19-b.jpg

Faabeli Maailman toivo

Kova tuuli. Hyttyset jäivät kiitoradalle.


- Ei tällä säällä uskalla ilmaan lähteä, hyttynen sanoi Raid-pubin baarimikolle.


Baarimikko nyökkäsi, avasi kolikkopötkön ja pudotti kolikot kassaan.


- Töyssyistä on, joo. Mitä sä juot? baarimikko kysyi.


- Pitkän, kotimaista.


Baarimikko laski hanasta hyttyselle tuopillisen verta. Hyttynen katseli ympärilleen. Rankka keli oli ajanu muitakin siivekkäitä baariin. Nurkassa istui pari messevää perhosta juomassa shampanjaa ja samassa pöydässä oli ampiainen ja kimalainen. Ne joivat teräviä ja nahistelivat jostakin. Pörinä kuului baaritiskille asti. Baaritiskillä oli kärpäsparvi juomassa kaljaa. Yleensä ne joivat ensin pari kaljaa ja sitten ne tilaisivat paskaa ja siirtyivät pöytään ruokailemaan. Sudenkorento joi viskiä yksin pöydässään. Se oli tilannut pullon pöytään. Kaikki tiesivät, että se oli kova lyömään eikä kukaan mennyt sen ympärille pörräämään. Hyttynen nosti tuopin huulilleen, kun kärpänen tönäisi sitä tungoksessa ja veri valui tuopista hyttysen rinnuksille.


- Vitun verkkosilmä, kato vähän ketä tönit! hyttynen sanoi.


- Älä inise, verenimijä, kärpänen sanoi ja sen kavereita lennähti taustatueksi.


- Mene sinä puremaan paskaa pöytääsi, hyttynen sanoi.


- Sä et lennä enää sen jälkeen, kun me ollaan sut  piesty...


- Antakaahan olla, kärpäset, kajahti sudenkorennon pöydästä. Kärpäsen vilkaisivat toisiaan ja palasivat nöyrästi omaan parveensa.


- Tule tänne istumaan, hyttynen, sudenkorento sanoi. Hyttynen lensi sudenkorennon pöytään.


- Baarimikko, hyttyselle lisää verta. Tänään juodaan. Jos mä menen kotiin yöllä, vaimo huutaa. Jos mä menen kotiin aamulla, vaimo huutaa. Eli: samoilla huudoilla aamuun asti, vai mitä?


- Sopii minulle, sanoi hyttynen. – Komea tatuointi. Missä tuo helikopteri on hakattu sinun siipeesi?


- Vietnamissa.


- Olitko sinä Vietnamissa?


- Olin. Sudenkorennot levittivät siellä sanoinkuvaamatonta kauhua. Panimme Wagnerit soimaan ja lensimme aivan vedenpintaa viistäen kuin taisteluhelikopterit. Tyynellä säällä siipien iskut saivat vedenpinnan väreilemään. Se oli kaunis näky.


- Tapoitko sinä siellä ketään? hyttynen kysyi.


- Tuhansia siivettömiä ja siivekkäitä. Vesikirppuja, vesimittareita, kuoriaisia, kärpäsiä…Mutta ei
puhuta niistä ajoista enempää. Juon unohtaakseni ne. Otatko lasillisen viskiä?


- En taida uskaltaa, pitäisi mennä vielä lentäen kotiin.


- Ihan miten haluat. Kuule hyttynen, vasta Vietnamissa minä tajusin, ettei peto asu pimeydessä vaan valossa meidän kanssamme, koska täällä se on täysin turvassa.


- Peto?


- Peto, joka haluaa tuhota toiset lajit ja hallita maailmaa.


Kaksi suloista perhosta liihotteli baaritiskille. He ostivat pullollisen shampanjaa ja tulivat hyttysen ja sudenkorennon pöytään.


- Olisiko tässä tilaa? kysyi sitruunaperhonen.


- Varmasti on, papillon.


- En minä mikään papillon ole. Minä olen sitruunaperhonen.


- Tiedän hapannaama, papillon on ranskaa ja tarkoittaa perhosta.


- Oi, anteeksi, enhän minä sitä tietänyt!


- Ei haittaa mitään. Tulepa tänne minun siipieni suojaan.


Hyttynen vilkaisi vieressään räpistelevää suruvaippaa. Häikäisevä ilmestys. Joka hyttysen märkä uni.


- Musta pukee sinua, hyttynen kuiskasi.


Suruvaippa kääntyi katsomaan hyttystä ja hymyili alakuloisesti.


- Vakioavaus, se kuiskasi.


- Pakko oli jotakin yrittää.


- Vilpittömyytesi on aseista riisuvaa.


- Toivottavasti.


- Huvittaisiko ketään lähteä Isolle Keolle katsomaan heinäsirkkaa? Se soittaa kuulemma kyykkyviulua

aika tulisesti. Se on esiintynyt nakuna amerikkalaisessa Leikkihyönteinen -lehdessä ja sillä on silikonit, sudenkorento sanoi.


- Joo! kiljaisi sitruunaperhonen.


Suruvaippa ravisti päätään ja hyttynen oli hiljaa, koska sen lompakko oli raunioina.


- Okei, hapannaama, me lähdemme katsomaan heinäsirkkaa, sudenkorento sanoi ja vinkkasi silmää hyttyselle. Sudenkorento ja sitruunaperhonen nousivat ja lensivät hoiperrellen ulos ovesta. Pöytään jäi leijailemaan raskas hiljaisuus, jota kumpikaan ei osannut rikkoa. Lopulta suruvaippa kääntyi ja katsoi hyttystä surullisilla silmillään.


- Sentti ajatuksistasi, perhonen sanoi.

 

- Lähde meille. Sateiset ja tuuliset päivät on tehty rakastelemista varten.


- Oho, perhonen sanoi ja sitten se nyökkäsi.- Selvä, lähdetään, mutta vastaa minulle ensin yhteen kysymykseen: oletko lukenut Raymond Chadleria?


- Olen.


- Arvasin.

 

Päivä hämärtyi iltaan. Kiiltomatojen loiste valaisi hyttysen ja perhosen matkantekoa. Koivikossa kirvat lukivat iltalehtiä ahmimalla. Hyttysestä tuntui, että sekin liihotteli ensimmäistä kertaa elämässään. Se tunsi itsensä onnenpojaksi. Hyttynen pysähtyi päivänkakkaran viereen, koska se halusi tietää vastauksen. Vedettyään kaikki terälehdet päivänkakkarasta se kuiskasi tuloksen perhosen korvaan.


- Niin, missäpä muussa maailman toivo olisi kuin rakkaudessa, perhonen sanoi ja hymyili.