Homer-Simpson---DaVinci--C10217282.jpeg

Novelli Onnenpoika

Hihnaa pitkin liukuu kirjeitä kymmeninä eri korkuisina kasoina. Lokerikkojen väleistä ilmestyy

silloin tällöin käsiä, jotka viskovat lisää kirjepinoja hihnalle. Kirjeet on lajiteltu postinumeron

mukaisiin pinoihin. Palmgren ja Nygren rehkivät oranssien niputuskoneiden takana. He niputtavat

 

koneella pinkat ja panevat ne eteenpäin seuraavalle hihnalle.

- Mites ne sun pojan ristiäiset meni? Palmgren kysyy.

- Ihan helvetin hyvin. Poika ei itkenyt yhtään, Nygren sanoo. - Pappikin sitä ylisti.

- Mikäs pojalle tuli nimeksi?

- Ritke Voort.

- Ritke Voort? Aika erikoinen nimi.  

- Kato vaimo halusi Ritken Kauniiden ja rohkeiden Ritke Vorresterin mukaan ja mä halusin

Voortin mun Voort Taunuksen mukaan.

- Aha.

Kun ruokatunti lähestyy, kirjepinoja alkaa tulla tiuhempaan tahtiin. Enää ei jää aikaa jutusteluun.

Palmgren ja Nygreen huhkivat vielä hiki hatussa, kun viimeiset lajittelijat juoksevat heidän ohitseen

ruokatunnille.

- Vitun Viikman! Panee meidät aina niputuskoneelle. Niputuskone on suolesta, Nygren kiroaa.

- Näin on. Otitteko muuten ristiäisissä ollenkaan kuppia?

- Totta munassa. Bissee, heti kun pappi oli hörpännyt sumppinsa ja lähtenyt.

Myöhemmin mä avasin sen kalliin viskipullon, jonka toin Malorkalta viime talvena. Sivas Rekalin.

Tammitynnyrissä muhineen. Vaimon veli sitä vonkasi kuolapallot suupielessä koko alkuillan.

Kerranhan se poika vaan ristitään...

- Mitäs vaimos tykkäsi?

- Hyvää se tykkäsi. Myhäili vaan kun kaadoin kaksitoistavuotiasta viskiä sen sukulaisten

kurkkuun. Sain sitten pilluakin. Pitkästä aikaa.

- Oho! Sehän nyt höveliksi heittäytyi.

- Juu, se kuiski mulle yöllä, että sä oot maailman tulisin ukko, täydellinen rakastaja. Mä sanoin,

etten mä täydellinen ole, multakin puuttuu vikoja. Hah, hah! Eihän se saatana vitsiä ymmärtänyt.

Mitäpä siltä voisi odottaa, vuoden 1992 Miss Yyteriltä.

- Olet sä kyllä onnenpoika. Upea vaimo, terveet lapset, rikas suku, omistusasunto, kesämökki

ja hieno auto. Kateeksi käy.

- Älähän nyt, Nygren nauraa ja heittää viimeisen nipun hihnalle. – Ja eikun syömään!



Myöhemmin samana iltana töiden jälkeen Palmgren lähtee Myllypuron kuplaan pelaamaan

sulkapalloa. Palmgrenin vastustaja on uusi tuttavuus, laardikasa ulkomaanpostista. Ylipainosta

huolimatta lihapulla voittaa leikiten kaikki neljä erää. Se seisoo paikallaan, sijoittaa tarkasti

kulmiin, juoksuttaa ja nöyryyttää. Parhaassa pelissään Palmgren saa kaksi pistettä. Sä et ole tainnut

pitkään aikaan pelata, pullukka toteaa ihan vilpittömästi saunassa. Palmgren siirtyy suihkuun

jäähdyttelemään.


Sataa tihuuttelee hiljakseen, kun Palmgren nilkuttaa kohti metroasemaa. Naama punottaa ja jalat

ovat ihan tukossa. Vanha polvivamma muistuttaa olemassaolostaan... Jostain Palmgrenin mieleen

piirtyy, että Nygren asuu Myllypurossa, Yläkiventie kakkosessa. Kehuskeli vielä ruokalassa , että

Sivas Rekalia jäi puoli pulloa juomatta. Jospa se tarjoaisi siivut. Nyt maistuisi.


Palmgren astuu sisään rapistuneeseen kerrostalon rappuun, jossa löyhkää kaalisopalle,

liimalle ja pierulle. Seinään on spreijattu punaisella värillä: " Ime laitetta, somali." Palmgren painaa

valokatkaisijaa. Mitään ei tapahdu, valo ei syty. Palmgren yrittää tihrustaa seinällä riippuvaa

asukasluettelotaulua. Nygren näyttää asuvan seitsemännessä. Hissin ovessa on lappu:

 

"Epäkunosa."


Palmgren kiipeää raskaasti huohottaen seisemänteen ja painaa ovikelloa. Kukaan ei tule

avaamaan. Hän rimpauttaa vielä pari kertaa, koputtaa, painaa vielä korvansa oveen ja kuuntelee.

Naapurihuoneiston ovi avautuu. Ovella Palmgrenia mittailee nuhruinen naisihminen, jonka

tarkkaa ikää on mahdotonta arvioida.

- Iltaa, Palmgren sanoo.

- Mikäs mies sä oot? Tv-luvan tarkastaja vai kyttä? vosu tivaa.

- En kumpikaan, Nygrenin työkaveri vaan.

- Nygrenin työkaveri vaan, nainen matkii naukuvalla äänellä. Sä ootkin varmaan ensimmäinen

 

vieras kymmeneen vuoteen. Nygren on kato yksinäinen ja äärimmäisen hiljainen mies.

- Nyt rouva laskee leikkiä. Nygrenillä on vaimo, kolme lasta, laaja suku ja vielä laajempi

ystäväpiiri. Vasta sunnuntaina oli kuulemma nuoremman pojan ristiäiset.

- Neiti, mä oon neiti. Vai että oikein ristiäiset? Nygren ei ole kuule naista nähnyt muualla kuin

valokuvassa. Nygrenillä on tasan kaksi intohimoa: auto ja oma käsi. Nytkin se on hieromassa

jompaakumpaa.

- Onks tää Nygren sellainen muumimainen kaveri ulkonäöltään? Pyöreä ja kalju? Mustat

meksikolaiset bootsit jalassa, joissa on teräskärjet?

- Et olisi osuvammin voinut sitä kahdella jalalla vaappuvaa uimalakkia kuvata. Ja mustat

kippurakärkiset saappaat sillä on aina jalassa.

- Ai jaa. Ei se sitten ole sama Nygren. Mä oon nyt erehtynyt henkilöstä. Kiitos vaan avusta,

 

Palmgren sanoo ja lähtee portaita alas. Nainen rämäyttää ovensa mielenosoituksellisesti kiinni.


Sataa tihuuttelee edelleen hiljakseen, kun Palmgren nilkuttaa kohti metroasemaa.

- Onnenpoika, onnenpoika, Palmgren toistelee ääneen ja unohtaa pukuhuoneessa läskin kanssa

 

sovitun tupakkalakon ja 100 euron vedon.