<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Varis lentää raskaasti järven yli kohti tavaratalon roskiksia. Moottoritien ja
järven välissä kulkee kapea tie kaupungista sairaalalle. On kevättalvi ja
lumisohjo pyrkii jokaisella askeleella pikkukengän kauluksesta sisään.
Kanttiinin nurkalla Hurskainen päivystää lapa pystyssä. Morjenstaa minulle varmuuden
vuoksi kymmenisen kertaa. Sitten se paljastaa lääkkeiden syömät legonsa, röhähtää
kurluttavaan nauruun ja pujahtaa sisään kanttiiniin.
Avaan sairaalan ulko-oven ja astun sisään. Takaa kuuluu vaimea tömähdys, tuttu ääni,
katolta tippuu sulavaa lunta paksuina laattoina. Kohta valkotakkiset juoksevat ohi ja
sanovat, että joku hyppäsi äsken vitosesta. Katson ikkunasta, kun ambulanssi
kurvaa pihaan pillit ulisten. Hoitajat yrittävät elvyttää hyppääjää. En kykene
tunnistamaan potilasta näin kaukaa. Pitkät hiukset ovat levällään lumessa. Olisiko tyttö
perheosastolta?
Kaksi potilasta istuu ikkunalaudalla portaikossa. Yrjö hieroo Anjan vittua ja Anja vemputtaa
Yrjön kullia.Alhaalta päin katsottuna se on kuin lasimaalaus.
– Nakki housuihin, sanon Yrjölle. – Ja Anja lähtee omalle osastolleen.
– Nakki! Yrjö protestoi.
– Prinssinnakki, tarkennan.
Pukuhuoneessa pesen käteni ja vedän valkoisen takin henkarista päälleni. Osaston
panssarilasin takana häilähtelee varjoja, toinen maailma. Siellä levottomat jalat
mittaavat käytäviä ja hulluus on enemmistönä. Työnnän avaimen lukkoon ja
sukellan sisään kuin keskiaikaiseen maalaukseen maailmanlopusta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.