Image

Suomentajan huomioita lukiessa palaa pätkittäin mieleen, mistä kirjallisuudessa loppujen lopuksi oli kysymys. Ei ihme, että kirjallisuuden kääntäminen oli muinoin munkkien taivaallisilla harteilla:

"Käännös- ja kustannustukihakemusten väsäämiseen kuluu aikaa, mutta se on välttämätöntä, koska tästä eteenpäin joudun elämään näiden avustusten ja entisten säästöjen varassa. Se on oma päätökseni: haluan tehdä sitä mitä haluan tehdä. Šalamunin runoja hion vielä loppuvuoden hulppealla 300 eurolla kuukausi, mutta vuodeksi 2006 ei ole tiedossa mitään tuloja, ellei joku hassu rupea ostamaan Mansardan kirjoja. Kuka tahansa kirjaihminen tulee epätoivoiseksi, jos kiertelee kirjakaupoissa ja antikvariaateissa ja näkee, kuinka mielettömästi kirjoja julkaistaan ja kuinka lyhyeksi niiden elämä jää. Mutta kun sitten tapaa esimerkiksi kirjamessuilla muita samanlaisia hulluja, jaksaa taas uskoa itseensä: jokainen on löytänyt hyllystään vielä parin kirjan mentävän raon, kirjan, jota hän pitää niin tärkeänä, että haluaa ilahduttaa sillä muitakin."

Tässä on varmasti monelle turhan marisijalle itsetutkiskelun paikka. Toivotan onnea pienen kilelialueen suomentajalle, teet arvokasta työtä, kun avaat meille polkuja Slovenian kirjallisuuten ja tuet siinä sivussa suomen kieltäkin.