balka_2.jpg

Luetteko koskaan nekrologeja? Minä luen. En koskaan väsy päivittelemään, miten väärän ja tunteettoman kuvan ne antavat ihmisen elämästä. Aivan kuin ihmisen elo olisi pelkkää kouluttautumista, huippusuorittamista ja -suoriutumista, keksintöjä, palkintoja, politiikkaa, järjestötoimintaa ja johtajuutta.

Kukaan ei ole koskaan esimerkiksi rakastava perheen isä, hyvä äiti tai kuunteleva velipoika. Arki ei ole nekrologeissa läsnä. Vainajaan ei saa mitään kosketuspintaa. Hän on kulkenut läpi elämän kuin teflon, tylsästi, kokouksissa, seminaareissa ja toimikunnissa istuen. Toisaalta jos näin on ollut, ei rakkaudelle ole kai aikaa jäänytkään.

Samoin minusta tuntuu omituiselta, ettei vainajasta saisi puhua pahaa. Minusta tuntuisi varsin oikeudenmukaiselta, että minua kuvailtaisiin nekrologissa esimerkiksi "varsin vittumaisena ja katkerana miehenä, joka ei elämässään saanut aikaan mitään ihmeellistä". Kummallista on ollut lukea nekrologia tutusta hirviöstä, joka nekrologissa kuvataan lähes pyhimykseksi.

Kylmän kliininen kuvaus on myös yhtä tyhjän kanssa. Poimitaan tosiasiat ja rokkaavimmat tiivistykset netistä kuten Jarmo Jokelainen oli tehnyt Link Wrayn nekrologissa Hesarissa. Tällainen sydämetön nekrologi on loukkaus vainajan muistelijaa, minua, kohtaan.

Muistelen kun luin hämmästyneenä aikoinaan Erno Paasilinnalle kirjoitettuja  nekrologeja. Tuskin tunnistin miestä kuvauksista. Niin viileitä, paperinmakuisia ja ulkokohtaisia. Kaikki lämpö puuttui. Rämäkkä inhimillinen nauru ja sydämellinen läsnäolo eivät välittyneet painomusteessa. Tosin en minä tuntenut nekrologien kirjoittajiakaan. Mistä lie korttipakasta vetäistyjä.

On kirjoitettava sellainen nekrologi, josta tunnistaa inhimillisen elämän.

Lisäys 17.35:

Unohdin rykäisystäni tärkeän näkökulman: nekrologi on myös vallankäytön väline. Eli ne ihmiset, joista ei nekrologeja kirjoiteta, ovat täysin mitättömiä, vailla minkäänlaista arvoa tai uutisarvoa yhteiskunnallisesti: kasvottomia, nimettömiä, köyhiä, ammatittomia, työttömiä ja palkitsemattomia. Näiden ihmisten elämillä ei ollut mitään merkitystä, eikä ole kuolemillakaan.

Eikös me kaikki ollakaan sankareita? Onko jokainen ihminen sittenkään laulun arvoinen? Ei taida olla. Ei ainakaan nekrologin väärtti.