virusinfluenza.jpg

 

Oranssi metro kolistelee kohti Helsingin keskustaa. Rampe istuu metrossa

 

ja vilkuilee aamun lehteä. Lehdessä on uutinen Bugbear - viruksesta, joka

 

on runsaan viikon ajan levinnyt räjähdysmäisesti sähköpostin liitetiedostojen

 

mukana Suomessa ja maailmalla.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Tästähän se vaimokin taisi puhua aamiaisella, Rampe muistelee. Aamuisin

 

ei vaan jaksa kuunnella sen kalkatusta. Se kertoi, että niiden sähköpostit

 

töissä olivat ihan sekaisin ja F- Securesta oli soitettu konsultointiapua.

 

 

Jutussa kerrotaan, että "Tunkeutuessaan jonkun käyttäjän sähköpostiin

 

Bugbear alkaa lähettää tälle saapuneita vanhoja sähköpostiviestejä

 

sattumanvaraisesti sellaisiin osoitteisiin, joihin käyttäjä on joskus

 

sähköpostia lähettänyt. Viruksen takia jonkun henkilön luottamuksellista

 

sähköpostia voi joutua kolmannelle osapuolelle, vaikka hänen oma

 

koneensa olisi puhdas. Näin voi käydä, kun virus iskee sinulta sähköpostia

 

saaneen henkilön koneeseen ja alkaa lähetellä hänen vastaanottamiaan viestejä."

 

 

Jaa-a. Tuskin se virus pystyy läpäisemään meidän palomuuriamme ja onhan meillä

 

kaikissa koneissa toimiva viruksentorjuntaohjelma, Rampe pohtii, kun hän nousee metrosta

 

Kampinkeskuksessa ja sukeltaa töihin kiirehtivään ihmisvirtaan.

 

 

Aamupäivän Rampe istuu johtoryhmänkokouksessa. Se on sitä samaa tehotonta

 

paskanjauhamista ja kahvinjuontia. Rampe ajattelee muita asioita. Hän

 

pyörittelee mielessään uutta aforismia. Hän kirjoittaa siitä eri versioita edessään

 

olevalle paperille aivan kuin olisi tekemässä muistiinpanoja kokouksen latteuksista.

 

Lopulta hän päätyy versioon, joka kuuluu: "Ei ihmisiä voi päivittää niin

 

kuin tietokoneita." Suurin osa käsiteltävistä asioista siirretään taas kerran

 

seuraavaan kokoukseen, kun ei yksinkertaisesti pystytä tekemään

 

päätöksiä. Tämä tulee kyllä veronmaksajille kalliiksi tämä jatkuva

 

kokouksissa istuminen, Rampe ajattelee.


 

Rampe käy syömässä kaupungilla turkkilaisessa Kebab Iskenderin. Hänen mielestään

 

kebab on parasta, mitä Turkista on koskaan maailmalle lähtenyt. Anttilassa hän pyörähtää

 

pöyhimässä, olisiko halpalevyaltaissa mitään hyvää halvalla. Hän on tyytyväinen, kun löytää

 

Motorheadin livetuplan No sleep till Hammersmithin viidellä eurolla.

 

 

Rampe palaa töihin ja linnoittautuu työhuoneeseensa. Hän avaa tietokoneen ja panee

 

Motorheadin soimaan. Hän surffailee hetkisen netissä ja kirjoittaa kommentteja niille

 

keskustelupalstoille, joihin hän on ollut pitkään riippuvuussuhteessa. Sitten hän avaa

 

sähköpostin ja alkaa lukea saapuneita viestejä. Hän hämmästyy, kun hän löytää omien

 

sähköpostiensa joukosta vaimolleen Vilmalle osoitettuja viestejä. Hän avaa niistä

 

ensimmäisen ja alkaa lukea:

 

Rakas Vilma, olen kaivannut ja ikävöinyt Sinua kuin järjetön. Olen pysynyt hengissä vain

 

muistelemalla niitä varastettuja hetkiä, jotka olemme yhdessä kokeneet: Tampere, Levi,

 

Tallinna, iltapäivä Hotelli Hesperiassa, mökkireissu Hauholle...

 

 

En tahdo painostaa Sinua, mutta oletko jo tehnyt päätöksesi?  Et Sinä voi jatkaa enää

 

Rampen kanssa. Sinä olet kertonut minulle sata kertaa miten sinä halveksit ja vihaat sitä

 

pienimunaista nahjusta. Sinähän kavahdat hänen kosketustaankin. Ota ero, Vilma, ota ero.

 

Minä lupaan Sinulle, että sitä Sinä et tule koskaan katumaan.

 

    

Minä rakastan Sinua.

 

Erkki

 

 

Rampe kääntää Motorheadin Ace of Spadesin äänettömälle. Sitten hän ähkäisee, ottaa

 

puhelimen käteensä ja näpyttelee Vilman numeron. Puhelin hälyttää pitkään, lopulta rahinan läpi

 

kuuluu miesääni:

 

- Vilman puhelimessa Erkki.