, jossa on sen kuva. Käy vaikka kattomassa. Sillä on siinä kuvassa karmea puukko hampaissa.

- Patkaa tillä on hampaitta, poika sanoi.

Kyllästyin kuuntelemaan pojan ja talonmiehen kinastelua. Keräsin matot ja menin sisään.