snakes%20on%20black.jpg

Nyrjähdys Mustia käärmeitä

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Osastolle oli rantautunut kuvataideterapeutti. Romuluinen naisihminen, joka ulkoilutti hevosenhampaitaan ja levitti sylkeä ympärilleen kuin sadettaja. 

Huoneissa torkkuvat potilaat ravisteltiin hereille ja ajettiin päiväsalin pöydän ääreen. Terapeutti puhui mukaansatempaavia, samalla se jakoi kaikille sakura-värit ja piirrospaperit. Minun tehtäväkseni jäi terapeutin turvallisuuden takaaminen, kun muut hoitajat lähtivät kahville. Mietin vain, että kuka suojelisi minua terapeutin ahnailta pikku kätösiltä, joiden sormissa rakennekynnet ratisivat uhkaavasti.

 

Menin potilaiden keskelle istumaan. Vieressäni piirteli uusi potilas, teini-ikäinen hujoppi, jonka nimi oli Ruuben. Se suojasi kädellä kuviaan, etten minä näkisi. Samapa tuo, ajattelin, kun kuvataideterapeutti rynnisti takaa ja tempaisi väkivalloin paperin pojan edestä. 

 

- Mitäs täällä on? Venkuroita? Mustia venkuroita?

 

- Ne on käärmeitä.

 

- Taitaa olla lakritsinauhaa?

 

- Käärmeitä ne on. Lähettimestä tuli käsky piirtää mustia käärmeitä.

 

- Lähettimestä? kysyin.

 

- Niin, salaisesta lähettimestä.

 

- Missä se salainen lähetin on?

 

- Ei se ole enää salainen, jos minä sen kerron.

 

- No no poika, minulla on vaitiolovelvollisuus.

 

- Ai jaa, no sitten, lähetin on minun hampaassani. Hammaslääkäri sen asensi, mutta minä huomasin, tiesin katsos odottaa, kun näin sen asennuksen etiäisessä.

 

- Vai etiäisessä. Kuuluuko sieltä puhetta?

 

- Kuuluu puhetta, ja välillä kuorolaulua, soittoa ja tanssin jytkettä.

 

- Sinulleko siellä puhutaan?

 

- Minulle. Ääni käskee piirtää käärmeitä. Mustia käärmeitä.

 

- Miksi ääni sellaista käskee?

 

- Kun käärme käski Eevaa ja Aatamia maistamaan sitä omenaa siitä hyvän ja pahan tiedon puusta...

 

Terapeutti kuunteli pää kallellaan ja silmät killissä meidän keskusteluamme ja sanoi:

 

- Höpön höpön. Kun minä olin nuorena likkana Afrikassa kehitysaputöissä hottentottien luona, minä näin mustia käärmeitä, minä näin niitä ihan tolkuttomasti. Sellaisia eri mittaisia venkuroita, käyriä ja pitkiä, paksuja ja pelottavia, suonikkaita ja tummanpuhuvia. Välillä ne käärmeet tunkivat sisään minun telttani oviaukosta. Mutta minäpä purasin niiltä heti niskat nurin, vaikka heikkojakin hetkiä oli, ja niistä se vasta mekkala lähti. Ne käärmeet matelivat kahdella jalalla.

 

- Käärmet. Kahdella jalalla, poika sanoi kauhistuneena.

 

- Kahdellapa hyvinkin, naisihminen sanoi ja vinkkasi minulle silmää