Title-BigBadWolf.gif (22343 bytes)

Faabeli Sudenkuoppa

 

Suden elämä oli siinä pisteessä, että oli aika hiljentää vauhtia. Takana oli hurja putki rilluvuosien. Oli korkein aika hankkia ammatti. Susi päätti ryhtyä kirjailijaksi, koska se oli mielestään elänyt sellaisen elämän, josta syntyy kirjailija.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Susi hankki tietokoneen, printterin ja riisin paperia. Se vetäytyi taloonsa, veti verhot alas ja kyyristyi tutkimaan pölyisiä Parnassoja. Se ei enää vastannut puhelimeen eikä avannut kenellekään ovea. 

 

Susi yllättyi, kun se huomasi, miiten raskas taakka sosiaalisen elämän laiminlyöminen oli laumaeläimelle. Se päätti lanseerata suomalaisen kirjallisuuden maisemaan yksinäisen suden, sivullisen, joka jolkutti kirjallisuuden marginaalissa kuin orpo piru metsän reunassa.

.

Ei koskaan, susi tiesi, sen kärsivällisyys riittäisi romaanin kirjoittamiseen. Se halusi kirjoittaa hyvää ja nopeasti. Se uskotteli itselleen, että ne, jotka väittivät, että kirjat kirjoitettiin enimmäkseen perseellä, eivät olleet hännällisiä.

 

Susi päätti aloittaa aforismeilla. Niitä syntyi parissa kuukaudessa kokoelman verran. Se lähetti käsikirjoituksen maan suurimpaan kustantamoon toiveikkaana ja jäi odottamaan. Puolen vuoden kuluttua käsikirjoitus tuli takaisin. Sen mukana oli kirje. Palaute oli murskaavaa: "...Lauseitanne ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua aforismeiksi. Käsikirjoituksenne on pelkkä sananhelistin, se ei ole kirjallisuutta..."

 

Susi lähetti kopion kirjeestä hevoselle, ystävälle, joka oli ammattikirjailija, kirjailijaliiton jäsen. Hevonen neuvoii sutta siirtymään runoihin, novelleihin tai miniproosaan. Lopuksi hevonen toivotti sudelle turvallista matkaa. Mitäpä muuta hevonen olisi voinut toivottaa, susi tajusi vasta paljon myöhemmin.

 

Koitti syksy. Susi suuntasi kesämökille Hämeeseen, saareen. Rauhassa ja hiljaisuudessa se raapusteli naiveja havaintoja luonnosta pienille paperilapuille. Välillä, aivan kuin vahingosssa, syntyi kaipausta tihkuvia rakkausrunoja. Susi joi piimää, söi talkkunavelliä ja vietti säännöllistä elämää. Päivittäin se lämmitti saunan ja kroolasi saaren ympäri. Yksinäisinä iltoina kynttilän valossa se kuuli korvissaan kapakoiden kutsun ja näki silmissään kaupungin valot. Vain ohut jää järvessä esti sitä lähtemästä. Suden runosuoni hautautui sydäntalven kinoksin. Loppujen lopuksi se vakuutti itselleen,  että susilta puuttui runoilijoillta vaadittava synnynnäinen herkkyys.

 

Susi siirtyi kirjoittamaan miniproosáa. Se tuntui heti sopivalta kirjallisuuden lajilta. Muutaman minuutin novelleissa sei viljeli surutta rakastamaansa mustaa huumoria. Se kertoi satiirisella otteella sairaasta maailmasta ja kaikista tuuteista tursuavista perversioista. Sen oma, raadollinen elämä antoi siihen mainiot lähtökohdat. Suden ensimmäinen juttu valittiin erääseen uusien kirjoittajien antologiaan ja pian tämän jälkeen se allekirjoitti kustannussopimuksen keskisuuren kustantamon kanssa kolmesta kirjasta.

 

Alkoi katkeamaton voittokulku. Menestys ruokki menestystä, kuten sanotaan. Suden esikoinen voitti J.H. Erkon palkinnon, sitten se sai Koskenkorva-palkinnon ja viimein Valtion palkinnon. Kerran susi oli jopa ehdokkaana Finlandiapalkinnon saajaksi kirjallaan Punahilkka.

 

Mutta kuten aina menestystä seuraa unohdus alkoivat sudenkin kirjojen myyntiluvut laskea. Kustantannuspäällikkö kutsui suden huoneeseensa ja näytti tilastoista, miten huonosti suden viimeiset kirjat olivat käyneet kaupaksi. Susi joutui siirtymän pienkustantamon leipiin, mutta jatkoi kirjoittamista, kun ei muuta osannnut. 

 

Eräänä päivänä metsätiellä susi törmäsi muurahaiseen, joka kantoi mustikkaa. Se oli menossa keilaamaan.

 

- Sua ei olekaan näkynyt aikoihin, muurahainen ihmetteli.

- Ei ole.

- Lähde keilaamaan ja kaljalle.

- En taida ehtiä.

- Mitäs sä sitten nykyään duunat?

- Kirjoitan kirjoja.

- Just just,  mutta mitä sä niinku oikeesti duunaat?

 

Silloin susi vasta oivalsi, ettei kirjailijan työssä ole mitään hohdokkutta. Muurahainen ei pitänyt kirjoittamista edes työnä. Se oli sudesta kerta kaikkiaan piristävää ja se päätti lähteä muurahaisen mukaan.

 

Vähän ennen sammumistaan ravintola Lohdun terassilla, susi julisti upouutta filosofiaansa suureen ääneen:

- Mitä on kirjailijan työ? Pelkää rimpuilua. Mitä on susi ilman perhettä, mitä on susi ilman ystäviä! Ei mitään!  Niin turhia ovat yksinäisten susien vaellukset maailmassa!